Yhden pallon politiikkaa

Tämä on Vihreän liiton vanha nettisivusto 2000-2006
Nykyiset sivut: www.vihreat.fi

Etusivu

Yhteystiedot

Kannanotot

Ohjelmat

Toiminta

Jäsenyys

Maailman vihreät

Vihreän liiton ympäristöpoliittinen ohjelma
Hyväksytty Vihreän liiton puoluekokouksessa 23.5.2004

1. JOHDANTO

2. GLOBAALI YMPÄRISTÖPOLITIIKKA
Ekologinen velka ja Maailman ympäristöjärjestö
Ilmastonmuutos kuriin oikeudenmukaisesti
Metsien ja merten monimuotoisuus elämän ehtona
Ekologinen ruoka- ja vesitalous

3. TUOTANTO JA KULUTUS
Yhteiskunnan ekologinen modernisointi
Kohti ekologista verouudistusta
Ympäristökoulutuksen ja –tutkimuksen haasteet
Tietoa tuotteiden ja investointien ympäristövaikutuksista
Tuottajien vastattava kemikaalien turvallisuudesta
Vastuulliset arjen valinnat

4. KAUPUNKI, LIIKENNE JA JÄTEHUOLTO
Eheä yhdyskunta ja hyvinvoiva asukas
Kulttuuriympäristöjen arvo ymmärrettävä
Kestävä liikennejärjestelmä vähentää autoliikennettä
Jätteiden synnyn ehkäisyä ja kierrätystä, ei polttolaitoksia

5. MAASEUTU
Luomussa on järkeä
Näemmekö metsän talouspuulta?
Matkailun työpaikat eivät siirry Kiinaan

6. ELÄIMET
Eettisesti kestävään eläinsuhteeseen
Luonnonvaraisten eläinten ja ihmisten rinnakkaiselo
Suomi vaihtoehtomenetelmien edelläkävijäksi
Luonnonmukaista elämää tuotantoeläimille
Kasviksilla kevyempään jalanjälkeen
Eläinsuojelu on kaupan vapautta tärkeämpi

7. RANNAT JA VESISTÖ
Vapaat rannat, hupeneva luonnonvara
Itämerellä ei ole varaa odottaa
Sisävesien tila vaatii kartoitusta ja kunnostusta

1. Johdanto

Kestävän ympäristöpolitiikan vertailussa Suomi on jo useana vuonna sijoittunut maailman kärkeen . Maamme veden- ja ilmanlaatu, teknologian taso sekä ympäristöhallinto saavat kansainvälisessä vertailussa kiitettävän arvosanan. Mutta samaan aikaan suomalaisen ekologinen jalanjälki on maailman viidenneksi suurin. Jos kaikki ihmiset eläisivät kuin suomalaiset, ihmiskunnan elättämiseen tarvittaisiin neljä maapalloa . Luonnonvarojen kulutus on maassamme huippuluokkaa: luonnon monimuotoisuus on uhattuna ja hiilidioksidipäästöt korkealla. Mitä pitäisi ajatella siitä, että Suomi sijoittuu toisessa ekologisen kestävyyden vertailussa kärkeen ja toisessa hännille. Sairastaako Suomi kestävän kehityksen skitsofreniaa?

Suomi on ollut nokkela lääkitsemään oireita, mutta itse sairaus on vielä pitkälti hoitamatta. Tarvitaan ekologinen rakennemuutos, joka asteittain pienentää suomalaisen ekologisen jalanjäljen noin neljäsosaan nykyisestä – siis siihen mittaan, että käytämme maapallon resursseista vain oman siivumme. Yhden pallon politiikan vihreät teesit ovat:

(1) Ympäristön alennusmyynti lopetettava. On toteutettava talouden ekologinen modernisointi, joka lisää tuotannon ekotehokkuutta ja parantaa kuluttajan vaikutusmahdollisuuksia. Ympäristökustannukset on sisällytettävä hintoihin. Tärkeitä välineitä prosessissa ovat myös teknologiset ja sosiaaliset innovaatiot. Pelkkiin tuotteisiin tuijottamisen sijaan tulee myös pohtia sitä, mitä oikeasti hyödymme yhdestä kulutetusta tai saastutetusta materiaalitonnista. Palvelut ovat monesti hyvä vaihtoehto roinalle.

(2) Eloonjääminen ensin, elintaso sitten. On ajateltava paitsi ihmisen suhdetta ympäristöön, myös sitä, mikä on reilua muita kohtaan. Maailman köyhimmille ihmisille kyettäisiin järjestämään riittävästi ruokaa, puhdas juomavesi ja peruskoulutus pienemmin vuosikustannuksin kuin käytämme meikkeihin, jäätelöön ja lemmikkieläinten ruokaan. Luonnon resurssien oikeudenmukainen jako vähentää inhimillistä kärsimystä ja siten ehkäisee konflikteja ennalta. Rikkaat maat ovat vuosikymmenien ja – satojen ajan käyttäneet enemmän kuin oikeudenmukaisen osuutensa maapallon voimavaroista. Seurauksista, kuten ilmastonmuutoksesta, kärsivät kuitenkin kaikki. Rikkaille maille on kertynyt ekologinen velka, jonka vuoksi niiden nyt on kannettava suurempi vastuu globaalista ympäristöpolitiikasta. Sitovat ympäristösopimukset on saatava koskemaan myös ylikansallisten yritysten nyt hallitsemaa toimintaa. Ilmastopäästöt, öljyonnettomuudet ja ruoan terveysriskit eivät pysähdy valtioiden rajoille: vihreät haastavat Suomen ja EU:n ottamaan kansainvälisen ympäristöjohtajan roolin.

(3) Elintilaa monimuotoisuudelle. Kaikkein konkreettisimmin ympäristöpolitiikassa on kyse niin ihmisten, eläinten kuin kasvienkin oikeudesta elintilaan. Pääperiaatteena tulee olla, että parhaat paikat säästetään yhteiseksi iloksi - ettei kaupunkien keskustoja läpikaupallisteta, kuukkelimetsiä kaadeta tai järvi-suomen rantoja mökitetä täyteen. Laajemmin kyse on tilan jaosta, miten annetaan elintilaa niin luonnon kuin kulttuurinkin monimuotoisuudelle. Asuinympäristöt on suunniteltava niin, ettei pyöräilijää pakoteta autoilijaksi ja etteivät hypermarketit vie lähikauppojen elinmahdollisuuksia. Luonnonsuojelua ei tule nähdä pelkkänä luontomuseoiden vaalimisena, vaan yrityksenä muuttaa ihmisen hallitsema ekologinen lokero edes aavistuksen verran kohtuullisemmaksi. Mitäpä jos yksi maamme tuhansista eliölajeista, ihminen, jättäisi yhden kymmenyksen metsistämme koskematta?

(4) Ympäristödemokratiaa on laajennettava. Hyvä päätöksenteko edellyttää, että kansalaiset voivat osallistua siihen ja että heidän oikeutensa turvataan niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Vihreä ympäristödemokratia nojaa kolmeen perusperiaatteeseen: avoimuuteen, kansalaisten osallistumiseen sekä mahdollisuuteen hakea päätöksiin muutosta. Tarvitaan yhteisesti sovittuja pelisääntöjä ja niiden aktiivista valvontaa. Ei ole reilua, että esimerkiksi metsäalalla suurin osa ympäristörikoksista jää rankaisematta. Yhä monimutkaistuva teknologia vie keskustelun demokratiasta vielä pidemmälle: Millaista yhteiskuntaa oikeastaan haluamme? Ja minkälaisia riskejä emme suostu sietämään? Siinä, millainen on hyvä yhteiskunta, parhaita asiantuntijoita ovat tavalliset ihmiset.

(5) Kansantuoteajattelusta hyvinvointiajatteluun. Sen lisäksi että ekotehokkuutta on parannettava, koko yhteiskunnan tavoitteenasettelu pitää pohtia uudestaan. . 1980-luvun alkuvuosista bruttokansantuotteemme on kasvanut puolitoistakertaiseksi , mutta samaan aikaan ihmisten hyvinvointia mittaava indeksi on laskenut. Tavoittelemmeko ja mittaammeko oikeita asioita, jos bruttokansantuotteen kasvaessa todellinen hyvinvointimme ei nousekaan? Entä jos bruttokansantuotteesta vähennettäisiin käyttämiemme uusiutumattomien luonnonvarojen arvo, olisiko talous tällä tavoin mitattuna kasvanut lainkaan?

Luonnonympäristömme rapautuu. Mökillä Turun saaristossa sinileväpuuro liplattelee rantaan. Espanjan länsirannikolla öljyonnettomuuden jälkiä puhdistetaan pitkään pienten kivien alta. Keniassa eroosion syömällä maalla perheenäiti hakee polttopuita yhä kauempaa. Vaarallisimpia ovat hiljaiset katastrofit, joihin pikku hiljaa totumme. Pitäisikö?

Vihreiden mielestä ei pidä. Juhlapuheet kestävästä kehityksestä on muutettava konkreettisiksi teoiksi yhteisen maapallomme hyväksi. Vihreän liiton ympäristöohjelma esittää suomalaisen ympäristöpolitiikan haasteet 2000-luvulle. Ympäristövastuullinen globalisaatio, ekotehokas yhteiskunta, viihtyisä kaupunki ja eettinen eläinpolitiikka ovat oikeasti mahdollisia, samoin tuoreiden ideoiden toteuttaminen luonnon ja maaseudun hyväksi.

Pelkkä tutkimus ja tiedotus eivät riitä. Tarvitaan oppimista ja konkreettisia tekoja. Tarvitaan rohkeutta sanoa, että meillä on joskus varaa olla ilman, maksaa enemmän, kiiruhtaa hitaammin – niin poliittisessa päätöksenteossa kuin arjessakin.

2. Globaali ympäristöpolitiikka

Ekologinen velka ja Maailman ympäristöjärjestö

On entistä enemmän merkkejä siitä, että ihmiskunta on ylittämässä ympäristön sietokyvyn ja vaarantanut samalla oman tulevaisuutensa. Ilmaston lämpeneminen ja biodiversiteetin hupeneminen uhkaavat koko planeettaa. Kasvavan väestön tarpeisiin ei enää löydy uusia hyödyntämättömiä luonnonvaroja, joten ihmiskunta on voimakkaasti riippuvainen luonnonvarojen uusiutumiskyvystä. Kiistat rajallisten luonnonvarojen kuten veden, öljyn ja maa-alueiden käytöstä näkyvät yhä useammin myös poliittisina jännitteinä, jopa sotina.

Teollisuusmaat ovat historiansa ja kulutustapojensa vuoksi päävastuussa maailmanlaajuisista ympäristöongelmista. Alle viidesosa maailman väestöstä kuluttaa 80 prosenttia luonnonvaroista . Monet ympäristöongelmat johtuvat globaalin talouden epäreiluista rakenteista eli ylikansallisen kaupan ja rahoituksen toimintatavoista. Esimerkiksi teollisuusmaat hyödyntävät kaupallisesti suurimman osan kehitysmaiden luonnon monimuotoisuudesta, koska paikallisilla yhtiöillä ei ole siihen tarvittavia voimavaroja eikä markkinointikanavia.

Käyttämällä maapallon voimavaroista enemmän kuin oikeudenmukaisen osuutensa rikkaat maat ovat vuosikymmenien ja -satojen aikana kartuttaneet itselleen ekologisen velan. Sen vuoksi rikkaiden valtioiden on nyt kannettava päävastuu globaalien ympäristöongelmien ratkaisusta. Samalla on tunnustettava kehitysmaiden oikeus elintasonsa parantamiseen. Vaurailla valtioilla kuten Suomella on myös paremmat taloudelliset ja teknologiset mahdollisuudet ympäristöongelmien ratkaisuun. Näillä valmiuksilla voidaan myös auttaa kehitysmaita parantamaan elintasoaan mahdollisimman kestävällä tavalla. Esimerkiksi EU:n tulevan vuosikymmenen energiaratkaisut näyttävät samalla suuntaa koko maailmalle. Kun kehitysmaille esitetään ympäristövaatimuksia, ne pitää kytkeä sosiaalisiin ja taloudellisiin projekteihin – ja toisin päin.

Samaan aikaan on vähennettävä ympäristöä kuormittavaa kulutusta rikkaassa pohjoisessa ja pyrittävä hidastamaan väestönkasvua köyhässä etelässä. Samalla kun pyritään tarjoamaan turvallista raskauden ehkäisyä kaikille halukkaille, on muistettava, että yksi lapsi pohjoisessa kuluttaa moninkertaisen määrän luonnonvaroja etelän köyhään lapseen verrattuna.

Maailman kauppajärjestön WTO:n vastapainoksi tarvitaan globaali ympäristöpoliittinen toimija, Maailman ympäristöjärjestö (World Environmental Organisation, WEO). Sen tehtävänä on tuoda kansainväliseen ympäristönsuojeluun yhdenmukaisuutta, arvovaltaa ja nykyistä demokraattisempi päätöksentekomalli. Vapaamatkustaja -ongelman poistamiseksi tulee sopia siitä, että globaalit ympäristösopimukset muuttuvat kaikkia maailman maita sitoviksi sen jälkeen, kun tietty määräenemmistö maista on liittynyt kyseiseen sopimukseen.

WEO:n tehtävänä olisi edistää kansainvälisten ympäristösopimusten solmimista ja valvoa niiden täytäntöönpanoa. Sillä olisi oma riitojenratkaisuelin, kansainvälinen ympäristötuomioistuin, johon voisivat vedota valtiot ja kansalaisjärjestöt. Mikäli jokin maa ei noudattaisi sääntöjä, ympäristötuomioistuimella olisi valtaa määrätä tuntuvat sakot tai kauppapakotteet. Silloin, kun ympäristösopimusten täytäntöönpanoa jarruttaa resurssien puute, WEO voisi tarjota rahallista tukea ja asiantuntija-apua.

TIETOLAATIKKO: Ympäristösopimukset

Maailmassa on tällä hetkellä 500 monenkeskistä ympäristösopimusta, joista 15 koskee koko maailmaa . Sopimusverkosto on kirjava tilkkutäkki. Koordinaatio eri sopimusten välillä toimii heikosti. Lisäksi kansainväliset ympäristösopimukset sitovat vain niitä maita, jotka ovat ratifioineet sopimuksen vaikka ongelma koskisi koko maailmaa.

Keskitetyimmin kansainvälisiä ympäristöongelmia on yritetty ratkaista YK:n ympäristöohjelmassa UNEP:issa. Sen vuotuinen budjetti on kuitenkin vain noin 100 miljoonaa dollaria, mikä vastaa suurten yhdysvaltalaisten ympäristöjärjestöjen tasoa. Koska UNEP ei ole varsinainen YK:n alajärjestö, sillä ei ole jäsenmaksutuloja, vaan se saa kaikki rahansa valtioiden ja yksityisten vapaaehtoisten lahjoituksina. Tämä ei anna UNEP:ille riittävää liikkumavaraa poliittisesti arkaluontoisissa kysymyksissä.

WEO:n tehtäviin kuuluisi myös ympäristötutkimuksen ja -koulutuksen rahoitus sekä globaalien kumppanuushankkeiden ja vapaaehtoisten sopimusten edistäminen. WEO:n toiminnan edellytys olisi vakaa, riippumaton ja riittävän suuri budjetti. Rahoituksen tulisi perustua jäsenmaksuihin eikä lahjoituksiin.

Vihreät edellyttävät että:

Perustetaan Maailman ympäristöjärjestö (WEO), joka tukee kansainvälisten ympäristösopimusten laadintaa, seurantaa ja toteuttamista, toimii riitojenratkaisuelimenä sekä integroi ympäristömääräykset osaksi kansainvälistä kauppaa ja taloutta koskevia sopimuksia. WEO:n ympäristötuomioistuimella tulee olla valta määrätä sakot tai kauppasanktiot sopimusten rikkojille.
Ulotetaan kansainväliset ympäristösopimukset koskemaan kaikkia valtioita sen jälkeen kun tietty määräenemmistö maailman maista on liittynyt kyseiseen sopimukseen
Suomen on EU:ssa ja muilla kansainvälisillä foorumeilla edistettävä kehitysmaihin soveltuvien ekotehokkaiden tuotantotapojen ja ympäristöteknologioiden kehittämistä.
Suomen tulee kansainvälisillä foorumeilla ja kehitysyhteistyössä edistää ympäristöoikeuksia sekä niihin liittyen sukupuolten välistä tasa-arvoa ja naisten sosiaalisia, poliittisia, taloudellisia ja lisääntymisterveyteen liittyviä oikeuksia.

Ilmastonmuutos kuriin oikeudenmukaisesti

Ihmiskunnan aiheuttamat päästöt ovat nostaneet ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden korkeimmalle tasolle todennäköisesti kahteenkymmeneen miljoonaan vuoteen. Tämä muuttaa maapallon ilmastoa. Teollistumisen alettua olemme lämmittäneet ilmastoa jo noin 0,6 asteella. Tämän vuosisadan aikana lämpötilan ennakoidaan nousevan vielä 1,4–5,8 °C.

Ilmaston lämpenemisen seuraukset ovat dramaattisia - ehkä jopa katastrofaalisia. Ilmastonmuutoksen ennustetaan johtavan mm. trooppisten tautien leviämiseen, jäätiköiden kutistumiseen ja rajuilmojen yleistymiseen. Kohoava merenpinta hukuttaa alleen saarivaltioita ja tiheään asuttuja rannikkoseutuja, pula makeasta vedestä pahenee ja viljasadot pienenevät.

Pahimmillaan saatamme laukaista ilmastojärjestelmässä kohtalokkaita ja peruuttamattomia muutoksia - esimerkiksi pysäyttää Pohjois-Eurooppaa lämpimänä pitävän Golfvirran tai sulattaa Grönlannin jäätiköt, minkä seurauksena maailman rannikkokaupungit jäisivät meren alle ja miljoonat ihmiset joutuisivat pakenemaan kodeistaan.

Katastrofaalisten seurausten estämiseksi ilmaston lämpeneminen pitää rajoittaa kahteen asteeseen, niin kuin EU on esittänyt. Tämä edellyttää maailmanlaajuisten päästöjen vähentämistä 60–80 prosentilla seuraavien 50–100 vuoden aikana. Tämän tavoitteen pitää ohjata sekä kansainvälistä että kansallista ilmastopolitiikkaa. Esimerkiksi Ruotsi aikoo leikata päästöjä puolella ja Iso-Britannia 60 prosentilla vuoteen 2050 mennessä.

Ilmastonsuojelun suurin ongelma on energiatuotannon riippuvuus fossiilisista polttoaineista: hiilestä, öljystä ja maakaasusta. Suurin osa valtioiden energiatuista annetaan edelleen fossiilisen energian tuotantoon eikä uusiutuville energialähteille. OECD on arvioinut, että pelkästään poistamalla kivihiilen tuotanto- ja hintatuet, teollisuusmaissa voitaisiin vähentää hiilidioksidipäästöjä 100 miljoonaa tonnia vuoteen 2010 mennessä.

Myös liikenteen päästöt kasvavat voimakkaasti. Maapallon autoistuminen on kiihtymässä, ja talouden globalisaatio kasvattaa kansainvälisen rahtiliikenteen määriä. Samalla pahentuvat kaikki liikenteen aiheuttamat ongelmat (ks. tarkemmin luku 4). .

Tulevaisuuden energiatalouden ja liikenteen on perustuttava uusiutuviin ja hiilettömiin lähteisiin. Pelkkä energialähteiden vaihtaminen ei kuitenkaan riitä, mikäli energiakulutus kasvaa nykyistä vauhtia. Kestävän energiapolitiikan on tehtävä suunnanmuutos, uusien megawattien sijasta tulee tavoitella säästettyjä negawatteja. Energiapiheistä ratkaisuista on tehtävä energiamarkkinoiden hittituotteita.

Kioton ilmastosopimuksen päästörajoitukset koskevat vain teollisuusmaita. Pohjoisen vauraiden maiden tuleekin ottaa päästövähennysten ensi askel. Mutta jatkossa ilmastonmuutoksen hillitseminen edellyttää myös kehitysmaiden päästöjen rajoittamista. Köyhiä maita tulee kannustaa rajoittamaan päästöjään myöntämällä siihen taloudellista ja teknistä tukea. On tärkeää, että energiapihit ratkaisut ja uusiutuvia energialähteitä hyödyntävä tekniikka halpenevat niin, että uudet energiainvestoinnit kehitysmaissa kohdistuvat valtaosin niihin.

Pitemmällä aikavälillä valtioiden päästöoikeudet tulee jakaa sovitun vertailuvuoden asukasluvun mukaan. Tällöin valtio, joka aiheuttaa väestöosuuttaan suuremmat päästöt, joutuu ostamaan päästöoikeuksia muilta mailta. Tällainen järjestelmä tarjoaa kehitysmaille kannustimen pitää päästönsä mahdollisimman alhaisina ja liittyä ilmastotalkoisiin.

Kestävää energia- ja liikennepolitiikkaa voidaan edistää monin keinoin, kuten verottamalla fossiilisia polttoaineita,, päästökaupalla sekä poistamalla ympäristölle haitalliset tuet ja suuntaamalla ne uusiutuvien energialähteiden kehittämiseen ja käyttöönottoon (ks. tarkemmin luvut 3 ja 4).

Suomen uusiutuvan energian edistämisohjelmassa tavoitteena on nostaa metsätalouden hakkuutähteestä saatavan puuhakkeen käyttö 5 miljoonaan kuutiometriin vuoteen 2010 mennessä. Teknologiaa kehittämällä on saatu puun energiakäyttö Suomessa hyvään kasvuun, minkä vuoksi asetettua tavoitetta on mahdollista jopa nostaa. Metsähakkeen tuotannosta, kuljetuksista ja käytöstä on tullut laajaa ja työllistävää liiketoimintaa. Kehittämällä edelleen teknologiaa ja innovatiivisia menetelmiä pysymme alan edelläkävijöinä ja pystymme tuottamaan metsähaketta kilpailukykyisemmin kuin aikaisemmin.

Tuulivoiman hyödyntäjänä Suomi on edelleen EU:n hännänhuippu. Vuonna 2000 Tanska tuotti jo 13 % sähköstään tuulella, Suomessa tuulisähkön osuus oli yksi promille. Tuuliolot Suomen rannikoilla, matalikoilla ja tuntureilla ovat kuitenkin hyvät ja myös meillä on mahdollista tuottaa merkittävä osuus sähköstä tuulivoimalla.

Peltojen käyttäminen energiantuotantoon tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden peltomaan säilyttämiseen hyvässä viljelykunnossa ekologisesti hyväksyttävällä ja Kioton sopimuksen tavoitteiden toteutumista tukevalla tavalla.

EU:ssa sovitun hiilidioksidin päästökaupan avulla päästöille muodostuu hinta, joka ohjaa yrityksiä ja kuluttajia ilmastonsuojelun kannalta hyviin valintoihin. Tämä nopeuttaa uuden ja puhtaamman tekniikan kehittymistä. Samalla päästökauppa ohjaa päästövähennykset sinne, missä ne on halvinta toteuttaa. Koska kauppa on laitoskohtaista, ei entisten sosialistimaiden suljettujen tehtaiden ja voimalaitosten kuumaa ilmaa, eli talouden romahduksen takia syntyneitä ylimääräisiä päästöoikeuksia, voi siirtää nykyisille laitoksille.

Metsät ja muu kasvillisuus sekä maaperä sitovat hiilidioksidia eli toimivat niin sanottuina nieluina. Nielujen käyttöön hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä liittyy kuitenkin ongelmia. Nielujen pysyvyydestä ei ole takeita, ja ilmastonsuojelun nimissä istutettavat yhden puulajin plantaasit uhkaavat luonnon monimuotoisuutta ja paikallisten asukkaiden toimeentuloa. Metsien hävitys pitää pysäyttää, mutta se ei saa olla veruke, jolla tingitään varsinaisesta päästöjen vähentämisestä.

Kioton sopimuksen niin sanotut joustomekanismit eli valtioiden välinen päästökauppa eivät saa korvata kotimaassa tehtäviä päästövähennyksiä. Globaalien päästöjen pudottaminen noin kolmasosaan nykyisestä onnistuu vain, jos uuden tekniikan kehitysvauhti nopeutuu. Tämä ei onnistu, jos teollisuusmaat välttelevät kilvan päästöjen oikeaa vähentämistä.

TIETOLAATIKKO: Ydinvoiman ympäristöriskit

Ydinvoiman koko elinkaareen liittyy riskejä, joita ei hallita. Uraanin louhinta aiheuttaa vakavia ympäristö- ja terveysongelmia kaivosalueilla. Uraanimalmia on louhittava noin tuhatkertainen määrä verrattuna siitä saatuun ydinvoimalan polttoaineeseen. Ydinpolttoaineen ja ydinjätteen kuljetus on vaarallista. Ydinpolttoaineen varastointia tai ydinjätteen loppusijoitusta ei pystytä järjestämään täysin turvallisella tavalla vielä missään päin maailmaa, ei edes Suomessa. Suomalaiset ydinvoimalat tuottavat noin 70 tonnia korkea-aktiivista ydinjätettä vuosittain. Käytetty ydinpolttoaine on erittäin radioaktiivista, sen aktiivisuus on laskenut alkuperäisen uraanimalmin tasolle vasta 200 000 vuoden kuluttua. Ydinvoimalaitosten vanheneminen ja kasvava jätemäärä lisäävät myös taustasäteilyä.

Ydinvoimalaitosonnettomuus on mahdollinen myös meillä. Onnettomuudet ovat usein johtuneet ydinvoimalan suunnittelussa tai käytössä tapahtuneista inhimillisistä virheistä. Mahdottomiksi väitettyjä ydinonnettomuuksia on tapahtunut ja tulee todennäköisesti tapahtumaan jatkossakin. Pahimmillaan ydinonnettomuus saastuttaa ympäristöä kymmeniksi tuhansiksi vuosiksi eteenpäin. Myös terrori-isku voi aiheuttaa ydinonnettomuuden. Ydinvoimaloiden rakennusten ulkokuori on terroriuhkan vuoksi nykyisin rakennettava
lentokonetörmäyksen kestäväksi.

Vihreät edellyttävät että:

Suomi ja EU ottavat tavoitteeksi hiilidioksidipäästöjen vähentäminen 60 %:lla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä.
Päästörajoitusten ulkopuolelle jääminen on tehtävä teollisuusmaille kannattamattomaksi ulosmittaamalla vapaamatkustajuudesta saatu taloudellinen hyöty esimerkiksi rajatulleilla tai kauppapakotteilla.
Uusiutuvien energialähteiden lisäämiselle on asetettava määrälliset kansainväliset tavoitteet.
Suomessa metsähakkeen käyttö kasvatettava 7,5 milj. kuutioon vuoteen 2010 mennessä.
Tuulivoiman osuus pitää nostaa 5 %:iin Suomen sähköenergiasta vähintään vuonna 2015 ja 10 %:iin vuonna 2025.
Peltoenergian tuotantoalaa Suomessa tulee lisätä 10 000 hehtaaria vuodessa.
Energiankulutuksen kasvun pysäyttämiselle on asetettava EU:n laajuiset tavoitteet.
Ydinvoiman rakentamisen lopettamisesta ja vaarallisimpien ydinvoimaloiden pikaisesta sulkemisesta tulee sopia kansainvälisellä sopimuksella.
Hiilidioksidin päästökaupan ekotehokkuus on turvattava siten, että EU:n ulkopuolelta hankittavat päästöoikeudet rajataan tiukasti vain uusinta teknologiaa soveltaviin, kestävän kehityksen mukaisiin hankkeisiin.
Suomen on kansainvälisissä neuvotteluissa painotettava ilmasto-oikeudenmukaisuutta ja ajettava päästöoikeuksien jaon perusteeksi pitkällä aikavälillä valtioiden väkiluvun mukaista päästötasoa.
EU:n on siirtymävaiheen jälkeen huutokaupattava kaikki päästöoikeudet, jolloin päästökauppa muuttuu luonteeltaan hiilidioksidiveroksi. Tämän lisäksi on erikseen verotettava ydinvoimaa sekä muuta sellaista energiantuotantoa, josta aiheutuu merkittäviä ympäristöhaittoja.
EU:n on vaadittava valtioita ja kansainvälisiä rahoituslaitoksia lopettamaan tuet haitallisille energiamuodoille ja siirtämään ne uusiutuville energialähteille ja energiapiheille tekniikoille.
Liikenteelle tulee asettaa omat päästövähennystavoitteet ja liikennesektori on otettava mukaan päästökauppaan.
Päästörajoitukset on ulotettava koskemaan myös kansainvälistä lento- ja meriliikennettä. Lento- ja laivaliikenteen polttoaineilta on globaalisti poistettava verovapaus.
EU:n liikennetukea on ohjattava maanteiltä raideinvestointeihin. Unioniin on rakennettava nopeiden junayhteyksien verkko.

Metsien ja merten monimuotoisuus elämän ehtona

Eläin- ja kasvilajeja häviää usein siksi, että niiden elinympäristöt, kuten trooppiset sademetsät tai koralliriutat tuhoutuvat. Arvioiden mukaan jopa yli kolmannes lajeista voi hävitä maapallolta ilmastonmuutoksen takia vuoteen 2050 mennessä, sillä useat lajit eivät pysty sopeutumaan muuttuneisiin oloihin.

Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen uhkaa myös ihmisen taloutta. Esimerkiksi yhden lajikkeen viljapelto tai metsä on altis tuholaisille, koska kyseiseen lajiin erikoistunut tuholainen löytää pellosta paljon ravintoa ja pääse runsastumaan räjähdysmäisesti. Luonnosta saadaan myös paljon lääke ja muita raaka-aineista. Kukaan ei tiedä, montako lääkekasvia kuolee sukupuuttoon ennen kuin niitä on edes löydetty.

Sademetsiin on sitoutunut koko maapallon kannalta merkittävä määrä hiiltä. Metsien suojelua ei tule jättää yksin niille valtioille, joiden alueella sademetsät kasvavat. Kehitysmaiden laajoja metsäalueita raivataan kiihtyvään tahtiin metsäteollisuutta, kaskiviljelyä, karjalaitumia ja vientituotteiden viljelyä varten. Myös suomalaisia metsäyhtiöitä on osallisina ekologisesti ja sosiaalisesti kestämättömissä sademetsien hakkuissa Aasiassa.

Teollisuusmailla olisi paremmat edellytykset vaatia kehitysmaiden sademetsien hakkuiden rajoittamista, jos niiden oma metsätalous olisi kestävällä pohjalla. Yhdessäkään Euroopan maassa metsätalouden menetelmät eivät ole kestäviä eli eivät takaa monimuotoisuuden säilymistä. Metsätalouden takia moni eliölaji on kuolemassa sukupuuttoon. Useimmissa Euroopan maissa alkuperäiset metsät ovat hävinneet lähes tyystin, eikä ennallistamissuunnitelmia ole.

Myös meriluonnon monimuotoisuus on vakavasti uhattuna, muun muassa ilmastonmuutoksen vuoksi. Merien tila ja kalakannat vaarantuvat alueilla, joilla kylmä ja lämmin merivirta kohtaavat ja jotka ovat kalastoiltaan runsaimmat. Nämä Perun, Kalifornian, Pohjoisen Länsi-Afrikan ja Namibian edustoilla sijaitsevat alueet ovat erityisen herkkiä tuulisuuden, lämmön ja virtausten vaihteluille.

Laivakuljetusten kasvu lisää meriluonnolle tuhoisien onnettomuuksien riskiä. Meret ovat pitkään joutuneet toimimaan maailman kaatopaikkoina. Myös merten tarjoamia luonnonvaroja on hyödynnetty yli luontaisen uusiutumiskyvyn, minkä johdosta kalakannat ovat monilla alueilla romahtamassa. Ylikalastuksen ongelmiin on perinteisen kalastuksen sääntelyn lisäksi monia uusia ratkaisuehdotuksia, joita on kokeiltava käytäntöön.

Vihreät edellyttävät että:

Euroopan maiden on suojeltava metsiensä luonnon monimuotoisuus. Metsätalouden menetelmiä on uudistettava, talousmetsiä ennallistettava talousmetsiä ja riittävän suuria yhtenäisiä metsäalueita suojeltava. .
Metsätaloudessa on siirryttävä monokulttuureista lajirunsaudeltaan luonnontilaa muistuttaviin metsiin.
Suomen metsäteollisuuden tulee ulkomaanhankkeissaan noudattaa ekologisen kestävyyden ja yhteiskuntavastuun periaatteita.
Sademetsien suojelun ohella tarvitaan toimenpiteitä korvaavien elinkeinojen synnyttämiseksi.
On luotava laajoja mertensuojelualueita, joilla kalastus on kokonaan kielletty. Kalastuskiellot tulee sopia alueille, joiden varassa on valtaosa merten biodiversiteetistä.
Ekologisesti haavoittuville merialueille, kuten Itämerelle, tulee luoda nykyistä tiukemmat säännöt merikuljetuksille.
Suojelun kustannukset on jaettava YK:n tai vastaavan instituution hallinnoiman globaalin rahaston kautta.
Kalatuotteille on luotava oma ekomerkkinsä.
On vahvistettava merten biodiversiteetin suojelua luomalla kansainvälinen merten biodiversiteettisopimus.
Laivayhtiöiden vahinkovastuuta haitallisista päästöistä on vahvistettava.

Ekologinen ruoka- ja vesitalous

Puhdas vesi ja riittävä ravinto ovat inhimillisen hyvinvoinnin minimivaatimukset. Silti yli miljardilla ihmisellä ei ole puhdasta juomavettä ja lähes miljardi ihmistä kärsii suoranaisesta nälästä tai aliravitsemuksesta. Sekä ruokaa että vettä on maailmassa riittävästi, mutta se ei jakaudu oikeudenmukaisesti. Ympäristötuhot ovat paradoksaalisesti sekä ruoka- ja vesipulan syy että seuraus. Näihin ongelmiin on löydettävä ratkaisuja, jotka ovat sosiaalisesti oikeudenmukaisia ja ekologisesti kestäviä.

Viljantuotannon kasvu maailmassa on hidastunut ja henkeä kohti laskettu viljantuotanto on kääntynyt laskuun. Henkeä kohti laskettu viljan tuotanto kohosi 1980-luvulle saakka niin sanotun vihreän vallankumouksen eli maatalouskemikaalien käytön, uusien lajikkeiden, useampien vuosittaisten satojen ja keinokastelun avulla. Mutta tämä tie on nyt käyty loppuun. Monet ”vihreän vallankumouksen” keinoista ovat johtaneet maatalousmaan ja -ympäristön köyhtymiseen ja myrkyttymiseen. Ympäristötuhoja kuten eroosiota on aiheuttanut myös viljelymaan epätasa-arvoinen käyttö. Vientituotteiden viljelyyn ja karjankasvatukseen erikoistuneet suurtilat pakottavat pienviljelijöitä siirtymään metsiin ja rinteille, mistä seuraa tulvia jokien alajuoksuilla.

Monet kehitysmaiden parhaista pelloista viljellään vientiä varten. Vientikasvien viljelyssä käytetään suuria määriä vettä ja maatalouskemikaaleja. Etelässä viljeltävät "rahakasvit" saattavat köyhdyttää paikallisen maan, mutta kilohinnoissa näkyvät vain tuotteen globaalin kysynnän ja tarjonnan vaihtelut. Reilun kaupan maailmassa vaikkapa Costa Rican maaperän eroosion torjunnasta olisi veloitettava suomalaisten supermarkettien kassalla. Ongelmia aiheuttavat myös ruoan varastointi- ja jakelujärjestelmät. Esimerkiksi Etiopiassa erityisen hyvän sadon vuotta seurasi nälkävuosi, sillä ylimääräinen vilja jouduttiin varastointitilojen puutteessa myymään ulkomaille.

Maailman kauppajärjestössä (WTO) pyritään vapauttamaan maataloustuotteiden kauppaa ja sitä kautta vahvistamaan kehitysmaiden taloutta. Kehitysmailla onkin yhtäläinen oikeus maataloustuotteiden vientiin kuin teollisuusmailla. Maataloustuotteita on kuitenkin tarkasteltava laajemmasta perspektiivistä kuin vain kauppatavarana. Kaikkein köyhimpien maiden ongelmana ei niinkään ole kansainvälisille markkinoille pääsy vaan ruokaturvan varmistaminen.

WTO:n kauppasääntelyn rinnalle tarvitaan kansainvälinen ruokaturvasopimus, jolla valtioille luodaan mahdollisuudet suojella kansallista omavaraisuutta ruokaturvan nimissä. Lisäksi maataloustuotteiden hintoihin on sisällytettävä niiden ympäristövaikutukset. Reilu hinnoittelu tarkoittaa sitä, että hinnassa näkyvät kaikki ruoantuotannon kustannukset ja että paikalliset tuottajat saavat hinnasta kohtuullisen osansa.

Lihantuotanto kasvoi 1990-luvulle saakka. Nyt kasvu on hidastunut, koska ylilaiduntaminen on alentanut laidunmaan tuottoa suurilla alueilla koko maailmassa. Samaan aikaan tehotuotannon aiheuttamat eläintautiepidemiat ovat vähentäneet tuotantoa ja kysyntää. Lihantuotanto tarvitsee monin verroin enemmän vettä kuin saman ravintomäärän tuottaminen kasviksilla. Kalansaaliitkaan eivät voi enää kasvaa ja pyyntirajoituksia on annettu monilla kalastusalueilla. Henkeä kohden laskettuna kalansaaliit alkoivat vähentyä jo vuonna 1989. Liikakalastus uhkaa sekä ihmisten ruokataloutta että meriluonnon monimuotoisuutta.

Teollistuneiden maiden asukkaat käyttävät päivittäin jopa 500 litraa vettä päivittäin, kun taas monissa Afrikan maissa on käytössä vain alle 10 litraa. Väestönkasvu pahentaa vesipulaa monilla alueilla nopeasti. Kasvavan väestön lisäksi myös teollisuus ja keinokastelu kuluttavat paljon vesivaroja. Intensiivisen vedenkäytön, josta keinokastelun osuus on noin 70 %, seurauksena monet maailman valtajoet eivät enää saavuta merta ja kuivana aikana ne ehtyvät kokonaan. Seurauksena on ollut viljelyalan supistuminen. Subtropiikissa ja lämpimällä vyöhykkeellä merkittävä osa keinokastelusta kuluu nurmikoihin ja golfkenttien hoitoon. Vesipula on lisännyt poliittisia jännitteitä mm. Lähi-idässä, jossa kaikki tärkeimmät joet virtaavat useiden valtioiden alueella.

Vihreät edellyttävät että:

Laaditaan kansainvälinen ruokaturvasopimus.
Lihantuotannon vientitukia tulee vähentää.
Kasvisravinnon osuutta ruokavaliosta tulee lisätä.
Maailman makean veden varantoja tulee suojella maatalouden, teollisuuden ja yhdyskuntien päästöiltä.
Teollisuuden ja maatalouden käyttämän veden hinnoittelua eri maissa on kehitettävä niin, että se kattaa mahdollisimman hyvin myös puhdistuksen ja kierrätyksen kustannukset.

3. Tuotanto ja kulutus

Yhteiskunnan ekologinen modernisointi

Teollisuusmaissa tarvitaan tuotanto- ja kulutustapojen muutos. Muutokselle antavat suuntaa ekotehokas talous ja laadullinen kasvu. Myös tietoyhteiskunta luo uusia mahdollisuuksia luonnonvarojen kulutuksen vähentämiselle. Tämä tie on vasta alussa. Hollannissa ja Itävallassa on jo asetettu strategisia tavoitteita luonnonvarojen käytön vähentämiseksi ja Saksassa talouden materiaalivirtojen analyysit ovat päätöksenteon majakoita. Kansainvälisissä järjestöissä keskustellaan vakavasti keinoista vähentää yhteiskuntien materiaali-intensiivisyyttä.

TIETOLAATIKKO: Suomessa luonnonvarojen kulutuksen taso korkealla

Luonnonvarojen kokonaiskulutus on Suomessa läntisten teollisuusmaiden kärkeä. Me kulutamme luonnonvaroja lähes 100 tonnia asukasta kohti , kun vastaava luku on Japanissa 50 tonnia, Yhdysvalloissa 80 tonnia ja Saksassa runsaat 70 tonnia. Suomessa liikennemäärät ja liikenteen hiilidioksidimäärät kasvavat taloutta nopeammin. Meillä myös kasvihuonekaasupäästöt, energiankulutus ja jätteiden määrä per henkilö ovat Euroopan huippua.

Suomessa kulutetaan asukasta kohti noin 60 prosenttia enemmän energiaa kuin EU-maissa keskimäärin. Suomen energiankulutuksen on arvioitu kasvavan noin viidenneksellä vuodesta 1998 vuoteen 2020. Hiilidioksidipäästömme henkeä kohden ovat selvästi EU:n keskiarvoa suuremmat, vaikka energiantuotantomme hiilidioksidipäästöt suhteutettuna käytettyyn energiaan ovatkin sekä EU:n että OECD:n keskiarvoa pienemmät. Vuonna 2003 Suomen hiilidioksidipäästöt olivat noin 14 tonnia jokaista suomalaista kohti. Maailman keskiarvo on noin 3,7 tonnia asukasta kohti. Hyvinvointimme tuottaa ympäristövaikutuksia myös muualla.

Me tuomme Suomeen yhä enemmän tuotteita ja raaka-aineita, joiden louhinnan, valmistuksen tai kuljetuksen vaikutukset näkyvät muiden maiden ympäristössä. Suomen suurta materiaalien käyttöä selittävät osittain pohjoiset olosuhteet, pitkät etäisyydet ja teollisuuden rakenne. Siitä huolimatta luonnonvarojen kulutuksemme on liian korkealla tasolla.

Suomen pitää kuulua ekotehokkuutta tavoittelevien maiden ytimeen. Se edellyttää konkreettisten, pitkän aikavälin tavoitteiden asettamista luonnonvarojen ja energian käytön vähentämiselle. Teknologisen kehityksen myötä tuotteiden ja palvelujen valmistukseen tarvitaan murto-osa nykyisin kuluvasta raaka-ainemäärästä. Uusi teknologia ei kuitenkaan yksin riitä; tarvitaan myös yhteiskunnallista ohjausta, vastuullista liiketoimintaa ja muutoksia kulutustottumuksissa.

Ekotehokkuuden hyödyt ulottuvat monille yhteiskunnan alueille. Ympäristöystävällisten tuotteiden kasvavat markkinat johtavat uusiin keksintöihin, työllisyyden paranemiseen ja uudenlaisen liiketoiminnan mahdollisuuksiin. Ekotehokkuus luo myös aivan uudenlaisia kilpailuetuja kansainvälisillä markkinoilla.

Tuotanto- ja tuoteketjut ovat monitahoisia ylikansallisia verkostoja ja rakenteita. Esimerkiksi meillä tuotetun paperin tai elektroniikkatuotteiden valmistuksen ympäristövaikutukset näkyvät monen maan ympäristötaseessa eri mineraalien louhintana tai osakomponenttien kokoamisena, raaka-aineiden kuljetuksina, käyttönä ja käytöstä poistetun tavaran hävittämisenä tai hyödyntämisenä. Huomion kiinnittäminen ympäristö- tai sosiaalisiin vaikutuksiin yhdessä maassa ei välttämättä tee tuotteesta kestävää koko sen elinkaaren aikana. Kestävien tuotteiden ja kulutustapojen edistäminen edellyttää kansainvälistä tuottajanvastuuta sekä yhtenäisten standardien edistämistä mm. työ- ja ympäristölainsäädännössä. Tapahtuneisiin ympäristövaurioihin on voitava puuttua kaikessa luonnonvaroja hyödyntävässä toiminnassa velvoittavalla lainsäädännöllä.

TIETOLAATIKKO: Factor-ajattelu
Ekotehokkuuden kansainvälisistä tavoitteista tunnetuin on Factor-ajattelu. Factor 4:ssä tavoitteena on vähentää luonnonvarojen käyttö neljäsosaan 20 vuodessa ja Factor 10:ssä puolestaan kymmenesosaan 50 vuodessa. Luonnonvaroja voidaan vähentää mm. siirtymällä raaka-aineisiin ja energialähteisiin, joiden ekologinen selkäreppu on pieni, tehostamalla prosessien energian käyttöä, pienentämällä tai keventämällä tuotteita, käyttämällä uusiomateriaaleja ja vähentämällä kuljetuksia.

Vihreät edellyttävät että:

Elinkeinoaloille on asetettava omat pitkän tähtäimen ekotehokkuustavoitteet, jotka vähentävät materiaalien ja energiankulutusta sekä jätteiden määrää.
Ympäristön pilaaminen on tehtävä kannattamattomaksi verotuksella ja normiohjauksella.
On solmittava ekotehokkuustavoitteiden suuntaisia vapaaehtoisia sopimuksia, jotka motivoivat ja ohjaavat yrityksiä omatoimiseen ympäristönsuojeluun.

Kohti ekologista verouudistusta

Ekologinen verouudistus tarkoittaa verotuksen painopisteen siirtämistä työn verotuksesta ympäristö- ja energiaveroihin. Verouudistus mahdollistaa nk. kaksoishyödyn eli yhtäaikaisen ympäristön tilan parantamisen ja työllisyyden kohentamisen. Taloutemme perustava ympäristöongelma on se, että ympäristöhaitat eivät sisälly hintoihin. Oikein suunnatulla ekologisella verouudistuksella voidaan edistää kierrätystä, vähentää uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä sekä lisätä tuotteiden ja energiankäytön ekotehokkuutta.

Ekologisen verouudistuksen lähtökohtana on, ettei kansalaisten kokonaisverotaakka nouse. Siksi kerätyt ympäristöverot tulee käyttää työn verotuksen ja sivukulujen alentamiseen. Vakaa ja ennustettava verolainsäädäntö toteutetaan vaiheittain 10–20 vuoden aikana. Verouudistus sisältää pitkäjänteiset tavoite- ja toimenpideohjelmat, joilla luodaan yhteiskunnan eri sektoreille edellytykset suunnitella tulevaisuuttaan. Uudistuksessa otetaan huomioon sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoitteet.

Vihreät edellyttävät että:

Suomessa laaditaan pitkäjänteinen energia- ja ympäristövero-ohjelma, jossa arvioidaan ympäristön, talouden ja tasa-arvoisen tulonjaon kannalta tehokkaimmat verot
Ohjelmassa tehdään yksityiskohtainen ja ennakoitavissa oleva suunnitelma verojen käyttöönottamiseksi ja korottamiseksi.
EU:ssa Suomen pitää ajaa nykyistä aktiivisemmin vähimmäisverokantoja ympäristöverotukseen sekä niitä koskevan päätöksenteon helpottamista siirtymällä määräenemmistöpäätöksiin.

TIETOLAATIKKO: Ekologiseen verouudistukseen sisältyvät toimet
A) Energiaverotuksen korottaminen: Energiaveron tulee kannustaa energiansäästöön sekä ohjata polttoainevalintoja pääasiassa uusiutuviin energialähteisiin. Sähköntuotannossa polttoaineiden hiilidioksidivero ja uusiutumattomia energialähteitä koskeva vero on saatava takaisin sähkön kulutusveron rinnalle. Näin johdonmukaistettaisiin energiaverotusta ja lisättäisiin sen ympäristöohjaavuutta. Rikkiveron sekä typenoksidiveron asettaminen tukisivat osaltaan energiaverotuksen ja ekologisen verouudistuksen toteuttamista Suomessa.
B) Liikenteen verotuksen kokonaisuudistus: Ajoneuvovero on porrastettava polttoainekulutuksen ja ympäristövaikutusten mukaan. Fossiilisia polttoaineita on verotettava tiukemmin. Työmatkailun verotukea tulee suunnata julkisilla kulkuvälineillä tapahtuviin työmatkoihin. Kaupunkien sisäistä liikennettä tulee verottaa ruuhkamaksuin. Lentoliikenteessä tarvitaan polttoaineen verovapauden vähentämistä ja laskeutumisveron käyttöönottoa.
C) Tuottajavastuu: Pakkausvero tulisi laajentaa koskemaan kaikkia pakkauksia, mikä suosisi niukkaa pakkaamista ja uudelleentäytettäviä pakkauksia. Myös kertakäyttöastioita ja paristoja tulee verottaa. Jäteveron piiriin tulee saattaa sekä kaikki yksityiset kaatopaikat että polttoon toimitettava jäte.
D) Maatalouden kemikaaliverotus: Suomessa tulee asettaa keinolannoitteille ja erityyppisille torjunta-aineille vero, jonka suuruus riippuisi aineen ympäristöhaitoista. Vero siirtää torjunta-aineiden saastuttamien pohjavesien ja ympäristön muun pilaantumisen korjauskulut aiheuttajien maksettaviksi. Näin se tekee elintarvikkeiden kustannuksia läpinäkyvämmäksi ja parantaa luonnonmukaisen viljelyn kilpailukykyä.
E) Työn verotuksen keventäminen: Palveluiden kilpailukykyä tulee parantaa alentamalla palveluiden arvonlisäveroa ja työnantajien sivukuluja. Luonnonvarojen tehokas käyttö on monissa tapauksissa työvoimavaltaista. Palvelumyynti mahdollistaa pakkausten vähentämisen, vuokraus- ja liisauspalvelut, huolto-, korjaus- ja päivityspalvelut sekä tuotteiden pitkäikäisyyden lisäämisen.

Ympäristökoulutuksen ja -tutkimuksen haasteet

Johannesburgin huippukokouksessa korostettiin tieteen ja tutkimuksen merkittävää roolia kestävän kehityksen edistämisessä. Jotta tutkimus ja tuotekehittely löytäisivät vastauksia erilaisiin sosiaalisiin, taloudellisiin ja ekologisiin ongelmiin, on julkiselle tutkimus ja kehitysrahoitukselle kehitettävä kestävän kehityksen kriteerit. Kriteerien ei pidä olla vain teknologiaan sitoutuneita, vaan ohjata tieteen tekijöitä kysymään ja löytämään vastauksia myös ihmisten hyvinvoinnin näkökulmasta.

Ympäristöongelmien syiden ymmärtäminen ja ratkaisujen etsiminen vaatii monitieteistä osaamista ja perinteisten ammattikuntien raja-aitojen ylittämistä. Erityisesti yhteiskuntatieteellistä ympäristöopetusta ja -tutkimusta tarvitaan lisää, jotta ymmärrys ympäristöongelmien yhteiskunnallisista syistä ja ratkaisukeinoista lisääntyy. Ympäristöongelmien ratkaisuthan edellyttävät yleensä vaikuttamista mm. yritysten, kuluttajien tai kaupunkisuunnittelun toimintatapoihin. Muutos alkaa lapsista: myös koulujen ja päiväkotien ympäristökasvatusta on lisättävä. Lisäksi ympäristökasvatus tulisi sisällyttää osaksi aineenopettajien opintoja.

Maailman ympäristöteknologian maailmanmarkkinat ovat jo noin 600 miljardia euroa (2004) ja alan on arveltu kasvavan 5-8 % vuodessa eli selvästi enemmän kuin perinteisten teollisuuden alojen. Uusia yrityksiä ja työpaikkoja syntyy mm. tuotteiden kierrätykseen ja uusiovalmistukseen sekä uusiutuvien energialähteiden kehittämiseen. Ympäristöstä on tullut kannattava sijoituskohde. Suomessa tarvitaan vahvaa ja johdonmukaista ympäristöalan osaamisen ja yritystoiminnan kehittämistä. Pienten kotimarkkinoiden ja riskirahoituksen puutteen vuoksi ympäristöteknologiayritystemme kansainvälistyminen on tärkeää. Ympäristöalan menestys edellyttää myös yritysten ja alan osaamisen tehokasta verkottumista.

Materiaalien käytön optimoimiseksi ja jätteiden synnyn ehkäisemiseksi tarvitaan taloudellisen ohjauksen lisäksi neuvontaa ja palveluita. Energiapuolelle on perustettu energiansäästön ja uusiutuvien energialähteiden käytön markkinoita aktivoiva palvelukeskus, Motiva Oy. Palvelukeskus tuottaa tietoa, välittää taitoja ja organisoi kampanjoita. Samanlaista keskusta tarvitaan jätealalle edistämään materiaalien käytön tehokkuutta ja jätteiden synnyn ehkäisyä.

Vihreät edellyttävät että:

Julkiselle tutkimus- ja tuotekehittelyrahoitukselle on laadittava kestävän kehityksen kriteerit.
Koulutuksessa panostetaan poikkitieteelliseen ympäristökoulutukseen ja – tutkimukseen.
Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen institutionaalista perustaa vahvistetaan. Alalla ei toistaiseksi ole riittävästi tutkijoita eikä tutkimusresursseja.
Laaditaan ekotehokkaan teknologian edistämisohjelma ja suunnataan julkista rahoitusta entistä enemmän kestävää kulutusta ja tuotantoa tukevaan osaamiseen ja keksintötoimintaan.
Yrityksille tuotetaan tietoa ympäristökriteereistä, niihin liittyvistä parhaista käytännöistä ja taloudellista mahdollisuuksista sekä yhteiskuntavastuun pelisäännöistä.
TE-keskuksien toimintaa suunnataan vahvemmin ympäristöalan yritysten verkostoitumisen, rahoituksen ja kansainvälistymisen tukemiseen.
Suomeen perustetaan materiaalitehokkuuden palvelukeskus eli eräänlainen Materia-Motiva.

Tietoa tuotteiden ja investointien ympäristövaikutuksista

Käyttämiltämme tuotteilta edellytetään turvallisuutta ja terveellisyyttä, mutta ei yleensä ekologisuutta. Ympäristövaatimuksia on asetettu lähinnä melulle sekä elektroniikkatuotteiden tietyille ainesosille ja niiden kierrätettävyydelle. Tehokas keino ekotehokkaiden tuotteiden tukemiseksi on asettaa tuotteille esimerkiksi energiatehokkuuden suhteen parhaimman markkinoilla olevan tuotteen vaatimukset, jotka kaikkien tuoteryhmän tuotteiden on saavutettava tiettyyn vuoteen mennessä.

Kuluttajan on tärkeää saada tietoa tuotteen ympäristövaikutuksista luotettavalla ja yksinkertaisella tavalla, mielellään tuotteen etiketistä. Tätä tietoa tarjoavat ympäristömerkityt tuotteet. Toinen vaihtoehto on MIPS-laskentamalli. Siinä tuotteen ympäristökuormitusta mitataan sen valmistukseen, käyttöön ja hävittämiseen kulutetulla ainemäärällä. Kun MIPS pienenee, luonnonvarojen tuottavuus eli ekotehokkuus kasvaa.

’Tuottajan vastuu’ -järjestelmässä tuotteen valmistaja ottaa vastaan loppuun käytetyn tuotteen. Tämän laajentaminen uusiin tuoteryhmiin edistää ekologisesti paremmin suunniteltujen ja vähemmän jätteitä synnyttävien tuotteiden kehittämistä. Pitkällä aikavälillä hinnoissa on näyttävä tuotteiden ekologinen jalanjälki.

Julkisella vallalla on vastuu hyvinvoinnin ja ympäristön säilymisestä. Verovaroilla ostetaan vuosittain tavaroita ja palveluita sairaaloihin, virastoihin, kouluihin ja päiväkoteihin 20 miljardilla eurolla. Ottamalla käyttöön ympäristöjärjestelmät ja edistämällä ympäristöystävällisiä julkisia hankintoja voidaan sekä vähentää kielteisiä ympäristövaikutuksia että edistää kestävien ratkaisujen pääsyä markkinoille.

Ympäristövastuullisen sijoittamisen mahdollisuuksia on laajennettava. Muiden sijoittajien lisäksi eläkeyhtiöillä voisi tulevaisuudessa olla merkittävä rooli yritysten ympäristöpolitiikan kehittämisessä. Eläkeyhtiöiden omistajapolitiikassa pitäisi ottaa järjestelmällisesti huomioon yhteiskuntavastuu ja ympäristösijoittaminen. Valtio-omistajan tulisi seurata valtionyhtiöiden ympäristövastuullisuutta ja asettaa yhtiöille jatkuvan parantamisen tavoitteita.

Vihreät edellyttävät että:

Asetetaan parhaimman markkinoilla olevan tuotteen vaatimukset tuoteryhmän tavoitteiksi.
Kuluttajille on tarjottava selkeää tietoa tuotteen ympäristövaikutuksista (esimerkiksi ympäristömerkit, tuoteselosteet, MIPS).
Tuottajan vastuuta laajennetaan uusiin tuoteryhmiin.
Julkisen sektorin tulee asettaa hankinnoissaan ympäristöystävällisyys yhdeksi päätöksenteon selkeäksi kriteeriksi.
Julkisen sektorin tulee ottaa ympäristöjohtamisjärjestelmät käyttöön sekä kiinnittää rahoituksessa, sijoituksissa sekä omistuksissa huomio ympäristövaatimuksiin.

Tuottajien vastattava kemikaalien turvallisuudesta

Kemikaalit ovat ympäristöriskien ”suuri tuntematon”. Syynä tähän on käytössä olevien kemikaalien suuri määrä sekä aiemman käytön aiheuttama ympäristökuormitus. Talidomidi, elohopea, lyijy ja DDT ovat esimerkkejä kemikaaleista, jotka otettiin laajaan käyttöön ennen kuin riskit oli selvitetty. Inhimillinen kärsimys, tuhot luonnossa ja taloudelliset menetykset kemikaalien vastuuttomasta käytöstä ovat olleet suuria. Vaikka monien vaarallisten kemikaalien käyttö on kielletty, ei niiden käyttöä ole saatu kuriin. Esimerkiksi kiellettyä DDT:tä löytyy edelleenkin ravintoketjusta, koska sen käyttöä ei ole pystytty täysin estämään. Lisäksi DDT ja monet muut kemikaalit, kuten lindaani, ovat luonnossa varsin pysyviä.

Kemikaalien tutkiminen ja testaaminen on laajentunut, ja kemikaalikatastrofien mahdollisuus on nyt pienempi, mutta huonosti tutkittujen kemikaalien määrä on edelleen valtava. Käytössä olevista 30 000 kemikaalista vain muutaman sadan riskit on arvioitu. Viime vuoden ovat nostaneet esiin uusia huolenaiheita kuten hormonitoimintaa häiritsevät yhdisteet ja sähkölaitteista vapautuvat bromatut palonestoaineet.

Myrkylliset kemikaalit vaarantavat työntekijöiden ja kuluttajien terveyden, kertyvät ympäristöön ja haittaavat ravintoketjun huipulla olevien lajien lisääntymistä.
EU:n uusi kemikaalipolitiikka (REACH) antaa mahdollisuuden kontrolloida kemikaalien käyttöä entistä paremmin. Samalla vastuu kemikaalien riskinarvioinnista ja – hallinnasta siirtyy yrityksille, jotka velvoitetaan testaamaan käytössä olevat kemikaalit seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Jotta testaus onnistuisi, koe-eläintesteille tulee kehittää halvempia ja eettisempiä, esimerkiksi soluviljelmiin perustuvia vaihtoehtoja.

Aiemmin kemikaaliriskejä siedettiin, kunnes oli testaamalla ja tutkimalla saatu lopullinen näyttö haitoista. Valitettavasti lopullista näyttöä odoteltaessa aineen leviäminen ympäristöön ja ihmisen altistuminen jatkuivat. Silloin kun kemikaalin epäillään aiheuttavan vakavia haittoja, riskien ja altistumisen vähentäminen tulisi kuitenkin aloittaa välittömästi. Tällainen muutos on luvassa REACH-uudistuksen myötä; mm. REACH:in lupajärjestelmä johtaa riskien vähentämiseen jo aikaisessa vaiheessa. Järjestelmän tulisi kuitenkin olla avoin ja läpinäkyvä. Tämä takaa että viranomaiset ja järjestöt voivat luottaa yritysten tekemiin riskinarvioihin.

Vihreät edellyttävät että:

Yritykset kantavat vastuun kemikaalien riskiarvioinnista.
Kemikaalistrategiaa toteuttavan EU:n kemikaaliviraston kotimaana Suomen on kannettava erityistä huolta siitä, ettei kemikaalien turvallisuuden valvontaa makseta kasvavilla koe-eläinmäärillä.
EU:n kemikaalilainsäädäntöä uudistettaessa Itämeren alueelle on asetettava muuta EU:ta tiukempia raja-arvoja sekä kiellettävä vaarallisimpien kemikaalien käyttö kokonaan.

Vastuulliset arjen valinnat

Arjen valinnoilla on merkitystä. Kotitalouksien elämäntavat ja valinnat vaikuttavat paljon siihen, miten kuormitamme ympäristöä. Ostanko, lainaanko vai tarvitsenko ollenkaan? Menenkö julkisilla vai omalla? Käytänkö eko- vai ydinsähköä? Tärkeimpiä oman ekologisen selkäreppumme painolasteja ovat kodin energianhankintamuoto, asunnon koko ja lämpötila, liikkuminen sekä ruokavalio.

Ennen tavaroita hankittiin tarpeeseen. Nyt hankinnoilla toteutetaan elämäntapaa. Kulutuskäyttäytymisen muuttaminen onkin haastava tehtävä. Siirtyminen kestävämpään kulutukseen ei tapahdu vain tekniikan keinoin tai koneita vaihtamalla. Tarvitaan vastuullisia valintoja kotona, työpaikalla sekä vapaa-ajan harrastuksissa. Tässä auttavat tuoteselosteet, ympäristömerkit ja hintaohjaus.

Teknologisilla innovaatioilla on vielä huikeita mahdollisuuksia edessään, mutta samanaikaisesti tarvitsemme myös sosiaalisia innovaatioita. Kimppa-kyytien ja yhteiskäytössä olevien autojen rinnalle tulee kehittää uusia palvelujen, keskinäisen yhteistyön ja kulutuksen muotoja, jotka rasittavat ympäristöä vähemmän. Tuijottaminen tavaraan ei riitä. Meidän pitää osata jättää myös valitsematta tai valita kuluttamisen sijaan elämys tai palvelu. Enemmän aikaa, vähemmän roinaa – sanoo vihreä sananlasku.

Vihreät edellyttävät että:

Siirtyminen tavaroista palveluihin edellyttää rahoitusta sosiaalisille innovaatioille, tiedon lisäämistä kuluttajille, yhteishankinnan ja – käytön muotojen helpottamista, verotuksellisia helpotuksia sekä ympäristötiedottamista.
Vastuullisen arjen tukemisessa ympäristöjärjestöillä on merkittävä rooli. Yhteiskunnan rahoituksen ympäristöjärjestöille on oltava riittävää.

4. Kaupunki, liikenne ja jätehuolto

Eheä yhdyskunta ja hyvinvoiva asukas

Laadukas asuminen sekä viihtyisä, esteetön, turvallinen ja terveellinen elinympäristö ovat hyvinvoinnin perusedellytyksiä. Ekologista, sosiaalista ja kulttuurista kestävyyttä tulee toteuttaa myös asuinympäristössä.

Yhdyskuntien suunnittelussa on nykyistä enemmän pohdittava asukkaiden tarpeita koko elinympäristön ja elämänkaaren kannalta, ei vain talo- ja kortteliratkaisujen osalta. Suunnittelun tulee olla vuorovaikutteista ja asukkaita kuuntelevaa. Kaavoituksessa tarvitaan vaihtoehtojen tarkastelua, ympäristö- ja sosiaalisten vaikutusten arviointia, riittävää havainnollistamista sekä erilaisia osallistumisen tapoja. Näin kuntalaisilla ja myös päättäjillä on paremmat mahdollisuudet ymmärtää, mitä suunnitelmien toteuttaminen merkitsee.

Kaupunkien suunnittelussa tulee suosia eheää yhdyskuntarakennetta ja samalla viihtyisää elinympäristöä, jossa joukko- ja kevytliikenne sekä kunnallistekniikka toimivat tehokkaasti. Eheä kaupunkirakenne säästää bensaa ja luontoa, mutta myös verorahoja kun kunnallistekniikan käyttö tehostuu. Näin varmistetaan elinympäristöön laatu, pidetään paikalliset palvelut kävelyetäisyydellä ja luodaan kaupunkeihin riittävän laajoja vihervyöhykkeitä.

Liiallinen tiiviys ja tehokkuus heikentävät elinympäristön laatua, terveellisyyttä ja viihtyvyyttä supistamalla viheralueita, vaarantamalla arvokkaita kulttuuriympäristöjä ja aiheuttamalla sosiaalisia ongelmia. Kaupunkirakenteen täydennys- ja lisärakentamisen ei tarvitse ajautua niin jyrkkään ristiriitaan viihtyisyyden ja luontoarvojen kanssa kuin usein tapahtuu. Käytännössä tiiviys sekä virkistys- ja luontoalueet tukevat toisiaan. Tiiviys mahdollistaa yhtenäisten luontoalueiden säilyttämisen, mutta edellyttää samalla lähellä sijaitsevia virkistyksen ja elpymisen paikkoja. Viheralueiden laadukas suunnittelu voi toimia tiivistämisen vastapainona.

Erityisen tärkeää on pitää kaupunkien keskustat elävinä ja turvata asuinalueiden lähipalvelut. Väestön vanheneminen ja yksin asuvien määrän kasvu lisäävät jatkuvasti lähipalvelujen tarvetta. Kaupunkikeskustojen ulkopuolelle sijoitettavat suuret ostoskeskukset lisäävät voimakkaasti yksityisautoilua, heikentävät kaupunkikeskustojen vetovoimaa, tuhoavat lähikauppoja ja aiheuttavat kunnille suuria investointikustannuksia.

Kaikessa rakentamisessa on käytettävä terveellisiä ja kierrätettäviä materiaaleja ja muutenkin sovellettava ekologisia periaatteita. Ekologisen rakentamisen periaatteita ovat pieni kokonaisenergian kulutus, uusiutuvien energioiden ja materiaalien hyödyntäminen, puurakentaminen, talon asuintilojen muunneltavuus sekä helppo korjattavuus. Vihreiden mielestä Suomessa tulee aloittaa lähiöiden ekoremontti. Lähiöprojektit tunnetusti lisäävät alueiden paikallista identiteettiä ja sosiaalista kestävyyttä.

Vihreät edellyttävät että:

Yhdyskuntasuunnittelussa on vahvistettava kuntalaisten osallistumista ja hankkeiden ympäristö- ja sosiaalisten vaikutusten arvioinnin merkitystä.
Kasvu tulee keskittää olemassa oleviin kaupunkeihin ja taajamiin, eikä rakentamista saa levittää hallitsemattomasti. Uudet laajat asuinalueet tulee sijoittaa mahdollisuuksien mukaan junayhteyksien varrelle.
Keskustojen kehittämisessä on pyrittävä asuin- ja asiointiympäristön turvallisuuden ja viihtyisyyden parantamiseen, liikkumisen tasa-arvoon ja esteettömyyteen sekä ihmisläheisen kaupunkikulttuurin edistämiseen.
Yhdyskuntien eheyttämisessä kannattaa kehittää viihtyisää ’matalaa ja tiivistä’ asuinrakentamista, jossa voidaan yhdistää urbaania henkeä ja pientalomaisuutta.
Uudet kaupan suuryksiköt on sijoitettava aluekeskuksiin palvelemaan asutusta.
Eläinten kulkua varten tarvitaan ehjiä viherkiiloja eli ekologisia käytäviä.
Suurten kaupunkien lähipuistot ja ympärillä olevat vihreät arvovyöhykkeet on säilytettävä.
Kaupunkien valumavesien vesistökuormitusta ja tulvia tulee vähentää rakentamalla luonnonmukaisia vesialtaita, jotka samalla elävöittävät yhdyskuntia.
Aurinkoenergiaa hyödyntävien järjestelmien (aurinkolämpö ja aurinkosähkö) investointituki tulee saada myös omakotitaloille ja paritaloille.
Lähiöprojekteihin tulee lisätä ekologinen aspekti: energiansäästöremontit, kierrätyspisteet ja kompostointi keventävät asumisen ekologista selkäreppua.
Rakentamisessa on pyrittävä jättämään tontille alkuperäistä luontoa, etenkin vanhoja puita ja kalliota. Nykyisestä käytännöstä, jossa kasvillisuus ja kalliot täydellisesti poistetaan, on luovuttava.

Kulttuuriympäristöjen arvo ymmärrettävä

Sekä luonto että ihmisen rakentama ympäristö ovat arvokasta yhteistä perintöämme. Historiaa ei voi rakentaa uudestaan. Kulttuuriympäristöillä tarkoitetaan kokonaisuutta, jonka muodostavat rakennettu kulttuuriympäristö, kulttuuri- ja perinnemaisemat sekä muinaisjäännökset. Kulttuuriympäristöjä kannattaa vaalia niiden kulttuurisen merkityksen vuoksi, mutta myös paikallisen identiteetin vahvistajina ja voimavarana alueiden välisessä kilpailussa. Kulttuurimaiseman ja rakennusperinnön säilymiselle on olennaista kaavoitus ja kulttuuriset arvot tunnistava rakennuslupajärjestelmä sekä, kulttuuriympäristöjen luonteva käyttö ja jatkuva hoito.

Vihreät edellyttävät että:

Yhteiskunnan taloudellinen tuki kulttuuriympäristöjen säilyttämiselle on moninkertaistettava. Rakennusperintöavustusten määrä tulee lisätä voimakkaasti.
Paikallisten kulttuuriympäristöohjelmien tekemistä on aktivoitava ja tuettava. Ne antavat tietopohjan ja suuntaviivoja kaavoitusta, rakennuslupien arviointia ja kulttuurimatkailun kehittämistä varten.
Rakennussuojelussa on nähtävä yksittäisten kohteiden lisäksi myös aluekokonaisuuksien, maisemien ja vanhojen pihapiirien arvo.
Kansallisten kaupunkipuistojen perustaminen tukee arvokkaiden kulttuuriympäristöjen ja samalla kaupunkien virkistyspalvelujen säilyttämistä ja niitä tulisi perustaa suunniteltua enemmän.

Kestävä liikennejärjestelmä vähentää autoliikennettä

Liikenteellä on merkittäviä ympäristö- ja ilmastovaikutuksia. Yhdyskuntien suunnittelu vaikuttaa suoraan siihen, miten ja kuinka paljon liikumme. Suomessa liikenteen osuus hiilidioksidin kokonaispäästöistä on noin viidennes ja erityisesti lento- ja tieliikenteen hiilidioksidipäästöt ovat pitkään kasvaneet. Liikenteen haitoista valtaosa aiheutuu tieliikenteestä. Esimerkiksi henkilöautolla tehdyistä matkoista suuri osa on vain muutaman kilometrin mittaisia. Liikenteen ympäristövaikutuksia tulee vähentää koko elinkaaren varrella alkaen öljyn poraamisesta ja päätyen autojen romuttamoon.

TIETOLAATIKKO: Liikenteen haittoja

Autoliikenne aiheuttaa terveydelle haitallisia melu-, pakokaasu- ja hiukkaspäästöjä. Tieliikenteen aiheuttamasta melusta kärsii miljoona suomalaista ja autoliikenne on kaupunkien keskustoissa pahin ilmansaastuttaja. Liikenteen osuus Suomen ilmakehän typpipäästöistä on lähes 53 %. Typenoksidien reagoidessa hiilivetyjen kanssa muodostuu alailmakehän otsonia, joka aiheuttaa niin terveyshaittoja kuin vaurioittaa kasvillisuutta. Lisäksi typenoksidit ovat merkittävä tekijä vesistöjen rehevöitymisessä. Liikenne tarvitsee myös suhteettomasti kallisarvoista kaupunkitilaa. Bussiliikenteeseen verrattuna yksityisautoilun tilantarve on yli kymmenkertainen. Kaupunkiliikenteen yhteiskunnalle aiheutuvien kustannusten määrä on Maailman terveysjärjestön arvion mukaan noin 1,7 prosenttia BKT:stä. Haitoista kärsivät eniten lapset, vanhukset ja sairaat.

Vihreän liikennepolitiikan tavoitteena on liikenteen määrän vähentäminen, joukko- ja kevyen liikenteen edellytysten parantaminen ja kaupunkialueiden läpikulkuliikenteen vähentäminen. Hajanainen yhdyskuntarakenne pakottaa ihmiset käyttämään omaa autoa. Maankäytön ja liikennepolitiikan järkevällä yhteensovittamisella voidaan merkittävästi vähentää ihmisten ja tavaroiden liikkumistarpeita. Kaupunkiseutujen kasvua pitää tietoisesti ohjata joukkoliikenteen varaan. Parantuvat junayhteydet tukevat asemanseutujen kehittämistä ja vastaavasti kasvavat asemanseudut mahdollistavat paremmat junayhteydet.

Hinta ja helppous ratkaisevat ihmisten liikkumisen valintoja enemmän kuin poliittiset mielipiteet. Siksi esimerkiksi junan ja bussin käyttämisen tulee olla helppoa ja halpaa. Joukkoliikennettä tulee kehittää siten, että se palvelee nykyistä paremmin myös vapaa-aikana tehtyjä ostos-, harraste- ja vierailumatkoja. Joukko- ja kevytliikennettä on suosittava yhteiskunnan ohjauksessa, verotuksessa ja investoinneissa.

Vihreässä kunnassa pyöräillään ja kävellään. Miellyttävässä ja turvallisessa ympäristössä ollaan halukkaampia kävelemään ja pyöräilemään pidempiä matkoja. Kävelykadut ovat toimineet odotettua paremmin. Ne parantavat kaupan ja palveluiden menestystä katujen varsilla. Suomalaisessa ilmastossa katetut jalankulkualueet ovat perusteltuja. Autottomuudesta pitää voida nauttia myös asuinalueilla.

Vihreät edellyttävät että:

Liikennehankkeiden julkisen rahoituksen sääntöjä on muutettava niin, että rahoitusta voidaan myöntää enemmän myös kunnallisille joukkoliikenteen hankkeille.
Pääkaupunkiseudulla tulee laajentaa metroa, raitioliikennettä ja paikallisjunaverkkoa sekä avata pikaraitiovaunulinjoja. Kannatammekin pikaraitiotieratkaisuja myös muilla suurilla kaupunkiseuduilla.
Joukkoliikenteen houkuttelevuutta tulee parantaa mm. edullisilla seutulippujärjestelmillä, työsuhdelipuilla, vaihtojen sujuvuudella, liityntäpysäköinnillä ja laadukkailla matkakeskuksilla.
Autoilun verotuksen painopistettä on siirrettävä auton omistamisesta sen käyttämiseen (polttoaineverot, ruuhkamaksut, aluetullit).
Autoveroa on porrastettava voimakkaasti auton polttoaineenkulutuksen tai päästöjen perusteella.
Biokaasulta ja biodieseliltä tulee poistaa polttoainevero sekä alkuvaiheessa tukea niiden käyttöönottoa taloudellisesti. Hybridiautojen verokohtelua tulee helpottaa.
Kevyen liikenteen väylien on oltava viihtyisiä, kattavia ja toimivia. Kevyen liikenteen reittien on pysyttävä ajokuntoisina läpi talven. Pyörät tarvitsevat pyöräparkkeja.
Kaupunkien keskustoihin on rakennettava lisää kävelykatuja.
Asuinalueilla voidaan katuverkkoja jäsentämällä, sopivilla suurkortteliratkaisuilla ja pihakaduilla luoda autottomia ja turvallisia alueita.
Uusien asuinalueiden pysäköintipaikkojen kustannukset (jopa 15 000 eroa/ autopaikka) tulee erottaa asuntojen kustannuksista siten, etteivät autottomat joudu maksamaan autopaikoista.
Etätyön mahdollisuuksia on kehitettävä.
Kimppa-autojärjestelmiä tulee suosia verohelpotuksin.
Harvaan asutuilla seuduilla on parannettava julkista liikennettä ja kehitettävä kutsuliikenteeseen perustuvia joukkoliikenteen muotoja.

Jätteiden synnyn ehkäisyä ja kierrätystä, ei polttolaitoksia

TIETOLAATIKKO: Suomen jätekertymä

Suomen jätekertymä oli 1990-luvun lopulla vuosittain n. 85 miljoonaa tonnia. Jätteiden hyödyntäminen vaihtelee huomattavasti eri toimialoilla. Kaivostoiminnan jätteiden hyödyntäminen on vaikeaa. Muista kuin kaivostoiminnan jätteistä hyödynnettiin n. 70 % eli n. 40 miljoonaa tonnia vuosittain. Parhaiten hyödynnetään maatalouden ja teollisuuden jätteitä, heikoimmin talonrakennuksen ja yhdyskuntajätteitä. Jätteet, joita ei hyödynnetä, sijoitetaan pääosin kaatopaikoille.

Jätekertymästä 60 % tuli teollisuudesta (= kaivostoiminta, teollisuus ja energiahuolto), 25 % maaseutuelinkeinoista, 10 % talonrakennuksesta ja 5 % yhdyskunnista. Jätemäärät ovat Suomessa ja EU:ssa jatkuvasti kasvaneet. Suomessa jätemäärät kasvavat tosin jo hitaammin kuin BKT.

EU:n ja Suomen jätepolitiikka nojaa jätehierarkiaan, jonka mukaan ensin on pyrittävä vähentämään jätteiden syntyä, sitten kehitettävä kierrätystä ja uudelleenkäyttöä ja vasta viimeisenä hyödynnettävä jätettä energiana. Loput jätteet pitää loppusijoittaa turvallisesti.

Jätteen synnyn vähentämisellä voidaan vähentää luonnonvarojen kulutusta ja hillitä monia muita tuotannon ja kulutuksen ympäristöongelmia. Kierrätyksen ja uudelleenkäytön avulla voidaan säästää neitseellisiä raaka-aineita sekä tuotteen jalostamiseen ja kuljetuksiin kuluvaa energiaa. Polttamalla voidaan sen sijaan korvata vain materiaalin lämpöarvon verran muita polttoaineita.

Saastuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti jätehuollon kustannukset tulee sisällyttää tuotteiden hintaan jäteverojen ja -maksujen kautta, eikä niitä tule siirtää yhteiskunnan keräämin verovaroin maksettavaksi. Jätelainsäädännön edellyttämä tuottajan vastuu esimerkiksi autojen romutuksesta sekä sähkö- ja elektroniikkalaitejätteestä on jo saanut valmistajat kehittämään autoja, pesukoneita, tietokoneita ja kännyköitä ympäristöystävällisemmiksi.

TIETOLAATIKKO: Jätteen synnyn ehkäisyn keinoja

– Tuotteiden tai pakkausten uudelleensuunnittelu esimerkiksi niin, että tuotteet on helposti korjattavia ja ne on pakattu mahdollisimman kevyesti ja vähän luonnonvaroja kuluttaviin materiaaleihin..
– Toimintatapojen muuttaminen esimerkiksi vähentämällä turhaa pakkaamista ja siirtymällä kaksipuoliseen kopiointiin.
– Tuotteiden ja pakkausten uudelleenkäyttö esimerkiksi vaihto-ohjelmia kehittämällä ja kertakäyttötavaroiden käyttöä minimoimalla.
– Tuotteiden korvaaminen palveluilla eli esimerkiksi kotiin tuleva sanomalehti korvataan netin lukuoikeudella.
– Orgaanisten aineiden käsittelyä voidaan vähentää esimerkiksi kiinnittämällä enemmän huomiota oikeiden tuotemäärien hankintaan turhan hukan välttämiseksi.

Suomen jätepolitiikka pitää lähivuosina suunnata kokonaan uusille urille. Ilmastomuutoksen torjuminen edellyttää, että vuonna 2016 kaatopaikalle saa sijoittaa biohajoavaa jätettä enää 35 % siitä, mitä sinne vietiin vuonna 1995. Näin vähennetään kasvihuoneilmiötä kiihdyttäviä metaanipäästöjä.

Kunnissa tehdään lähivuosina jättimäisiä jätealan ratkaisuja. Ne määrittävät, edistääkö kunnan jätepolitiikka luonnonvarojen säästöä vai ylläpitääkö se niiden tuhlaavaa käyttöä. Jos kunta sitoutuu sekajätteen jätteenpolttolaitokseen, on vaikea kuvitella, että se olisi halukas suuriin ponnisteluihin laitoksen polttoaineen synnyn ehkäisemiseksi tai sen kierrättämiseksi. Jätteiden synnyn ehkäisyn edistämistä ei suuressa osassa Suomea ole juuri edes aloitettu.

Moni kuntapäättäjä on yllätyksekseen huomannut, että päätökset jätepolitiikasta ja käsittelylaitoksista ovat siirtyneet jäteyhtiöille. Jätepolitiikkaa kuuluu kunnan päätäntävaltaan, eikä valta päätöksenteosta saa karata pois valtuustoilta. Kunta voi vaikuttaa itse siihen, kuinka paljon se tuottaa jätettä omassa toiminnassaan. Vihreiden tavoitteena on kehittää kunnallisia jätestrategioita niin, että mukana on suunnitelma jätteen synnyn ehkäisystä. Kuntien jätesuunnitelmista on tehtävä lakisääteinen ympäristövaikutusten arviointi.

Vihreiden viesti on selvä ”ei” sekajätteen polttolaitoksille. Toimiakseen kannattavasti polttolaitokset tarvitsevat tietyn määrän jätettä joka vuosi. Tämä sulkee pois ehkäisyn, kierrätyksen ja muut jätteen hyödyntämismahdollisuudet, joten polttolaitokset ovat lainmukaisen jätehierarkian vastaisia. Sekajätteen poltto ei myös istu suomalaiseen yhdistettyyn sähkön- ja lämmöntuotantoon, sillä polton sähkönsaanto on alhainen eikä lämmöllä juuri ole käyttöä. Rinnakkaispoltto taas on useimpien arvioiden mukaan vähenemässä, sillä uusi jätteenpolttodirektiivi asettaa rinnakkaispoltolle entistä tiukemmat vaatimukset.

Jätteen energiana hyödyntämisen paras vaihtoehto on jätteen synnyn ehkäisy ja toiseksi paras
erilliskeräykseen perustuva hyödyntäminen, jolloin esimerkiksi kompostimullasta saadaan kelvollista raaka-ainetta. Tällöin kuivajätteestä erotetaan biojäte, metallit, epäpuhtaudet ja joissain tapauksissa myös kuidut. Jäljelle jäävä jäteaines voidaan hyödyntää lisäenergiana bioenergialaitoksissa tai kaasuttamalla.

Vihreät edellyttävät että:

Jätteiden syntyä vähennetään niin kansallisella kuin kunnallisella tasolla: tarvitaan sekä selkeitä tavoitteita aikatauluineen että resursseja, ohjausta ja tiedonlisäystä.
Jäteveroa tulee korottaa ja porrastaa ja myös teollisuuden kaatopaikat on saatava verolle.
Jätemaksun kannustavuutta tulee lisätä, samoin kuin sen tuoton käyttämistä jätteiden synnyn ehkäisyn neuvontaan ja kehittämiseen.
Tuottajan jätehuoltovastuu tulee laajentaa eli edellyttää kaikissa tuottajavastuun piiriin kuuluvissa tuoteryhmissä vastuuta jätteiden synnyn ehkäisystä, keräyksestä ja hyötykäytöstä.
On perustettava materiaalinsäästön palvelukeskus, joka toteuttaa jätealan tutkimus- ja kehittämistyötä.
Kierrätyksen tehostamiseksi tulee lisätä paikallisia jätteiden aluekeräyspisteitä sekä taajamissa että haja-asutusalueilla.
Sekajätteen polttolaitoksia ei voi hyväksyä, koska ne vaikeuttavat olennaisesti jätteiden synnyn ehkäisyä ja kierrätystä.

5. Maaseutu

Luomussa on järkeä

Vihreässä maaseutuvisiossa maatalous on ekologisesti ja eettisesti kestävää, taloudellisesti elinvoimaista ja sosiaalisesti hyväksyttävää sekä luonnon ja inhimillisen kulttuurin monimuotoisuutta kunnioittavaa. Tätä tavoitteenasettelua vasten EU-jäsenyyden aikainen kehitys on ollut huolestuttavaa. EU-kehityksessä mukana pysyneillä tiloilla investointitahti on raju ja työmäärä tiloilla on kasvanut inhimillisen jaksamisen rajoille. Tukipolitiikka on suosinut pääomavaltaista tilakoon kasvattamista. Elinvoimainen maaseutu edellyttäisi kuitenkin monipuolista elinkeinorakennetta.

Yksipuolinen tuotannon määrän korostaminen maataloudessa on viime vuosikymmeninä johtanut mm. luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen, vesistöjen saastumiseen ja rehevöitymiseen, pohjavesien hupenemiseen, eroosioon sekä tuotantoeläinten pahoinvointiin. Suomalaisen maatalouden merkittävin ympäristöongelma on vesistöjen ravinnekuormitus. 60 % ihmisen aiheuttamasta fosfori- ja 50 % typpikuormituksesta on peräisin maataloudesta. EU:n maatalouden ympäristötukijärjestelmän kattavuudesta huolimatta maatalouden vesistökuormitus ei ole vähentynyt odotetusti. 1980-luvun lopun huippuvuosien jälkeen väkilannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttö on vähentynyt, mutta EU-aikana väkilannoitteiden käyttö on pysynyt lähes ennallaan ja torjunta-aineiden käyttö on viime vuosina lähtenyt uuteen nousuun. Lisäksi torjunta-aineet ovat entistä tehokkaampia,
jolloin myös yliannostusten riski on kasvanut

Maatalouden kehitys on sidoksissa EU:n maatalouspolitiikan linjauksiin, itälaajentumiseen ja elintarvikkeiden maailmankaupan vapauttamiseen tähtääviin WTO-neuvotteluihin. Vihreiden tavoite maatalouden tukien irrottamisesta tuotannosta toteutuu EU:n laajentuessa. EU:ssa ei ole pulaa viljasta, maidosta tai lihasta, vaan maataloustukien tarkoitus on ylläpitää maaseudun elinvoimaisuutta. Maatalouden tukijärjestelmien uudistus mahdollistaa kestävien tuotantotapojen valinnan myös Suomessa. EU:n maataloustukien ympäristöpainotteisuutta tulee kuitenkin selvästi lisätä.

Ympäristötuen erityistuen piiriin tulisi tuoda uusia viljelymenetelmiä kuten kyntämättä viljely ja suorakylvö, joiden on todettu vähentävän ravinnehuuhtoumaa, Ympäristötuen erityistuella tulisi kannustaa myös laiduneläinten pitoon. Laidunbiotoopeilla elää metsäbiotoppien jälkeen suurin osa Suomen uhanalaisista eliölajeista.

EU:n maatalouspolitiikan rinnalla kansallisilla päätöksillä voidaan edelleenkin vaikuttaa maatalouden kehityksen suuntaan. Myös pienten tilojen olisi halutessaan saatava investointitukea. Tuen edellytyksenä ei voi olla jatkuva tilakoon kasvattaminen vaan myös pieni tila voi oikein organisoituna olla kannattava ja näin maaseudun elinvoimaa ylläpitävä yksikkö.

Luomuala on useiden vuosien ajan ollut kansainvälisesti yksi vahvimmin kasvavista kaupanaloista. Luonnonmukainen tuotanto, erityisesti sekatuotanto, jossa tilan eläinyksikkömäärä on suhteutettu tilakokoon niin, että tilalle voidaan muodostaa suljettu ravinnekierto, on tehokkain tapa ehkäistä maatalouden ympäristökuormitusta. Myös tuotantoeläinten hyvinvoinnin kannalta on luonnonmukainen tuotanto paras ratkaisu.

Alkuperäisrodut kuten länsi, itä- ja pohjois-suomen karja, mustat, ruskeat ja valkeat suomenlampaat, suomenhevoset ja maatiaiskanat, ovat osa kansallista perintöämme. Niiden säilyminen on tärkeää kulttuurimme ja geeniperimän monimuotoisuuden kannalta. Alkuperäisrodut ovat myös erinomaisia laiduntajia. Lisäksi niiden merkitys perinnemaiseman säilyttäjinä ja osana maaseutumatkailun kehittämistä on huomattava.

Vihreät suhtautuvat kriittisesti geenimuunteluun. Geenimuunneltuihin kasveihin, mikrobeihin ja eläimiin liittyvien riskien selvittämättömyys puoltaa geenimuuntelun pitämistä toistaiseksi perustutkimuksen työkaluna, poissa käytännön viljelystä. Geenimuunneltujen eliöiden avoimiin kenttäkokeisiin tulee myös suhtautua äärimmäisellä varovaisuudella.

Vihreät edellyttävät että:

Maatalouden ravinnepäästöjä vesistöihin vähennetään edelleen. Typpi- ja fosforilannoitteille sekä torjunta-aineille säädetään haittavero.
Lisätään kuluttajien tietoisuutta elintarvikevalintojen vaikutuksesta maaseudun elinvoimaisuuteen, maiseman monimuotoisuuteen ja ympäristön tilaan.
Kuluttajien ruokapiirihankkeita edistetään tarjoamalla tietoa lähialueilla tuotetun ruoan tarjonnasta.
Valtiota ja kuntia kannustetaan suosimaan hankinnoissaan paikallista ruoan tuotantoa ja elintarviketeollisuutta, erityisesti luomutuotantoa.
Maatilojen suoramyynnin ja palveluiden markkinointia kehitetään järjestelmällisemmin, samoin paikallista elintarvikkeiden jatkojalostusta.
Suomen kansallista ympäristötukimallia voidaan parantaa tiukentamalla maatalouden ympäristötuen perusosan vaatimuksia mm. vesistöjen suojelun kannalta merkittävistä suojakaistoista ja lannoituksesta sekä siirtämällä ympäristötuen perustukirahoja erityistukiin.
Luonnonmukaisen tuotannon tutkimus-, tietopalvelu- ja neuvontaresursseja olisi lisättävä ja viljelytukia parannettava.
Luomutuotteiden markkinoinnin ja viennin verkottumista on edistettävä.

Näemmekö metsän talouspuulta?

Metsät ovat Suomen globaali erityisvastuualue, sillä olemme metsien hyödyntämisen ja tutkimuksen suurvalta. Suomen julkisten metsäorganisaatioiden sekä meillä toimivien metsäyhtiöiden linjaukset ja asenteet heijastuvat kaikkialle maailmaan.

Suomen metsistä uhkaa hävitä lähivuosikymmeninä noin tuhat lajia. Onko hyväksyttävää, että metsiimme luontaisesti kuuluvien lajien sallitaan talouskasvun nimissä kuolla sukupuuttoon? Voimmeko tällöin paheksua, jos esimerkiksi sademetsien käytössä ei tyydytä kohtuuteen?

Metsänomistaja voi haluta metsältään tuottoa, mutta yhä useammin hän haluaa myös vaalia maisema- ja luontoarvoja. Metsänhoidon vaihtoehdot eivät näy riittävästi metsänomistajille annettavassa neuvonnassa. Toisaalta metsänsuojelusta ei ole otettu irti kaikkia siitä saatavia yhteiskunnallisia hyötyjä. Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelmaan pitää kytkeä sosiaalinen ja talouspoliittinen ohjelma, jolla suojelun yhteiskunnalliset hyödyt maksimoidaan.

Suomi tukee metsäsektoria kymmenillä miljoonilla euroilla vuosittain, vaikka alan vienti tuottaa suuria voittoja. Hakkuut ja puun tuonti lisääntyvät jatkuvasti, mutta tästä huolimatta metsäsektorimme työllistävyys on puolittunut 20 vuodessa ja laskee yhä.

Metsähallituksen nykyiset tulosvaatimukset ovat uhka metsien monimuotoisuudelle. Lähes 90 prosenttia metsähallituksen tuloksesta tulee hakkuista. Tuotto-odotuksia valtion maille on alennettava myös siksi, ettei kaikkia rantoja tarvitsisi kaavoittaa.

TIETOLAATIKKO: Metsähakkuut ja työllisyys
Kaavio hakkuista

[Katso isompi kuva]

Hyödynnämme puuta liian yksipuolisesti. Tulevaisuudessa puun jalostusarvon nosto sekä puun energiakäyttö tulee nostaa keskeisiksi kansallisiksi tavoitteiksi. Työllisyyttä tukevat esimerkiksi sahatavaran muuttaminen taloiksi ja huonekaluiksi sekä paperin muuttaminen painotuotteiksi. Työvoimakustannukset ja etäisyydet eivät ole Suomen ongelma, vaan puusektorin kehittämisvision puute. Tällä hetkellä tuomme jopa Tanskasta enemmän puuhuonekaluja kuin sinne viemme. Metsänhoidossa tulee suosia jatkuvan kasvatuksen menetelmiä. Tällöin saadaan pidettyä metsä lähempänä luonnontilaista ja voidaan saada laadukkaampaa jatkojalostukseen soveltuvaa puuainesta.

Euroopan unionin laajeneminen uusilla metsäisillä jäsenmailla merkitsee metsäkysymysten painoarvon lisääntymistä myös unionissa. Uudet jäsenmaat on saatava mukaan EU:n yhteiseen metsästrategiaan. On vaarana, että Suomen tulevaisuuden metsälinjaukset EU:ssa tähtäävät kotimaan metsäpolitiikan lailla vain puun tehokkaampaan teollisuuskäyttöön. Näihin pyrkimyksiin on kuitenkin liitettävä tasapainottavia metsien luonnon monimuotoisuuden, kulttuuriarvojen ja virkistyskäytön turvaamisen ehtoja, joiden on perustuttava tieteelliselle tutkimukselle ja kunnon rahoitukseen.

Luonnontilaisten metsien lajisto on toisenlainen kuin hoidettujen talousmetsien, koska ne ovat puustoltaan ja rakenteeltaan hyvin erilaisia. Monet erikoistuneet lajit eivät tule toimeen talousmetsissä eivätkä jäljellä olevissa pienissä luonnontilaisten, tai sen kaltaisten, metsien sirpaleissa.

Lapin eteläpuolella metsänsuojeluverkkomme on liian harva ja suojelualat liian pieniä, jotta erikoistuneet lajit selviäisivät. Tämän seurauksena metsistä katoaa arviolta tuhat lajia muutamassa vuosikymmenessä, ellei suojelun tilanne oleellisesti parane. Heikkokasvuiset kitumaat pois lukien metsistämme on suojeltu 4,1 % (2003), mutta suurin osa tästä sijaitsee Pohjois-Lapissa, jossa uhanalaista metsälajistoa on vähemmän. Etelä-Suomessa myös luonnontilaiset suot ja arvokkaat lintuvedet ovat lisäsuojelun, entisöinnin tai hoidon tarpeessa. Ruotsissa hallitus aikoo suojella 10 prosenttia metsistä.

Luonnon monimuotoisuuden ja metsämaisemien kunnon romahtamisen kustannukset ovat langenneet veronmaksajille, vaikka aiheuttajana ovat teollisuusprosessit. Aiheuttaja maksaa -periaate on jo pitkälle toteutunut ilman- ja vesiensuojelussa ja tulee ulottaa myös biologisen monimuotoisuuden suojeluun, esimerkiksi puukauppaan kohdistuvan maksun kautta.

Vihreät tukevat ekologisesti kestävällä pohjalla toimivien luontaiselinkeinojen (marjastus, sienestys, metsästys, kalastus, poronhoito jne.) säilyttämistä kaikin tavoin. Luontaiselinkeinoilla on erityisen suuri merkitys Pohjois-Lapissa, joka kattaa saamelaisten kotiseutualueen ja poronhoitolain mukaisen, nk. erityisesti poronhoitoon varatun alueen.

Vihreät edellyttävät että:

Yksityisten metsänomistajien on saatava tasapuolisesti tietoa erilaisista metsänhoidon ja käytön vaihtoehdoista. Metsänhoitoyhdistysten ja metsäkeskusten käytännön monopoli on tältä osin purettava.
Perustetaan uusi luonnonarvometsien käyttöluokka talousmetsien ja suojeltujen metsien välimuotona. Luonnonarvometsässä harjoitetaan metsätaloutta, mutta huomioidaan tavanomaista enemmän myös metsän virkistyskäyttö ja luontoarvot.
Metsätalouden tukia suunnataan ympäristönhoitoon kuten rauhoituskorvauksiin sekä korvauksiin lakisääteisiä velvoitteita suurempien lahopuumäärien jättämisestä. Metsäautoteiden rakentamista ja metsäojituksia ei enää tueta kuin poikkeustapauksissa. Ruotsissa tämä on jo arkipäivää.
Metsähallituksen tuloutustavoite valtiolle tulee puolittaa. Metsähallituksen mahdollisuuksia lisätä muista lähteistä saatavia tuloja, kuten matkailupalveluja ja vuokria, tulee tutkia. Kansallispuistoihin ei kuitenkaan pidä säätää pääsymaksuja.
Suomessa aloitetaan laaja puun arvostuksen sekä jalostusarvon nostamiseen tähtäävä ohjelma.
Kansallispuistojen palveluihin ja työllistävyyteen panostetaan erillisellä ohjelmalla samalla kun mahdollisimman monen kansallispuiston kokoa kasvatetaan asteittain vähintään 10 000 hehtaariin.
Taajamien lähellä olevat valtion ja kuntien metsät suojellaan kansalaisten virkistyskäyttöön eikä niissä tehdä avohakkuita. Kaavoituksessa on edellytettävä vielä pirstoutumattomien metsämaisemien säilyttämistä sekä metsäluonnon parempaa huomioimista.
Hakkuut suojelullisesti arvokkaissa valtion metsissä, kuten kansallispuistojen ympärillä, lakkautetaan välittömästi. Muilta julkisyhteisöiltä arvoalueita ostetaan suojeltaviksi luonnonvarakaupoilla.
Etelä-Suomelle laaditaan metsiensuojeluohjelma, joka nostaa alueen metsiensuojeluasteen 10 prosenttiin 20–30 vuodessa. Tämä on ekologinen minimi. Ostoissa painotetaan valtion, kuntien ja suurten yhteisöjen maita sekä vapaaehtoisiin kauppoihin halukkaita yksityisiä metsänomistajia.
Talousmetsiin jätettävien luonnonsäästiöiden eli avainbiotoppien keskikokoa lisätään nykyisestä puolesta hehtaarista 5-10 hehtaariin.
Metsälakiin lisätään sieltä vielä puuttuvat avainelinympäristöt, joiden suojeluun osoitetut varat moninkertaistetaan. Korvausperiaatteet uudistetaan siten, että korvaus maksetaan vasta tietyn minimikoon ylittyessä. Tämä kannustaa rajamaan suojelualueet oikein.
Puukaupoista peritään yhden euron maksu puukuutiolta, mikä riittäisi rahoittamaan suurelta osin Etelä-Suomelle välttämättömän metsiensuojeluohjelman kustannukset.
Etelä-Suomen suoluonto ja lintuvedet suojellaan tehokkaammin. Alueen jäljellä olevia suuria luonnontilaisia soita ei enää ojiteta. Parhailla lintuvesillä tulee olla myös metsästykseltä rauhoitettuja alueita, joiden puustoiset reunavyöhykkeet tulee sisällyttää suojelurajaukseen.
Pohjois-Lapissa valtion maaomaisuuden käytöltä poistetaan taloudellinen tuottovaatimus, joka rajoittaa liikaa Metsähallituksen mahdollisuuksia toimia metsien käsittelyssä luontaiselinkeinot huomioivalla tavalla. Poronhoidolle tärkeimmissä talvilaidunmetsissä luovutaan hakkuista kokonaan.
Luontaiselinkeinoista - marjastuksesta, metsästyksestä, sienestyksestä sekä vastaavista metsän antimista – saadut lisätulot säilytetään verottomina.

Matkailun työpaikat eivät siirry Kiinaan

Tämän päivän lapsista kasvaa tulevaisuuden matkailijoita. Jos he oppivat näkemään lähelle, ei heidän ehkä aikuisinakaan tarvitse aina matkustaa kovin kauas. Matkakohteen valinta sekä majoitus- ja ohjelmavalinnat vaikuttavat siihen, kuinka paljon matkailu kuormittaa ympäristöä. Virkistyksen ohella matkailun tärkeimpiä anteja on uuden oppiminen. Ekologisilla matkailuyrityksillä on hyvät edellytykset toimia tärkeinä oppimis- ja kohtaamispaikkoina mm. leirikouluissa.

Matkailuyrityksillä on hyvä mahdollisuus toimia ympäristövastuullisina esimerkkeinä välttämällä tarpeetonta energian ja veden kulutusta ja turhia pakkauksia, panostamalla uusiutuviin energiamuotoihin, rakentamalla ekologisesti sekä panostamalla toimivaan jätehuoltoon ja kompostointiin. Paikallista taloutta ja yhteistyötä on lisättävä tukemalla yrittäjien verkostoitumista ja mahdollisuuksia hyödyntää muiden paikallisten yrittäjien tuotteita ja palveluja, erityisesti suosimalla luomu- ja lähiruokaa ravintolapalveluissa.

Parhaassa tapauksessa matkailu voi edistää ekologisella pohjalla tapahtuvaa kehitystä sekä maaseudun elävänä säilymistä luonnon ja kulttuurin monimuotoisuutta edistävällä tavalla.
Matkailu on maailman nopeimmin kasvava teollisuudenala. Vuonna 1999 Suomen matkailu työllisti 115 000 ihmistä täysi- ja osa-aikaisesti eli 4,1 % kaikilla toimialoilla tehdyistä henkilötyövuosista. Kaikesta matkailusta nopeimmin kasvaa luontomatkailu. Ei siis ole yhdentekevää, millaista matkailua Suomessa tulevaisuudessa harjoitetaan.

Luonto- ja virkistysmatkailua kannattaa tukea monin tavoin. Vain suuret kansallispuistot voivat tarjota monipuolisia palveluita ja kestää suurten vierailijamäärien kulutusta. Tällaisia puistoja tarvitaan myös Etelä-Suomeen. Kansallispuistoja laajennettaessa on painotettava valtion, kuntien ja suurten yhteisöjen maita sekä vapaaehtoisiin kauppoihin halukkaita yksityisiä metsänomistajia.

Vihreät edellyttävät että:

Ympäristöystävällistä matkailua edistetään. Lähellä omaa asuinpaikkaa tai ainakin kotimaassa ja lähialueilla suoritettua matkailua suositaan mm. verotusta suuntaamalla sekä markkinointituilla.
Maaseutumatkailun edistämiseksi maa- ja metsätalousohjelmien ympäristötukia kohdistetaan matkailullisesti tärkeille alueille, jotta maisemien ja luonnon monimuotoisuus säilyisi.
Luonnon- ja maisemansuojeluohjelmien matkailupotentiaali huomioidaan aiempaa tehokkaammin erillisillä matkailu- ja yritysohjelmilla.
Luodaan Suomelle kokonaisvaltainen luontomatkailun kehittämisstrategia.

6. Eläimet

Eettisesti kestävään eläinsuhteeseen

Suhteessamme ympäristöömme eläimillä on erityisasema. Ihmiset muodostavat muihin eläimiin sosiaalisia suhteita, ja eläinten merkitys seuran ja harrastusmahdollisuuksien sekä luontokokemusten tarjoajana on merkittävä. Eläimet toimivat lukuisissa avustustehtävissä ja ovat taloudellemme välttämättömiä. Tämä tiivis yhteiselämä vaatii meitä pohtimaan suhdettamme muihin eläimiin ja tapojamme kohdella niitä.

Luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ohella vihreiden tavoitteena on eläinten yksilötason hyvinvointi. Eläinten kohtelun tulee perustua sen tunnustamiseen, että eläimet ovat tuntevia ja osa niistä myös tietoisia olentoja. Käyttötarkoitus ei saa määritellä sitä, kuinka eläintä saa kohdella, vaan eläinten kohtelun vähimmäisvaatimusten tulee perustua kunkin eläimen lajityypillisen käyttäytymisen asettamiin vaatimuksiin.

Nykyiseenkään lainsäädäntöön kirjatut eläinten kohtelun periaatteet eivät kuitenkaan aina toteudu. Eläinsuojelulainsäädäntömme toteutuminen on turvattava.

Vihreät edellyttävät että:

Eläinsuojelulainsäädännön käytännön toteutumista on seurattava huolella ja törkeissä eläinsuojelurikoksissa on sovellettava myös rangaistusasteikon yläpäätä ja elinikäistä eläintenpitokieltoa.
Perustetaan eläinsuojeluasiamiehen virka.
Valtakunnallisten eläinsuojelujärjestöjen toimintamahdollisuudet on turvattava myöntämällä niille valtion tukea vastaavin edellytyksin kuin muillekin yleishyödyllisille kansalaisjärjestöille.

Luonnonvaraisten eläinten ja ihmisten rinnakkaiselo

Suurpedot ovat osa suomalaista luontoa. Muiden luonnonvaraisten eliölajien tavoin myös suurpetojen kantojen tulee pitkällä aikavälillä pystyä säilymään elinvoimaisina luontaisissa elinympäristöissään. On kuitenkin ymmärrettävää, että alueilla, joille petokanta on voimakkaasti keskittynyt ja joilla kanta yhä kasvaa, petopelko voi heikentää ihmisten elämän laatua. Petovihaa ja -pelkoa sekä petoeläinten aiheuttamia ongelmia voidaan kuitenkin vähentää petovahinkoja ehkäisevin toimin ja suurpetotietoutta lisäämällä. Poronhoitoalueella voitaisiin palkita paliskuntia onnistuneesta petoeläinkannan elvytyksestä alueellaan.

Metsästyslainsäädännössä on eläinkantojen ekologisen kestävyyden ohella kiinnitettävä nykyistä voimakkaammin huomiota eläimille metsästyksestä mahdollisesti aiheutuvan kärsimyksen minimointiin.

Vihreät edellyttävät että:

Suurpetovahingot on korvattava täysimääräisesti.
Petoaitojen rakentamiseen varataan riittävästi rahoitusta, samoin tiedotukseen suurpetotilanteesta ja suurpetojen käyttäytymisestä.
Vesilintujen metsästyksessä noutavan koiran käyttö tehdään pakolliseksi ja pimeässä metsästäminen kielletään kokonaan.
Metsästäjätutkintoihin sisältyviä vaatimuksia lajituntemuksesta kiristetään.

Suomi vaihtoehtomenetelmien edelläkävijäksi

Koe-eläinten laajamittainen käyttö on edelleen merkittävä ongelma. Kemikaalistrategiaa toteuttavan EU:n kemikaaliviraston kotimaana Suomen on kannettava erityistä huolta siitä, ettei kemikaalien turvallisuuden valvontaa makseta kasvavilla koe-eläinmäärillä.

Vihreät edellyttävät että:

Kemikaalien testauksessa - etenkin EU:n kemikaalistrategian toteutuksessa – on edistettävä päättäväisesti eläinkokeille vaihtoehtoisia menetelmiä ja tutkimustulosten salaaminen on estettävä, jotta päällekkäisiltä kokeilta vältytään.
Testauksessa eläinten hyvinvointi on asetettava taloudellisten etujen edelle. Jos on olemassa vaihtoehtoja eläinkokeille, niitä tulee käyttää.
Huomattavan kivun ja tuskan aiheuttaminen koe-eläimille kielletään.
Eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien kehittämistä tuetaan ja nopeutetaan, ja tarpeettomien ja päällekkäisten eläinkokeiden vähentämiseen panostetaan voimakkaasti.
Ihmisapinoilla suoritettavat eläinkokeet kielletään kokonaan.

Luonnonmukaista elämää tuotantoeläimille

Maatalouden eläinten kohtelun pääperiaatteena tulee olla eläinten mahdollisuus toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan: esimerkiksi sosiaalista elämää sekä riittävää liikuntaa, myös ulkoilua. Koska luonnonmukainen eläintuotanto (luomu) edellyttää tällaista kohtelua, on kotieläintalous saatava luomutuotannon painopistealueeksi.

Vihreät edellyttävät että:

Maatalouden ympäristötuessa on otettava käyttöön luonnonmukaisen kotieläintalouden kannustusjärjestelmä.
Kaikessa lihantuotannossa teurastamoverkosto on säilytettävä niin tiheänä, ettei eläinkuljetusten kokonaiskesto ylitä 9 tuntia kuin aivan poikkeustapauksissa.
EU-normit täyttävien siirrettävien teurastamoiden käyttämistä on selvitettävä.
Elävien eläinten kuljetusten sijaan tulee siirtyä yhä enemmän ruhojen kuljettamiseen
Nykymuotoisella turkistuotannolla ei ole eläinystävällisiä vaihtoehtoja, eikä sitä ole syytä tukea, vaan turkistarhauksesta tulee luopua siirtymäajalla.

Kasviksilla kevyempään jalanjälkeen

Globaalissa taloudessa ruoantuotantoon liittyy lukuisia eettisiä ja ympäristöongelmia sekä kuluttajien terveysriskejä. Esimerkiksi BSE ja lintuinfluenssa ovat kohtalokkaita esimerkkejä eläinten tehotuotannon riskeistä. Kasvisravinnon osuuden lisääminen ja kasvissyönti eri muodoissaan on hyvä tapa ratkaista monta ruokaan ja sen tuotantoon liittyvää ongelmaa. Tietyn energia- tai valkuaismäärän tuottaminen eläinkunnan tuotteina vaatii moninkertaisen määrän luonnonvaroja verrattuna kasvikunnan tuotteiden tuotantoon.

Vihreät edellyttävät että:

Tietoa kasvisravinnon mahdollisuuksista on lisättävä yhteiskunnan varoin ja kouluissa ja muilla yhteiskunnan tukemilla ruokailupaikoilla on oltava mahdollisuus hyvin valmistettuun ja tasapainoiseen kasvisruokaan normaalina ateriavaihtoehtona.
Eläinperäisiin tuotteisiin on merkittävä selvästi, minkälaisissa eläintenpito-olosuhteissa ne on tuotettu, jotta kuluttajilla voi äänestää eettisen eläinten kohtelun puolesta ostokäyttäytymisellään.

Eläinsuojelu on kaupan vapautta tärkeämpi

Suomen tulee sitoutua edistämään aktiivisesti eläinten hyvinvoinnin turvaavia säädöksiä ja toimenpiteitä EU-tasolla. Suomen tulee toimia sen puolesta, että EU:ssa luovutaan tukijärjestelmistä, joilla vaarannetaan eläinten hyvinvointia. Tuotantoeläintukien on kohdistuttava enenevässä määrin eläinten hyvinvoinnin edistämiseen. Tämä on myös suomalaisen tuottajan etu, sillä hinnalla suomalainen maatalous ei voi kilpailla, eettisesti korkeatasoisella tuotannolla sen sijaan kyllä.

Eläinsuojelulle aiheutuu ongelmia vapautuvasta maataloustuotteiden maailmankaupasta. Suomen on pyrittävä yhteistyössä muiden EU-maiden kanssa siihen, ettei kaupan vapauden nimissä voida luoda esteitä eläinsuojelulle.

Vihreät edellyttävät että:

Suomi vaatii eläinten hyvinvoinnin sisällyttämistä EU:n uuteen perustuslakiin.
Teuraskuljetuksista maksettavasta vientituesta luovutaan.
EU:ssa otetaan käyttöön EU:n ympäristötukijärjestelmän kaltainen etiikkatukijärjestelmä.
EU puolustaa WTO-neuvotteluissa eläinsuojelullisin perustein myönnettäviä maataloustukia sekä mahdollisuutta kieltää sellaisten tuotteiden tuonti, joiden tuotantomenetelmä on aiheuttanut kärsimyksiä eläimille.

7. Rannat ja vesistö

Vapaat rannat, hupeneva luonnonvara

Rannat ovat suomalaisille tärkeitä vapaa-ajan vieton alueita. Maamme rannoilla on jo 430 000 lomarakennusta. Kaupunkilaisille mökkeily merkitsee luontoelämyksiä, rauhaa ja vastapainoa kaupunkien kiireiselle elämänmenolle. Loma-asukkaat ovat myös tärkeitä maaseudun elinvoimaisuudelle. Tänä päivänä vapaat rannat ovat kuitenkin nopeasti hupeneva luonnonvara. Etelä-Suomessa on jo vaikeaa löytää sellaisia paikkoja, joista pääsee rantaan asukkaiden yksityisyyttä loukkaamatta.

Suomen lainsäädäntö ja kaavoituskäytäntö eivät ole noudattaneet kestävän käytön periaatetta. Parhaat rannat kaavoitetaan täyteen loma-asuntoja. Kuitenkin tarvitaan myös rakentamattomia, yhtenäisiä rantoja yleiseen virkistykseen sekä luonnon monimuotoisuuden ja maiseman turvaamiseksi.

Loma-asuntoja tulee edelleen voida rakentaa, mutta rakentamista rannoilla on rajoitettava ja suunnattava sitä sisämaahan, rannan tuntumaan. Muualla Euroopassa ihmisten vapaata kulkua rannoilla ei saa rakentamisella estää. Suomessakin uudet rakennukset tulisi pääsääntöisesti sijoittaa nykyistä kauemmaksi rannasta niin, että ihmisille jää riittävän monessa paikassa pääsy rantaan ja mahdollisuus siellä oleskeluun ja rantaluonnosta nauttimiseen. Näin myös rantarakentamisesta maanomistajille koituva hyöty jakautuisi tasaisemmin. Vapaita rantoja täytyy olla kaikkien, myös lasten ja veneettömien, helposti saavutettavissa.

Vihreät edellyttävät että:

Rannoille laadittavien kaavojen mitoitusperusteita tulee pienentää rantojen luonnon ja ekologisten piirteiden ehdoilla.
Rannoille on osoitettava riittävästi virkistykseen sopivia ja helposti saavutettavia virkistysalueita. Sopivan uimapaikan on oltava löydettävissä lasten pyöräilyetäisyydeltä.
Etelä- ja Länsi-Suomessa valtion ja kuntien omistamia vähäisiä ranta-alueita ei tule enää kaavoittaa ja myydä rakennustonteiksi. Muuallakin maassa sitä tulisi tehdä vain varoen.
Valtion tukea seudullisille virkistysalueyhdistyksille on olennaisesti lisättävä.

Itämerellä ei ole varaa odottaa

Vihreiden tavoitteena on puhdas Itämeri, jossa uskaltaa uida ja jonka kalaa voi huoletta syödä. Kehityksen kulku on mahdollista kääntää. Suomen rannikon tila on ennen kaikkea kiinni Suomesta itsestään.

Itämeri on erityisen haavoittuva, koska se on hyvin matala murtovesiallas. Maatalouden ja haja-asutuksen rehevöittävä vaikutus korostuu sokkeloisella, matalalla saaristovyöhykkeellä omalla rannikollamme. Euroopan unionin laajentuminen tekee Itämerestä EU:n ja Venäjän yhteisen sisämeren, jolloin sen suojelu on nostettava aivan uuteen asemaan. Uusien jäsenvaltioiden maatalouden muutoksessa on otettava korostetusti huomioon Itämeren tila. Suomella on Itämeren suojelusopimuksen tallettajavaltiona erityinen vastuu suojelun poliittisesta jatkosta uudessa tilanteessa.

Öljy- ja kemikaalikuljetukset muodostavat kasvavan uhkan Itämerelle. Tavoitteena tulee olla näiden kuljetusten vähentäminen. Suomen on kohotettava nopeasti öljy- ja kemikaalionnettomuuksien torjuntavalmiuttaan. Myös ympäristömyrkyt ovat jälleen nousemassa Itämeri-keskusteluun. Veneiden pohjamaalien myrkkypäästöt edellyttävät paikallistamista ja puhdistamista.

Pahin Itämeren kestopilaaja on rehevöityminen, jonka pysäyttäminen ei onnistu vielä nykypäätöksillä. Maatalouden osuus Itämeren rantojemme kotimaisesta ravinnekuormituksesta on merkittävin, ja se on fosforin osalta 45 % ja typen osalta 49 %. Maataloudessa paras hyöty Itämerelle saadaan aikaiseksi suojavyöhykkeiden perustamisella, kosteikkojen rakentamisella ja kohdistamalla suojaavat toimet jyrkemmille alueille, joista ravinteita huuhtoutuu eniten. Itämeren suojeluun tarkoitettua maatalouden ympäristötukea ei pidä sotkea yleiseen maatalouden tai luomun tukeen. Kalankasvatus kuormittaa etenkin Saaristomerta ja Ahvenanmaata. Kasvatuksessa on otettava käyttöön puhtaampia ruokintatekniikoita ja uusia laitostyyppejä, erityisesti kasvatuskassien käyttöönottoa. Myös haja-asutuksen, teollisuuden ja kaupunkien jätevesien puhdistamista tulee yhä parantaa ja teollisuuden prosesseja kehittää vähemmän vettä kuluttavaksi suljetuksi vesikierroksi.

Vihreät edellyttävät että:

Itämeren rantavaltioiden on kehitettävä edelleen öljyntorjuntavalmiuttaan.
Suomi toimii voimakkaasti sen hyväksi, että Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n tuore vieraiden kasvi- ja eläinlajien leviämistä ehkäisevä sopimus tulee nopeutetusti voimaan Itämerellä.
Kalankasvatuksessa on otettava käyttöön puhtaampia ruokintatekniikoita ja kasvatusmenetelmiä.
Merellisiä luontotyyppejä kuten jokisuistoja ja rantaniittyjä on ennallistettava. Vedenalaisia luontotyyppejä ja lajeja on lisättävä suojeluohjelmiin.
Vesilintujen kevätmetsästys Ahvenanmaalla ja saaristossa lopetetaan hyvän metsästysetiikan vastaisena. Kevätmetsästys on muualla EU:ssa paikoin huomattava ongelma eikä Suomen tule esimerkillään tarjota perusteluja toiminnan jatkamiseksi.
Kalastajia tuetaan hylkeitä kestävien pyydysten hankinnassa ja EU:n kanssa sovitaan hyljevahinkojen korvaamisesta.
Suomi varmistaa osaltaan, että Itämeren luonnonlohi- ja taimenkannat saadaan elpymään.

Sisävesien tila vaatii kartoitusta ja kunnostusta

Suomen vesiluonnon tilalle on nyt asetettu selvä tavoite: EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin hyvä ekologinen taso. Tämä vaatimus sitoo Suomea ja kannustaa nopeisiin toimiin vesistöjen tilan säilyttämiseksi ja palauttamiseksi. Voimassaoleva vesipolitiikan puitedirektiivi asettaa selkeän vaateen myös vesistöjen kunnostamiselle. Suomessa on yli tuhat järveä, joiden kunnostamiseen on lähiaikoina ryhdyttävä.

Maatalouden typpi- ja fosforipäästöjä on vähennettävä nopeasti. Mihinkään muuhun ympäristöohjelmaan ei Suomessa myönnetä yhtä paljon rahaa kuin maatalouden ympäristöohjelmaan. Sen vaikutus ympäristön tilaan ei kuitenkaan vastaa rahamäärän suuruutta. Vika on ohjelman rakenteessa, sillä suuri osa perustuesta on ohjautunut viljelijöiden suoraksi tulotueksi.

Virtaavat vedet ovat Suomessa kärsineet aivan erityisesti paitsi ravinnepäästöistä, myös perkauksista, säännöstelystä sekä valjastamisesta energiantuotantoon. Virtaavien vesien luonnon monimuotoisuuden tila on huonosti tunnettu.

Vihreät edellyttävät että:

Jokien ja purojen luonnon monimuotoisuus on kartoitettava perusteellisesti ja tämän perusteella on laadittava erillinen jokiluonnon suojelu- ja ennallistamisohjelma.
Maatalouden suojavyöhyketukia on lisättävä.
Metsätalouden ravinnepäästöjä on vähennettävä voimakkaasti muun muassa kunnostusojitusten suoritemäärää laskemalla.
Kunnostusojitus on saatava tiukasti ilmoitus- ja lupamenettelyn piiriin.