VIHREÄN PAIKALLISYHDISTYKSEN PERUSTAMINEN
Uusi vihreä yhdistys?
Jos mietit, onko paikkakunnallasi tarvetta vihreälle yhdistykselle, vastaus on mitä todennäköisimmin
kyllä! Suomessa on vielä aivan liian monta ”valkoista” kuntaa vailla
ensimmäistäkään vihreää yhdistystä. Paras ratkaisu tähän haasteeseen on perustaa
sellainen! Monella suurella paikkakunnalla puolestaan ollaan jo siinä tilanteessa, että kannatuspohja tekisi mahdolliseksi useammankin vihreän yhdistyksen toiminnan ja sitä kautta monipuolisemman paikallistoiminnan virittämisen.
Tukea perustamiseen
Yhdistystä ei toki tarvitse ruveta perustamaan yksin ja vailla tukea!
Puoluetoimisto ja piiriyhdistys
ovat käytettävissä avuksi kaikessa
perustamisjärjestelyihin liittyvässä. Näillä voi myös olla tietoa muista
alueella asuvista vihreistä, joita kiinnostaisi osallistua
yhdistyksen perustamiseen.
Puoluetoimistolla yhdistysasioista vastaa
järjestösihteeri,
jonka puoleen voi kääntyä kaikissa mieleen tulevissa kysymyksissä.
Yhdistyksen perustamisvaiheet
Vihreän yhdistyksen perustamisprosessin voi tiivistää näin:
- Kootaan yhdistyksen perustamisesta kiinnostuneet yhteen
- Sovitaan perustavan kokouksen ajankohdasta
- Kirjoitetaan yhdistyksen säännöt
(Vihreän liiton mallisääntöjä suositellaan)
- Kutsutaan kaikki kiinnostuneet perustavaan kokoukseen (eli tiedotetaan kokouksesta
kaikkia käytettävissä olevia kanavia pitkin)
- Pidetään perustava kokous
- Tehdään perusilmoitus yhdistysrekisteriin
uudesta yhdistyksestä
- Haetaan Vihreän liiton jäsenyyttä,
kun yhdistyksen säännöt on hyväksytty yhdistysrekisterissä.
Mitä perustaminen edellyttää?
Kolme perustajajäsentä
Yhdistyksen perustamiseen tarvitaan kolme perustajajäsentä, jotka hyväksyvät
perustavassa kokouksessa yhdistyksen
säännöt, liittyvät yhdistyksen jäseniksi ja
allekirjoittavat
perustamiskirjan.
Perustajajäsenten on oltava 15 vuotta täyttäneitä ja tietenkin täytettävä uuden
yhdistyksen säännöissä määritellyt jäsenyyden edellytykset.
Yhdistyslaki edellyttää, että puoluepoliittisen yhdistyksen jäsenet ovat Suomen
kansalaisia tai ulkomaalaisia, joilla on kotipaikka Suomessa.
Ennakkovalmisteluja
Perustamista on välttämätöntä valmistella ennen perustavan kokouksen pitämistä.
Vähintään esitys uuden yhdistyksen säännöiksi täytyy perustamista valmistelevien
puuhahenkilöiden laatia etukäteen.
Sääntöjä laadittaessa kannattaa olla yhteydessä
puoluetoimistolle hyvissä ajoin ja käyttää hyödykseen Vihreän liiton
mallisääntöjä.
Tulevaa toimintaakin kannattaa suunnitella,
mieluiten siten, että luonnos yhdistyksen ensimmäiseksi toimintasuunnitelmaksi ja
talousarvioksi on valmiina perustamiskokouksessa.
Perustava kokous
Perustavassa kokouksessa
Lisäksi kokouksessa kannattaa valita yhdistykselle hallitus ja päättää alustavasti
tulevasta toiminnasta. Perustavaan kokoukseen kannattaakin kutsua kaikki
yhdistyksen toiminnasta mahdollisesti kiinnostuneet.
Tarkemman listan perustavassa kokouksessa käsiteltävistä asioista löydät
täältä.
Paperien toimittaminen eteenpäin
Kun perustava kokous on saatu pidettyä, on jäljellä vielä asianmukaisten
rekisteröitymispapereiden toimittaminen viranomaisille.
Kun Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on hyväksynyt
yhdistyksen säännöt ja yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin, on jäljellä vielä
jäsenhakemuksen toimittaminen
Vihreälle liitolle ja muille vihreille järjestöille (kuten piiriyhdistykselle),
joiden jäseneksi uusi yhdistys liittyy.
Näiden muodollisuuksien jälkeen yhdistys voikin keskittyä täysillä itse toimintaan!
Lisätietoja?
Näille sivuille on pyritty kokoamaan kattavasti tietoa vihreän yhdistyksen perustamisesta
kaikkine vaiheineen. Voit kuitenkin aina ottaa yhteyttä myös suoraan puoluetoimistolle:
järjestösihteeri Lasse Miettinen, p. (09) 5860 4162,
jarjestosihteeri@vihrealiitto.fi.
|