Vihreä liitto


Tämä on Vihreän liiton vanha nettisivusto 2000-2006
Nykyiset sivut: www.vihreat.fi

Etusivu

Yhteystiedot

Kannanotot

Ohjelmat

Toiminta

Jäsenyys

Maailman vihreät


Viikkoinfon tilaus

Ilmastonmuutossivut



Liity jäseneksi!

Vaalijärjestelmiä

Vaalialuejärjestelmä

Vaalialuejärjestelmässä ehdokkaat asetetaan vaalipiireittäin ja äänestäjät äänestävät oman vaalipiirinsä ehdokkaita. Vaalien tuloksen laskentaa varten vaalipiireistä kuitenkin muodostetaan vaalialueita siten, että esimerkiksi kaksi vaalipiiriä muodostaa yhden vaalialueen. Vaalialueen muodostavissa vaalipiireissä annetut äänet lasketaan yhteen ja kunkin puolueen vaalialueella saama edustajanpaikkojen lukumäärä määräytyy puolueen vaalialueella saaman kokonaisäänimäärän mukaan. Puolueen sisällä edustajanpaikat jyvitetään vaalialueen vaalipiireihin samassa suhteessa kuin mitä puolue saa vaalipiireissä ääniä. Vaalialuejärjestelmässä poliittinen suhteellisuus siis toteutuu vaalialueella, mutta edustajat valitaan vaalipiireistä. Vaalialuejärjestelmällä voidaan tasoittaa piilevän äänikynnyksen eroja
maan eri osissa.

Tasauspaikkajärjestelmä

Lukusarjamenetelmän käyttö sellaisenaan ja erityisesti silloin, kun sitä käytetään yhdessä vaalipiirijaon kanssa, saattaa jossain määrin vääristää suhteellisuuden toteutumista. Mahdollinen vääristymä on esimerkiksi se, että järjestelmä suosii suuria puolueita pienempien kustannuksella. Tasauspaikkajärjestelmän avulla näitä vääristymiä voidaan osittain tasoittaa. Tasauspaikkajärjestelmässä on kahdenlaisia edustajanpaikkoja: tavalliseen tapaan jaettavia edustajanpaikkoja (vaalipiiripaikkoja) sekä tasauspaikkoja. Tasauspaikkoja on esimerkiksi 10 % kaikista jaettavina olevista paikoista. Järjestelmä voi olla siis esimerkiksi sellainen, jossa on 180 vaalipiiripaikkaa ja 20 tasauspaikkaa. Vaalien tuloksen perusteella vaalipiiripaikat jaetaan puolueille ja muille ryhmittymille normaalisti vaalipiireittäin. Sen sijaan tasauspaikat voidaan jakaa puolueille eri tavoin, pitäen tavoitteena valtakunnallisen poliittisen suhteellisuuden tasaamista.

Suosituimmuusvaalijärjestelmä (englanniksi Single Transferrable Vote-menetelmä)

Vaalin tulos määräytyy pääperiaatteissaan seuraavasti:

Äänestyksessä äänestäjä merkitsee äänestyslippuun paremmuusjärjestykseen yhden, useamman tai kaikki vaaleihin asetetut ehdokkaat siten, että ensimmäiseksi merkitään äänestäjän parhaana pitämä ehdokas, toiseksi äänestäjän toiseksi parhaana pitämä ehdokas ja niin edelleen. Laskennan aluksi lasketaan suhteellisuuskiintiö, joka on hyväksyttyjen vaalilippujen lukumäärä jaettuna yhtä suuremmalla kuin valituksi tulevien henkilöiden lukumäärä.

Tämän jälkeen lasketaan kunkin ehdokkaan hyväksi niin monta ääntä kuin on vaalilippuja, joissa hän on ykkössijalla. Ne ehdokkaat, joille näin laskettu äänimäärä on vähintään kiintiön suuruinen, tulevat suoraan valituiksi.

Se määrä ääniä, jolla valituksi tulleen äänimäärä ylittää kiintiön, on hänen ylijäämä-ääntensä määrä. Tämä ylijäämä siirretään jatkaville ehdokkaille (ne ehdokkaat, jotka toistaiseksi eivät ole tulleet valituiksi eivätkä karsituiksi) siten, että kukin siirrettävä vaalilippu siirtyy kyseisellä vaalilipulla parhaiten sijoittuvan ehdokkaan hyväksi. Ylijäämän siirto suoritetaan niistä vaalilipuista, jotka kyseinen valittu sai hyväkseen viimeisimmässä laskentavaiheessa, jossa hänen äänimääränsä kasvoi.

Valituilta siirtyvän vaalilipun arvo (eli sen sisältämä äänimäärä, joka on enintään 1 ääni) määräytyy siten, että jokainen samalta valitulta siirtyvä vaalilippu menettää siirtoa edeltävästä arvostaan yhtä suuren osan, eli että kyseiselle valitulle jää jäljelle tasan kiintiön verran ääniä.

Mikäli yksikin lisäehdokas on siirtyneiden äänien turvin saavuttanut kiintiön, siirretään myös hänen ylijäämä-äänensä ja niin edelleen. Mikäli tarjolla ei (enää) ole siirrettäväksi kelpaavia ylijäämä-ääniä, suoritetaan karsinta siten, että karsituksi tulee se jatkava ehdokas, jonka äänimäärä on kauimpana valintaan oikeuttavasta äänimäärästä. Kukin hänen hyväkseen laskettu vaalilippu siirretään kyseisellä vaalilipulla parhaiten sijoittuvan jatkavan ehdokkaan hyväksi. Mikäli jonkun ehdokkaan äänimäärä näin saatujen lisä-äänten turvin ylittää kiintiön, siirrytään jälleen ylijäämä-äänten siirtoon, ja niin edelleen. Muussa tapauksessa karsitaan seuraava ehdokas ja niin edelleen. Näin jatketaan kunnes haluttu henkilömäärä on saatu valittua.


 

Julkaistu 23.11.2004 © Vihreä liitto rp.