Periaateohjelman valmistelu
Periaateohjelma uudistuu
Vihreä liitto uusii
periaateohjelmansa. Periaateohjelma on tärkein puolueen
ajattelua ja tavoitteita kuvaava paperi. Vihreässä liitossa
periaateohjelma uusitaan neljän vuoden välein ja sen
hyväksyy puoluekokous. Voimassa oleva ohjelma
hyväksyttiin vuonna 2002, joten uutta ohjelmaa valmistellaan
vuoden 2006 puoluekokoukseen.
Puoluekokousväelle lähetetty luonnos periaateohjelmaksi (pdf).
Valmisteluprosessista
Työryhmä aloitti ohjelman
valmistelun lukupiirinä keväällä 2005, syyskuussa
käynnistettiin esseekisa vihreästä aatteesta (lue
voittajakirjoitukset) ja lokakuussa järjestettiin
kaikille liiton jäsenille avoin aatteellinen seminaari (linkit seminaarin alustuksiin alla).
Lokakuun seminaarin alustuksia:
[Hiilamo: Työ ja köyhyys]
[Olli-Pekka Ruuskanen: Talous ja onnellisuus]
[Juha Sihvola: Oikeudenmukaisuus ja tietämättömyyden verho]
Vihreän liiton hallitus
keskusteli ohjelmaluonnoksesta marraskuussa ja valtuuskunta joulukuun
alussa. Tammikuussa 2006 työryhmän ehdotus lähetettiin kenttäkierrokselle, joka jatkui 20. maaliskuuta saakka.
Kenttäkierroksen aikana ohjelmasta keskusteltiin sähköpostilistoilla, siihen paneuduttiin paikallisissa tilaisuuksissa, joihin myös työryhmän jäsenet osallistuivat. Periaateohjelmakeskustelua varten avattiin myös
nettifoorumi.
Keskustelu oli vilkasta. Yhtensä 27 yhdistystä tai työryhmää lähetti ohjelmatyöryhmälle yli 30 sivua muutosesityksiä. Runsaasti palautetta tuli mm. feministiseksi puolueeksi julistautumisesta, ympäristöpolitiikan näkyvyydestä, tekstin tyylistä ja pituudesta ja demokratianäkemyksestä. Toisaalta ohjelmaan toivottiin paljon uusia teemoja, joista työryhmä otti uuteen pohjaan mukaan mm. kansalaisuuden kynnyksen madaltamisen ja siirtolaispolitiikan.
Ohjelmaluonnoksen lähtökohdista
Tavoitteenamme oli pitää
periaateohjelman linjaukset aika voimakkaasti periaatteiden tasolla,
sillä onhan kyseessä periaateohjelma. Ajattelimme, että
kaikkeen ei tarvitse ottaa kantaa juuri tässä ohjelmassa,
koska meillä on olemassa paljon tuoreita hyviä
erityisohjelmia (lapsiperheohjelma, tietoyhteiskuntaohjelma,
kulttuuripoliittinen ohjelma jne.), joissa periaatteita on
konkretisoitu poliittisiksi vaatimuksiksi.
Syksyn pohdinnan tuloksena luonnoksen
kärkeen nousi kolme teemaa: oikeudenmukaisuus, talous ja
demokratia. Halusimme kirjoittaa auki sen, mitä vihreä
näkemys oikeudenmukaisuudesta tarkoittaa. Se on heikoimmassa
asemassa olevien puolustamista ja sitä, että osaa katsoa
tarpeeksi kauas tulevaisuuteen. Toivomme, että ohjelmasta löytyy
vastauksia viime vuonna puoluetta puhuttaneeseen vasemmisto-oikeisto
– keskusteluun. Me linjasimme vihreän talouspolitiikan
tavoitteeksi ihmisten elämänlaadun parantamisen ympäristön
hyvinvoinnin turvaten. Demokratiasta on luonnoksessa oma lukunsa,
koska halusimme tässä epävarmuuden ja voimattomuuden
ajassa vahvistaa uskoa politiikan mahdollisuuksiin.
Ohjelmatyöryhmä
Työryhmän puheenjohtajina
toimivat Vihreän liiton varapuheenjohtajat
Anni Sinnemäki
anni.sinnemäki@eduskunta.fi
gsm 050 511 3166 (Helsinki)
Ville Niinistö
ville.niinisto@vihrealiitto.fi
gsm 041 465 7595 (Turku)
työryhmän muut jäsenet
Mari Puoskari
mari.puoskari@vihrealiitto.fi
050 537 2595 (Helsinki)
Elina Moisio
elina.moisio@vihrealiitto.fi
gsm 040 5755988 (Helsinki)
Rosa Meriläinen (äitiyslomalla
7.12.2005 -) (Tampere)
Olli-Poika Parviainen o-pp@iki.fi
044 548 1861 (Tampere)
Raimo Tuomainen raimo.tuomainen@kuh.fi,
gsm 050 5970797 (Kuopio)
Eeva Koskinen
eeva.koskinen@pernio.salonseutu.fi,
gsm 0400 709143 (Perniö)
Janne Länsipuro
janne.lansipuro@vihrealiitto.fi,
gsm 040 740 8445 (Pernaja)
puoluesihteeri Ari Heikkinen
ari.heikkinen@vihrealiitto.fi,
gsm 0400 700507 (Kerava)
puolueen puheenjohtaja Tarja Cronberg
tarja.cronberg@eduskunta.fi,
gsm 050 511 3009 (Polvijärvi)
työryhmän sihteeri
Katja Alvoittu:
katja.alvoittu@vihrealiitto.fi
puh (09) 5860 4173 (Espoo)
|