Vihreä liitto


Tämä on Vihreän liiton vanha nettisivusto 2000-2006
Nykyiset sivut: www.vihreat.fi

Etusivu

Yhteystiedot

Kannanotot

Ohjelmat

Toiminta

Jäsenyys

Maailman vihreät


Viikkoinfon tilaus

Ilmastonmuutossivut



Liity jäseneksi!

Päihdepoliittinen ohjelma

Vihreän liiton päihdepoliittinen ohjelma
Hyväksytty valtuuskunnassa 28.9.2003

(Ohjelma rtf-tiedostona: avaa tai tallenna tästä)

Sisällys
Tavoitteena haittojen minimointi
Päihdeongelman vaikeutuminen
Tupakointia tulee edelleen rajoittaa
Alkoholiongelmat kasvavat
Tuloksellisempaan huumepolitiikkaan
Tarjonnan rajoittaminen
Kysynnän vähentäminen
Kieltolait eivät ole ongelmattomia
Johtopäätökset
Päihdehuolto
Päihteet ja työelämä
Päihteet ja vankila

Päihdepolitiikasta käytävä keskustelu on ollut Suomessa erittäin vaikeata asiaan liittyvien suurten tunnelatausten vuoksi. Vaikeistakin aiheista on kuitenkin voitava keskustella asiallisesti. Siksi Vihreä liitto on valmistellut tämän ohjelman. Koska huumekysymystä on tarpeetonta erottaa muusta päihdekysymyksestä, käsittelemme sekä laittomia että laillisia päihteitä.

Tavoitteena haittojen minimointi

Kaikki yhteiskunnat ovat säädelleet päihteiden käyttöä. Kuitenkin pyrkimykset muuttaa yhteiskunta kokonaan päihteettömäksi ovat aina epäonnistuneet ja nämä sinänsä hyvää tarkoittavat yritykset ovat usein johtaneet suuriin sosiaalisiin ongelmiin.

Vaikka päihteiden käyttö ei ole aina ja kaikille ongelmallista, on kuitenkin kiistaton tosiasia, että päihteet aiheuttavat vakavia ongelmia niin yksilöille kuin yhteiskunnallekin. Siksi vihreän päihdepolitiikan päämääränä on päihteistä aiheutuvien haittojen minimoiminen ja päihteiden käytön vähentäminen. Tavoitteena on myös, että mahdollisimman moni valitsisi päihteettömän elämän tai kohtuukäytön.

Päihteistä aiheutuvat haitat riippuvat voimakkaasti aineiden käytön määrästä. Se puolestaan riippuu sekä aineiden saatavuudesta että kysynnästä. Siksi yhteiskunnan on syytä pyrkiä vaikuttamaan molempiin. Aineiden saatavuutta voidaan säädellä ja rajoittaa valtiovallan toimin ja tämä onkin tärkeää päihteistä aiheutuvien haittojen vähentämiseksi.

Vielä tärkeämpää on vähentää kaikkien päihteiden, niin tupakan, alkoholin kuin huumeiden kysyntää. Kysyntää voidaan pyrkiä vähentämään valistuksella, mutta sen vaikutukset ovat rajallisia. Kysynnän vähentämisessä kaikkein tärkeintä on, että rakennamme sellaista yhteiskuntaa, jossa taloudellinen tai henkinen ahdinko ei aja ihmisiä päihteiden käyttäjiksi. Tehdään mahdolliseksi, että vanhemmat viettävät enemmän aikaa lastensa kanssa, tarjotaan lapsille ja nuorille mielekästä tekemistä, ja autetaan niitä, jotka eivät selviydy elämässään ilmantukea.

Päihdeongelman vaikeutuminen

Kuten vuoden 2002 kansallisessa terveysohjelmassakin todetaan, suomalaisten pahin yksittäinen terveysongelma on nyt ja lähitulevaisuudessa alkoholi.

Kasvava alkoholiongelma on jäänyt julkisuudessa huumekysymyksen varjoon, vaikka alkoholin aiheuttamat ongelmat niin terveyshaittoina, sosiaalisena syrjäytymisenä kuin kuolemantapauksinakin ovat huomattavasti suuremmat. Huumeiden ongelmakäyttäjiä arvioidaan Suomessa olevan noin 15 000 ja huumeisiin kuoli vuonna 2000 alle kaksisataa henkeä. Alkoholin suurkuluttajia on noin 300 000, ja alkoholin aiheuttamia kuolemia on vuosittain noin 3 000. Tupakka tappaa joka vuosi noin 6 000 suomalaista. Tulevan alkoholiverotuksen alentamisen arvioidaan lisäävän alkoholikuolemia määrällä, joka ylittää 2–4 -kertaisesti huumekuolemien määrän.

Huumeiden käyttö lisääntyi Suomessa 1990-luvulla rajusti. Samalla huumerikollisuus raaistui huumekaupan siirtyessä suurelta osin järjestäytyneen rikollisuuden käsiin. Tämä aiheutti ymmärrettävää huolta lasten ja nuorten vanhemmissa sekä koko yhteiskunnassa. Ilmiö oli Suomessa uusi ja ennen kokematon. Huumekaupan myötä yleistyi huumeisiin liittyvä muu rikollisuus. Huomattava osa omaisuusrikoksista tehtiin huumeostojen rahoittamiseksi.

Huumeiden käyttö on yhä Suomessa vähäisempää kuin juuri missään muualla Euroopassa. Emme voi silti kehua onnistuneella päihdepolitiikalla, sillä suhteessa käyttäjiin huumeiden ongelmakäytön määrä Suomessa on suurempi kuin muualla ja huumekuolemien määrä on korkeampi. Erityispiirteenä Suomessa on amfetamiinin käytön suhteellinen yleisyys. Lisäksi lasten humalahakuinen alkoholinkäyttö kuuluu Euroopan korkeimpiin.

Varsinaisten laittomien huumeiden käyttöä yleisempää on lääkeaineiden väärinkäyttö. Lääkkeitä myydään laittomasti katukaupassa, ja niitä hankitaan väärennetyillä resepteillä. Hyvin yleistä on sinänsä laillisen lääkkeen, johon käyttäjällä on resepti, väärinkäyttö yhdessä alkoholin tai muiden sellaisten aineiden kanssa., jotka voimistavat lääkkeen huumaavaa vaikutusta.

Tupakointia tulee edelleen rajoittaa

lTupakan ja nuuskan käyttöä on syytä rajoittaa ensisijaisesti terveyssyistä: tupakka lisää merkittävästi riskiä sairastua esimerkiksi keuhko- tai sydän- ja verisuonitauteihin. Joka toinen tupakanpolttaja kuolee tupakan aiheuttamaan sairauteen. Tupakan aiheuttamista sairauksista aiheutuu yhteiskunnalle suuria kustannuksia sekä suorina terveysmenoina että menetettyinä työtunteina ja ihmisten heikentyneenä elämänlaatuna. Nikotiini aiheuttaa käyttäjälleen nopeasti voimakkaan riippuvuuden.

Tupakointia tulee rajoittaa myös siksi, että jokaisella on oikeus savuttomaan ympäristöön ja puhtaaseen hengitysilmaan. Passiivinenkin tupakointi altistaa haitallisille vaikutuksille. Lisäksi tupakan kasvatus ja valmistus aiheuttavat merkittäviä ympäristöhaittoja. Tupakan kuluttaja tukee esimerkiksi sademetsien hakkuita ja ympäristömyrkkyjen käyttöä.

Vihreä liitto on tyytyväinen nykyiseen tiukkaan tupakkalakiin. Suuria muutoksia lainsäädäntöön ei tarvita. Mainonnan täyskiellosta on pidettävä kiinni, sillä se on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi vähentää tupakointia. Täyskieltoa on pyrittävä laajentamaan Euroopan unionin ulkopuolisiin maihin.

Tupakan myynnin valvontaa pitää tiukentaa tekemällä myynnistä luvanvaraista keskioluen tavoin. Tarvittava hallinto (tuotevalvontakeskus ja lääninhallitukset) on jo olemassa. Tämä tekee mahdolliseksi perua myyntilupa siltä, joka myy tupakkaa alaikäisille.

Tupakasta kerättävä haittavero on perusteltu, sillä korkea hinta hillitsee kulutusta. Mahdollisimman suuri osa tupakan aiheuttamista terveysmenoista tulee jatkossakin kattaa tupakoitsijoilta kerättävillä veroilla.

EU:n minimivero tupakkatuotteille tulee nostaa ja se tulee mahdollisimman nopeasti saattaa voimaan myös kaikissa uusissa jäsenmaissa. Tuontikiintiötä unionin ulkopuolisista maista tulee pienentää.

Euroopan unionin tupakkapolitiikka on nyt ristiriitaista. Toisaalta unioni on kieltänyt tupakan mainonnan ja osallistunut aktiivisesti kansainväliseen tupakan vastaiseen työhön, mutta toisaalta tupakkaa kohdellaan tavallisena maataloustuotteena. EU:n on toimittava johdonmukaisesti ja luovuttava kaikesta tupakanviljelyn tukemisesta. Lisäksi unionin tulee suunnata kehitysapua tupakan ja huumeiden tuotantoalueille, jotta parannettaisiin köyhien maiden mahdollisuuksia siirtyä muiden maataloustuotteiden tuotantoon.

Tupakan salakuljetuksen torjuntaa on tehostettava. Arviolta 30 prosenttia Euroopan unionin alueella myytävistä savukkeista on salakuljetettuja, mikä toisaalta tukee rikollisuutta, toisaalta aiheuttaa jäsenvaltiolle huomattavat verotulojen menetykset. EU:n komissio on nostanut kanteen, jossa eräitä tupakkayhtiöitä syytetään osallistumisesta salakuljetukseen ylimitoitetulla viennillä maihin, joista salakuljetusta harjoitetaan. Suomen tulee tukea prosessia.

Nuuska aiheuttaa voimakkaan nikotiiniriippuvuuden ja vakavia terveyshaittoja. Nuuskan myynti Ahvenanmaalla ja Ahvenanmaan lipun alla purjehtivissa aluksissa tulee lopettaa. Urheiluun pesiytyneeseen nuuskan käyttöön tulee puuttua yhteistyössä urheiluseurojen kanssa.

Alkoholiongelmat kasvavat

Suomessa yleisimmin käytetty päihde on alkoholi, minkä takia sen yhteiskunnallinen merkitys on suuri. Alkoholin runsas käyttö aiheuttaa haittaa niin työ- kuin perhe-elämässä ja myös muissa sosiaalisissa suhteissa. Yksilölle seurauksena on fyysisen ja psyykkisen terveyden ongelmia. Alkoholin kulutuksen kasvu lisää väkivaltarikollisuutta.  Alkoholin suurkulutus lisää huomattavasti myös ennenaikaisen kuoleman todennäköisyyttä.

Kuitenkin alkoholin kohtuullinen käyttö on osa monien ihmisten sosiaalista kanssakäymistä ja rentoutumista. Perusteita alkoholin kieltämiseen tai ravintolojen yöaukioloaikojen lyhentämiseen ei ole. Kannattanee kuitenkin harkita, tulisiko aamuista alkoholin myyntiä ja anniskelua rajoittaa. Olisi sinänsä suotavaa, että alkoholin merkitys vapaa-ajan vietossa ja alkoholin käyttöön liittyvä sosiaalinen paine vähenisivät. Päihteettömän elämäntavan tulee olla yleisesti hyväksyttyä ja luontevaa.

Yleistynyt tapa rahoittaa erilaisia kesä- ja urheilutapahtumia olutteltan tuotoilla arkipäiväistää ja sosiaalisesti ohjaa alkoholin käyttöön. Olisi harkittava, voisivatko kunnat ja valtio ottaa tapahtumia rahoittaessaan huomioon alkoholin myynnin niin, että olutteltan olemassaolo alentaa verorahoitteista tukea. Varsinkaan lapsille ja nuorille tarkoitettuihin toiminta- ja vapaa-ajan ympäristöihin alkoholi ei sovi.

Suomalaisten juomatapojen ongelmia ovat humalahakuisuus, suurkuluttajien huomattava määrä ja alaikäisten alkoholinkäyttö. Kulutusta ohjaavat ja hillitsevät toimet on kohdistettava ensisijaisesti näihin ongelmiin. Kulttuurinen muutos tapahtuu hitaasti. Alkoholista aiheutuvat ongelmat eivät hoidu ”kansan eurooppalaistumisella”.

Erityisesti lasten ja nuorten juomiseen on puututtava. Lakimuutoksia ei tarvita, kun nykyäänkin alkoholin hallussapito on alle 18-vuotiailta kielletty. Perheiden tulee kantaa päävastuu lastensa vapaa-ajan vietosta. Tämä onnistuu parhaimmin, jos vanhemmilla itsellään on aikaa olla lastensa kanssa. Kodin ohella tarvitaan muun muassa nuorisotyötä tarjoamaan päihteetöntä vapaa-ajan toimintaa.

Kaupan tulee tiukentaa alkoholituotteiden myynnin valvontaa. Alkoholin mainontaa pitää jatkossakin voida säädellä tiukasti. Poliisin pitää puuttua ilmeisiin ongelmiin, kuten juopottelusta johtuvaan tai siihen liittyvään häiriköintiin yleisillä paikoilla.

Suurkuluttajista merkittävä osa hankkii alkoholinsa muualta kuin ravintolasta. Alkoholin hintojen aleneminen ja lisääntyvä saatavuus lisää kulutusta ja siten myös siitä aiheutuvia haittoja. Haittojen ehkäisyn näkökulmasta esimerkiksi viinien vapauttaminen tavallisiin elintarvikemyymälöihin ei ole järkevää.

Matkustajakohtaisten tuontikiintiöiden kasvaminen tulee muodostamaan hyvin suuren ongelman. Suomen tavoitteena on oltava riittävän korkea alkoholituotteiden verotus koko EU:n alueella. Ongelma ei rajoitu vain Helsingin ja Tallinnan välille. Suomalaiset eivät ole ainoita, joiden viinarallia kannattaisi hillitä.

Vahvojen alkoholijuomien hinnan alentaminen tulee johtamaan rajuihin kansanterveydellisiin seurauksiin. Vaikka tuontikiintiöt kasvavat, valtaosa Suomessa käytettävästä alkoholista ostetaan jatkossakin suomesta. Veronalennuksen suuntaaminen lähinnä vahvoihin alkoholijuomiin tekee yhdellä iskulla tyhjäksi vuosikymmenten työn alkoholin käytön ohjaamiseksi mietoihin juomiin. Tästä johtuen veronalennus on kohdistettava ennen kaikkea mietoihin alkoholijuomiin.

Vahvojen alkoholijuomien hinnan aleneminen mietojen hintoja enemmän tulee johtamaan rajuihin kansanterveydellisiin seurauksiin. Onkin harkittava, kannattaisiko ravintolassa myytävän oluen ja viinin verotusta laskea. Tämä ohjaisi kulutusta miedompiin juomiin valvotuissa oloissa, samalla kun se edistäisi palvelualojen työllisyyttä. Siten yhteiskunnan verotulojen menetys jäisi pienemmäksi.

Tuloksellisempaan huumepolitiikkaan

Myös laittomien päihteiden osalta päämääränä tulee olla haittojen minimointi ja käytön vähentäminen. Tarjonnan rajoittamisella yritetään vähentää markkinoilla olevien laittomien päihteiden määrää. Ennaltaehkäisyllä ja valistuksella voidaan vaikuttaa siihen, että mahdollisimman harva päätyisi huumeiden käyttäjiksi. Huumeiden ongelmakäyttäjiä hoitamalla voidaan vähentää niitä haittoja, joita riippuvuus aiheuttaa heille itselleen ja heidän lähimmäisilleen sekä koko ympäröivälle yhteiskunnalle.

Tarjonnan rajoittaminen

Poliisi- ja tulliviranomaiset pyrkivät vähentämään markkinoilla olevien huumausaineiden määrää, mutta arvioiden mukaan vain noin 3-5 prosenttia aineista saadaan pois markkinoilta. Vankilat toimivat esimerkkinä siitä, kuinka vaikeaa tarjonnan rajoittaminen on. Vaikka vankilat ovat äärimmäisen valvottuja laitoksia, niissä kuitenkin käytetään huumeita. Jos haluaisimme estää huumeiden käytön yksinomaan kontrollitoimilla, yhteiskuntamme tulisi järjestää vielä paremmin vartioiduksi kuin vankilat. Tilannetta vaikeuttavat erityisesti synteettiset huumeet, kuten Suomessa yleinen amfetamiini, joiden valmistus on melko yksinkertaista.

Tästä huolimatta poliisin ja tullin työ on arvokasta. Ellei laitonta huumeiden maahantuontia ja kauppaa kontrolloitaisi, tarjonta ja ongelmat kasvaisivat rajusti. Poliisitoimilla on myös oma pelotevaikutuksensa potentiaalisiin huumeiden käyttäjiin. Poliisi ja tulli tarvitsevat riittävästi resursseja, jotta ne pystyisivät vastustamaan häikäilemättömästi toimivan järjestäytyneen huumerikollisuuden leviämistä.

Kaikki toimenpiteet huumeiden tarjonnan rajoittamiseksi eivät hyvästä tarkoituksestaan huolimatta toimi tarkoitetulla tavalla. Jos viranomaiset keskittyvät helppoihin tapauksiin ja onnistuvat karsimaan amatöörit alalta, kauppa keskittyy kovien, järjestäytyneiden ja ammattimaisten rikollisliigojen käsiin ja huumerikollisuuden kannattavuus paranee entisestään. Ammattirikollisten tavoitteena ei ole ainoastaan myydä huumeita vaan alistaa asiakas huumeriippuvuuden kautta valtaansa. Osa valjastetaan myymään huumeita ja osa rahoittamaan toimintaa rikoksilla. Esimerkiksi Helsingissä tehdyistä omaisuusrikoksista valtaosa liittyy huumerikollisuuteen.

Poliisin rajalliset voimavarat tulee keskittää järjestäytyneen huumerikollisuuden torjuntaan, sillä se on vakava uhka yhteiskunnalle. Poliisille on viime vuosina annettu useita uusia toimivaltuuksia kuten oikeus peitetoimintaan ja valeostojen tekemiseen. Peitetoiminta tulee kohdistaa törkeisiin huumausainerikoksiin ja rikollisuuden kovaan ytimeen. Uusien rikoksentorjuntakeinojen käyttöä on seurattava tarkasti, sillä usein uusilla toimivaltuuksilla on käytännössä tapana venyä. Esimerkiksi pakkokeinolakiin sisältyvää matkustuskieltoa on jo sovellettu paitsi törkeitä huumausainerikoksia tehneisiin myös mielenosoittajiin.


Kysynnän vähentäminen

Huumeiden ongelmakäyttäjien elämäntarinoissa on paljon yhteistä. Hyvin usein taustalla on rikkoutuneita ja etäisiä ihmissuhteita sekä vanhemmuuden puutetta. Lapsen ja nuoren on vaikea oppia normaalia vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa, jos vanhemmat ja muut hänen lähellään elävät ihmiset eivät näytä siihen mallia. Osa vanhemmista tarvitsee paljon tukea, jotta he voisivat ja jaksaisivat olla vanhempia lapsilleen.

Vuorovaikutuksen häiriöt altistavat monille mielenterveyden ongelmille, kuten käytös- ja persoonallisuushäiriöille ja epäsosiaalisuudelle. Jopa 70 prosenttia huumeiden ongelmakäyttäjistä on kärsinyt mielenterveysongelmista jo ennen käytön aloittamista. Mielenterveystyötä tulee kehittää niin, että se toimii myös päihteiden väärinkäyttöä ennaltaehkäisevänä työnä.  Ongelmiin puututaan usein aivan liian myöhään. Jos päihteiden käyttö alkaa kolmetoistavuotiaana ja hoitoon tullaan noin kymmenen vuoden kuluttua, siinä on kymmenen vuotta liikaa.

Opettajat, nuorisotyöntekijät ja terveydenhuollon henkilökunta tarvitsevat tukea työssään. He tarvitsevat tietoa siitä, kuinka kohdata ja kohdella huumeiden käyttäjiä, miten ohjata käyttäjiä hoitoon jne. Nuorten ympärillä on koko joukko aikuisia, joiden on tunnettava vastuunsa kasvattajina. Sama koskee viihteen, urheilun ja nuorisokulttuurin vaikuttajia, niin idoleita kuin sponsoreita. Asenteet päihteisiin muotoutuvat paljolti heidän kauttaan. Kaiken taustalla on silti kotien suhtautuminen ja sieltä saatavat asennemallit. Koteja on siksi voitava paremmin tukea myös päihteisiin liittyvissä vaikeuksissa ja kasvatustyössä.

Huumevalistuksen ongelmana on, että se ei mene menee perille potentiaalisimmille käyttäjille. Osasyy tehottomuuteen on varmasti nykyisessä valistuksessa, joka liian usein sortuu liioitteluun ja pelotteluun. Edes hyvän asian nimissä ei saa liioitella tai valehdella, koska siitä kiinni jääminen vie uskottavuuden ja voi jopa pahentaa tilannetta. On esimerkiksi vaarallista niputtaa hyvin erilaiset huumeet, kuten kannabis ja heroiini yhteen, sillä aika moni nuori tutustuu kannabikseen. Stakesin arvion mukaan noin neljännes 15–29-vuotiaista suomalaisista on kokeillut kannabista. Kannabiksen väittäminen heroiinin kaltaiseksi voi pahimmillaan johtaa siihen, että heroiinia luullaan kannabiksen kaltaiseksi. Valistuksen tehoa heikentää myös se, ettei kohderyhmien erilaisuutta ole otettu tarpeeksi huomioon. Pitkäaikainen piikkihuumeiden käyttäjä tarvitsee erilaista tietoa kuin huumeisiin ensikertaa törmäävä nuori.


Kieltolait eivät ole ongelmattomia

Suomessa on 30-luvulta kokemusta alkoholin kieltolaista. Sen edellyttämä valvonta vei kohtuuttomasti yhteiskunnan voimavaroja, mutta alkoholin käyttöä ei kuitenkaan kyetty estämään. Kieltolailla onnistuttiin markkinoilta poistamaan viinit, mutta ei pirtua, eli kieltolaki siirsi kulutusta miedoista vahvoihin päihteisiin. Kieltolaki johti laajaan rikollisuuteen ja alensi yleistä lainkuuliaisuutta. Haitat osoittautuivat hyötyjä suuremmiksi ja kieltolaki kumottiin kansanäänestyksellä.

Jos nikotiini tulisi markkinoille nyt, se kiellettäisiin empimättä voimakkaasti riippuvuutta aiheuttavana. Koska tupakointi on Suomessa laajalti levinnyt ja maassa on liki miljoona nikotiinista riippuvaista kansalaista, kukaan ei vakavissaan esitä nikotiinin kieltämistä. Seuraukset olisivat katastrofaaliset.

YK:n vuoden 1961 huumausaineyleissopimus, jota Yhdysvallat voimakkaasti tukee, perustuu huumeiden valmistuksen, kaupan ja käytön täyskiellon ja rangaistavuuden periaatteeseen. Sopimuksen pohjalta luotua järjestelmää on viime vuosina arvosteltu voimakkaasti. Sopimus ei ole tuottanut toivottuja tuloksia ja sen on jopa väitetty hyödyttäneen huumerikollisia. Laittomien päihteiden kaupalla rikastunut järjestäytynyt rikollisuus on vakava uhka demokraattisille hallituksille kaikkialla maailmassa, sillä kahdeksaa prosenttia koko maailmankaupan arvosta vastaava rahamäärä valuu rikollisten hallintaan ja kiertää rahanpesun kautta lailliseen talouteen.

Kansainvälistä huumekieltojärjestelmää on arvosteltu siitä, että se estää tehokkaampien toimien käytön huumeiden ongelmakäytön haittoihin puuttumiseksi ja että se syö voimavaroja muilta yhteiskunnallisilta toimilta, joilla huumausaineiden kysyntää voitaisiin hillitä tehokkaammin. Monien arvovaltaistenkin tahojen ehdottama huumausaineiden kaupan vapauttaminen ei tuota toivetta toteuta, mutta ei myöskään nykyinen kansainvälinen huumeiden kieltolakijärjestelmä. Kansainvälisen huumekieltojärjestelmän kriitikoiden mielestä tulisikin etsiä täyskiellon ja vapaan kaupan sijasta kolmas tie, jolla päihteet saataisiin paremmin yhteiskunnalliseen kontrolliin.

Huumeiden kieltäminen on hyvää huumepolitiikkaa, jos se toimii. Kiellot hyödyttävät vain rikollisia, jos merkittävä osa kansalaisista asettuu kieltoa vastaan ja hakeutuu laittomille markkinoille. Onko pienempi paha laillistaa kannabis kuin pitää se kiellettynä, riippuu mm. käytön yleisyydestä. Esimerkiksi Britanniassa, jossa noin 40 prosenttia nuorisosta on jollakin tavoin kannabiksen kanssa tekemisissä, laillistamisen hyödyt saattavat olla haittoja suuremmat. Suomessa, jossa kannabis vielä on selvästi pienen vähemmistön käytössä, laillistamisesta koituva hyöty voi olla haittoja pienempi.

Hollanti laillisti käytännössä kannabiksen myynnin 1976. Maan omat viranomaiset pitävät päätöstä onnistuneena, joskin tiedot ovat ristiriitaisia. Hollantilaisten mukaan kovien huumeiden käyttö on vähentynyt eivätkä nuoret käytä Hollannissa esimerkiksi heroiinia enää juuri lainkaan. Hollannissa huumekuolemien määrä oli EU:n huumeviraston tilastojen mukaan vuonna 2001 puolta pienempi kuin Suomessa, vaikka maassa on asukkaita kolme kertaa enemmän. Kannabiksen käyttäjiä maassa on selvästi enemmän kuin Suomessa, mutta vähemmän kuin eräissä muissa Euroopan maissa, vaikka näissä kannabiksen käyttö on kiellettyä. Eräissä maissa kannabiksen kotikasvatus omaan käyttöön on sallittu tai sitä katsotaan läpi sormien, jotta käyttäjät eivät ajautuisi järjestäytyneen rikollisuuden asiakkaiksi.

Vihreän liiton mielestä ei ole perusteita laillistaa yhtäkään nykyisin kielletyistä huumeista, koska huumeiden käyttökulttuurit eivät ole Suomessa levinneet niin laajalle, että kieltojen haittavaikutukset ylittäisivät niistä saadut hyödyt. Tilanne voi kuitenkin muuttua, jos esimerkiksi muu Eurooppa valitsee toisen tien.


Rikosoikeudelliset seuraamukset

Käsitteistöä

►Depenalisointi tarkoittaisi huumeiden käytön kohdalla sitä, että käyttö pysyisi kiellettynä, mutta siitä ei jaeta rikosoikeudellisia rangaistuksia. Käyttäjiin voidaan soveltaa ns. toimenpiteistä luopumista koskevia säännöksiä tai seuraamukset voivat olla esimerkiksi hallinnollisia.

► Rikoslaki 50 luku 7 § (13.7.2001/654) Toimenpiteistä luopuminen: Huumausaineen käytöstä ja huumausaineen käyttöön liittyvästä muusta tässä luvussa mainitusta rikoksesta voidaan, sen lisäksi mitä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetussa laissa (689/1997) tai tässä laissa säädetään, jättää syyte nostamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos rikosta on huumausaineen määrä ja laatu, käyttötilanne sekä olosuhteet muutoinkin huomioon ottaen pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Syyte voidaan myös jättää nostamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos tekijä on hakeutunut sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymään hoitoon.

►Dekriminalisointi tarkoittaa, että laista poistetaan teon rangaistavuus.
Suomessa esimerkiksi hormonien (esimerkiksi anaboliset steroidit) myynnistä ja maahantuonnista rangaistaan, mutta pelkästä käytöstä ei rangaista, jotta rangaistavuus ei estäisi hoitoon hakeutumista.

► Laillistaminen tarkoittaa jonkin aineen ottamista kokonaan pois rikosoikeudellisen säätelyn piiristä ja siirtämistä esimerkiksi kauppaa säätelevän lainsäädännön piiriin. Laillistaminen voi tarkoittaa myös yhteiskunnan tiukkaan valvontaan ottamista, kuten tapahtui alkoholin osalta Suomessa vuonna 1932.

►Rangaistusmääräysmenettely tarkoittaa sitä, että esimerkiksi pienten huumausainemäärien hallussapidosta selviää sakoilla samaan tapaan kuin lievässä liikennerikkomuksessa.

Kysymys huumeiden käytön rangaistavuudesta on erittäin monimutkainen, ja päteviä argumentteja on esitetty sekä rangaistavuuden puolesta että vastaan. Yleistäen voidaan todeta, että minkä tahansa päihteen kieltäminen tuo yleistä hyötyä sen kautta, että kyseisen päihteen käyttö ainakin joidenkin yksilöiden kohdalla vähenee tai estyy. Haittaa taas aiheutuu sitä kautta, että ne, jotka joka tapauksessa käyttävät kyseistä päihdettä, altistuvat käytön myötä muullekin rikollisuudelle.

Monet täyskiellon kannattajat pitävät tärkeimpänä perusteenaan sitä viestiä, jonka yhteiskunta antaa säätämällä huumeiden käytön rangaistavaksi. He ajattelevat, että kielto vähentää huumeiden kokeilua ja käyttöä ja näin huumeista aiheutuvat ongelmat jäävät vähäisemmiksi. Jos tämä olettamus pitää paikkansa, se on vankka peruste nykyisen linjan säilyttämiselle.

Toisaalta kansainväliset vertailututkimukset väittävät, ettei huumeiden käytön rangaistavuus vaikuta käytön määrään. Euroopassa suuntaus onkin ollut, että käyttäjää ei huumeen käytöstä rangaista. Suomen lisäksi käytöstä rankaisevat nykyisistä EU-maista ainoastaan Ruotsi ja Kreikka. On kuitenkin vaikea ennustaa, miten eurooppalainen liberaali linja istuisi Suomeen.

Perustavaa laatua on myös kysymys siitä, miten käyttäjää kohdellaan. Monen mielestä on kohtuutonta rangaista huumeiden käyttäjää, koska se lisää syrjäytymisriskiä ja saattaa estää hoitoon hakeutumista. Tämän ajattelutavan mukaan huumeiden ongelmakäyttäjää ei pitäisi kohdella rikollisena, vaan apua tarvitsevana lähimmäisenä. Käytöstä rankaisemisen onkin todettu johtavan lisääntyviin ongelmiin ja inhimillisen kärsimyksen kasvuun. Esimerkiksi kannabiksen satunnaisestakin käytöstä voi tällä hetkellä olla seurauksena työ- tai opiskelupaikan menetys, sakkoja, merkintä rikosrekisteriin tai jopa vankeutta.

Perusteena käytön kriminalisoinnista luopumiselle on käytetty myös sitä, että tämä helpottaisi huumekauppiaiden kiinni saamista. Kun huumeen käyttö ei olisi rikos, käyttäjä voisi todistaa oikeudessa myyjää vastaan. Kun huumeen käyttäjä on ”lain väärällä puolella” aivan samoin kuin huumeita myyvät rikollisliigat, ei poliisin työ ainakaan helpotu.

Vaikeuksia tuottaa myös erilaisten päihteiden vertaaminen. Monien asiantuntijoiden mukaan kielletystä huumausaineista esimerkiksi kannabis ei useimmissa tapauksissa ole yhtä vahingollista käyttäjälleen kuin sallitut päihteet alkoholi ja tupakka. Voidaan hyvin perustella, että rangaistavuuden tulisi jotenkin heijastella aineesta yksilölle tai yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja. Toisaalta emme ole valitsemassa alkoholin ja kannabiksen sallimisen välillä vaan vaihtoehtona ovat joko pelkkä alkoholi tai sekä alkoholi että kannabis. Tähän liittyy ensinnäkin sekakäyttöongelma. Toiseksi alkoholi ja kannabis tuottavat vaikeuksia eri ihmisryhmille – yhteensä siis useammalle kuin kumpikaan yksinään.

Kysymystä voidaan lähestyä myös järkevän resurssien käytön näkökulmasta. Kaikista tilastoiduista huumausainerikoksista yli puolet on vähäisiä käyttö- tai hallussapitorikoksia. Poliisin rikollisjärjestöjen resursseihin nähden niukkoja voimavaroja tulisikin suunnata rikollisliigojen johtoportaiden kiinni saamiseen, salakuljetuksen ja tukkukaupan vähentämiseen sekä laittomien huumausaineiden myynnillä saatujen varojen jäljittämiseen ja rahanpesun estämiseen.

Johtopäätökset

Edellä mainituista huumeiden käytön rankaisemattomuuden perusteista tärkein on kysymys hoitoon ohjautumisesta. Vaikka periaatteessa syytteeltä huumausaineiden käytöstä välttyy, jos hakeutuu hoitoon, käytännössä rangaistuksen pelko usuttaa salaamaan huumeongelman. Hoitoon ohjauksen kannalta toimivimpia vaihtoehtoja ovat joko syyttämättä ja tuomitsematta (RL 50 luku 7§) jättäminen tai lainsäädännön muuttaminen siten, että käytön ja pienten määrien hallussapidon rangaistavuudesta luovutaan (dekriminalisaatio).

Huumeiden myyntiä ei tule laillistaa. Edes kannabiksen laillistaminen ei ole ajankohtaista Suomessa.

Sen sijaan olisi viisainta seurata muiden EU-maiden esimerkkiä ja pyrkiä erottamaan kannabiksen ja muiden huumeiden markkinat toisistaan esimerkiksi porrastamalla huumeiden myynnistä määrättävät rangaistukset aineen vaarallisuuden mukaan. Jos heroiinin ja kannabiksen myynnistä saa saman rangaistuksen, samalta huumekauppiaalta voi ostaa molempia, jolloin siirtyminen aineesta toiseen helpottuu.


Päihdehuolto

Päihdehuollossa pitää olla kattava ja riittävästi resursoitu toimipisteverkko, jotta ongelmien kanssa painivien olisi helppoa hakea apua. Alkoholin ongelmakäyttöön liittyy usein vaikeita mielenterveyden ongelmia, jotka hoidetaan psykiatristen palveluiden piirissä. Usein nämä tahot toimivat kuitenkin täysin erillään, mikä vaikeuttaa näiden ns. kaksoisdiagnoosipotilaiden hoitoa ja heikentää hoidon tuloksia. Paikallisesti on joillain alueilla tätä juopaa pyritty kaventamaan perustamalla päihdeongelmaisille omia psykiatrisia yksiköitä, mutta tällaisen palvelun verkko ei ole kattava. Tätä ongelmien rajapinnalla olevaa toimintaa on lisättävä. Psykiatristen häiriöiden hyvä hoito vähentää päihdeongelmiin joutumisen riskiä, kun taas alkoholin runsas käyttö puolestaan ylläpitää ja pitkittää masennusta. Monipuolinen osaaminen päihdehuollossa on tarpeen myös alkoholin aiheuttamien fyysisten ja sosiaalisten seurauksien huomioimiseksi. Sekakäyttäjien suuri määrä aiheuttaa selkeää lisäkoulutuksen tarvetta koko päihdehuoltoon, koska aineiden yhteisvaikutukset ovat hyvin vaikeasti hallittava kokonaisuus.

Alkoholiongelman yleisyyden takia on keskityttävä erityisesti avohoitopalveluiden riittävään resursointiin ja laadun kehittämiseen. Alkoholiongelman hoitaminen ei saa kärsiä huumehoidon panostuksista. Laitoshoidon tarjoaminen kaikille ei ole mahdollista ja siihen on päädyttävä vain erityistapauksissa. Vertaisryhmätoiminta on todettu tehokkaaksi ja on tarpeellista myös alkoholistien läheisille.

Päihdeongelmaisten hoidossa on kiinnitettävä erityistä huomiota sellaisiin väestöryhmiin, joiden hoidolla on myös ennaltaehkäisevää vaikutusta, kuten esim. alkoholistiperheisiin, joissa on lapsia. Tämä edellyttää lastensuojelun ja päihdehuollon saumatonta yhteistyötä. Projektiluonteisesti on esimerkiksi raskaana olevia päihdeäitejä alettu tukea systemaattisesti, mutta onnistuakseen ennaltaehkäisevä työ vaatii pysyvyyttä projektiluonteisuuden sijaan.

Päihdeongelmien tunnistamista ja hoitoonohjausta pitää parantaa yleisissä sosiaali- ja terveyspalveluissa, työterveyshuollossa sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa. Esimerkiksi alkoholin käytön aiheuttamat sairaudet ovat tänä päivänä yksi merkittävimmistä kansanterveysongelmista Suomessa. 15–30% terveydenhuoltoon tulevista hakeutuu hoitoon alkoholin aiheuttamien vaivojen takia, mutta useimmissa tapauksissa alkoholin käyttö peittyy kunniallisempiin nimiin: esimerkiksi päävammoista 70 %, eteisvärinästä 60 % sekä suuri osa verenpaine-, infektio-, vatsa- ja suolistovaivoista on alkoholin aiheuttamaa. Näiden syy-yhteyksien tunnistamiseen on kiinnitettävä enemmän huomiota, sillä alkoholi on terveydenhuollollemme merkittävä kustannusrasite.

Arviolta 3-5- prosentilla väestöstä on aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö eli ADHD.  Se aiheuttaa normaaliväestöön verrattuna kaksinkertaisen riskin päihteiden väärinkäytölle murrosiästä eteenpäin. Häiriön asianmukainen hoito parantaa yksilön toimintakykyä ja puolittaa riskin, jolloin se laskee samalle tasolle kuin muulla väestöllä.

Huumeriippuvuuden hoidon voimavaroja on lisättävä. Nykyisellään ne eivät riitä tyydyttämään kasvanutta tarvetta ja kysyntää. Tähän ei kannata sekoittaa moralisointia, sillä huumeiden ongelmakäyttäjistä huolehtiminen on kaikkien etu. Sen lisäksi, että käyttäjien elämänlaatu paranee ja inhimillinen kärsimys vähenee, hoitaminen lisää myös yleistä turvallisuutta, kun huumeiden käytöstä johtuva rikollisuus vähenee. Huumeiden käytön leviäminenkin hidastuu kahdesta syystä. Hoitoon päässyt käyttäjä ei enää rahoita omaa huumeiden käyttöään myymällä huumeita, joten hänen ei tarvitse hankkia uusia asiakkaita. Samalla koko järjestäytyneen huumekaupan kannattavuus heikkenee, kun tuottoisia asiakkaita menetetään.

Terveysneuvontapisteiden työ edistää hoitoon hakeutumista madaltamalla kynnystä yhteiskunnan tarjoamiin palveluihin. Suonensisäisten huumeiden käyttäjien on saatava jatkossakin vaihtaa käytettyjä neuloja, sillä käyttäjistä noin 80 prosentilla on C-hepatiitti. HIV-tartunnoista yli puolet tuli likaisista neuloista ja ruiskuista, ennen kuin neulojen ja ruiskujen vaihto-ohjelmat käynnistyivät kunnolla. Tämän jälkeen näiden tartuntojen määrä on laskenut murto-osaan. Terveysneuvontapisteissä annetaan lisäksi neuvontaa ja autetaan hoitoon hakeutumisessa. Neuvontapisteiden tärkeänä tehtävänä on myös kontaktien saaminen ja ylläpitäminen huumeiden ongelmakäyttäjiin. Myös terveyskeskusten tulisi jakaa puhtaita neuloja ja ruiskuja. Tällä hetkellä työ on kolmannen sektorin varassa.

Hoitoresursseja on lisättävä niin, että hoitoon haluava pääsee hoitoon välittömästi. Yleensä ongelmakäyttäjän elämäntilanteessa jonottaminen on täysin mahdotonta. Nuorten kohdalla on kehitettävä varhaisen puuttumisen menetelmiä niin, että päihdekierteessä elävän nuoren tilanteeseen pystytään tarttumaan heti. Pakkohoito on sopiva ratkaisu vain hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa.

Päihdeäiteihin pitäisi voida soveltaa ns. vapaaehtoista pakkoa. Päihteistä riippuvainen äiti voisi tällöin ennakkoon antaa luvan hoitaa itseään pakolla, vaikka hän vieroitusoireiden ilmaannuttua haluaisikin keskeyttää hoidon.

Resursseja tulee lisätä sekä lääkkeelliseen että lääkkeettömään hoitoon. Saatavilla tulee olla sekä laitos- että avohoitoa ja niiden erilaisia kombinaatioita. Huumeongelmaiset eivät ole mikään yhtenäinen ryhmä, joten hoidossa tarvitaan jatkossakin erilaisia hoitomuotoja. Se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Esimerkiksi lääkkeellinen korvaushoito tulee kyseeseen vain opiaattiriippuvaisilla.

Viime vuosina opiaattiriippuvaisten hoidossa on yleistynyt ns. korvaushoito. Tämä hoitomuoto herätti aluksi kiivasta väittelyä, mutta tutkimukset ovat osoittaneet sen erittäin tulokselliseksi. Korvaushoidossa opiaattien käytön lopettamisesta seuraavia vieroitusoireita torjutaan korvaavilla lääkkeillä, kuten metadonilla ja buprenorfiinilla. Lääkkeet helpottavat vieroitusoireita, mutta niistä ei oikein käytettynä saa sen kaltaista euforian tunnetta, jota huumeista haetaan. Kun vieroitusoireet helpottavat, jää pois tarve hankkia laittomia aineita ja tarve hankkia niihin rahaa huumeiden myynnillä tai omaisuusrikoksilla. Tämä on ensiaskel kohti päihteetöntä elämää. Jotkut joutuvat syömään korvaavia lääkkeitä lopun elämäänsä, mutta pystyvät niiden avulla elämään ns. normaalia elämää.

Buprenorfiinia liikkuu myös laittomassa katukaupassa. On tapauksia, joissa huumeiden käyttö on aloitettu buprenorfiinilla. Yhteiskunnan järjestämästä korvaushoidosta lääkkeitä ei katukauppaan valu, koska lääkkeet on nautittava hoitohenkilöstön valvonnassa. Vaikka buprenorfiinin salakauppa on valitettavaa, se on korvannut markkinoilla heroiinin lähes täysin eikä heroiinikuolemia enää juuri esiinny. Todennäköisesti osa katukaupan markkinoista poistuisi, jos korvaushoitoa olisi riittävästi tarjolla. Julkinen terveydenhuolto pystyy hoitamaan vain noin kymmenesosan avuntarvitsijoista. Katukaupasta huolimatta korvaushoitoja tulisi kehittää siten, että potilaat pystyisivät elämään mahdollisimman tavanomaista elämää. Hoitosuhteen vakiinnuttua potilaiden tulisi voida hankkia lääkettä kerralla viikon tarvetta varten.

Korvaushoidossa päästään parhaaseen tulokseen kun se yhdistetään psykososiaaliseen kuntoutukseen. Varojen ja poliittisen tahdon puuttuessa korvaushoitoa voidaan käytännössä antaa vain hyvin pienelle osalle sitä tarvitsevista. Pullonkaulana on kallis psykososiaalinen kuntoutus. Kuntoutuksen resursseja tulisikin lisätä, ja kuntoutuksen merkitystä korvaushoitoasetuksessa määritellä nykyistä tarkemmin. Resursseja lisäämällä pystyttäisiin saamaan suurempi joukko käyttäjiä korvaushoidon piiriin.

Ylläpitohoito, jossa riippuvuudesta ei edes pyritä pääsemään eroon, tulee kyseeseen esimerkiksi Aidsia sairastavien narkomaanien kohdalla. Ylläpitohoito pitää korvaushoidon tavoin hyväksyä osaksi julkisen terveydenhuollon keinovalikoimaa.

Suomessa tulee siirtyä muissa Pohjoismaissa yleistyneeseen käytäntöön, että lääkkeellisen hoidon piiriin pääsee heti, vaikka psykososiaaliseen kuntoutukseen joutuisikin jonottamaan, sillä ei ole mitään järkeä pakottaa huumeriippuvaista laittomien markkinoiden armoille ja rahoittamaan huumeiden käyttöä rikoksilla ja huumekaupalla.

Vaikka korvaushoito on hyvin tehokasta, se ei ratkaise koko ongelmaa edes opiaattiriippuvaisten kohdalla. Muiden huumeiden käyttäjille korvaushoitoa ei ole edes tarjolla. Huumeriippuvuus on useimmiten vahvasti myös psykososiaalinen ongelma, jonka synty voidaan nähdä biologisten, sosiaalisten ja psykologisten tekijöiden aikaansaamana. Käyttöä edeltävät usein erilaiset ahdistuneisuus-, tarkkaavaisuus- ja käytöshäiriöt sekä traumaperäiset stressihäiriöt. Nämä ongelmat eivät korjaannu lääkityksellä, vaikka fyysiset oireet tulisivatkin hoidetuksi. Tämän vuoksi tarvitaan myös pitkäkestoista persoonallisuuden eheytymiseen tähtäävää psykososiaalista yhteisöllistä hoitoa. Lääkkeettömän hoidon yleistymisen eräs este on hoidon korkea hinta.

Potilaalle tulee taata riittävän pitkäkestoinen jatkohoito. Ajatus, että huumeriippuvainen voisi nopeassa tahdissa fyysisen riippuvuuden hoidettuaan palata elämään ns. tavallista elämää yhteiskunnassa, on monen kohdalla vieras. Rikollisesta ja päihdekeskeisestä alakulttuurista irrottautuminen sekä uuden ihmissuhde- ja toimintaverkoston rakentaminen vie aikaa sekä vaatii tukea sekä ohjausta.

Päihteet ja työelämä

Työpaikalla ei saa olla päihtyneenä eikä huumaantuneena. Työnantajan tulee saada tietää, jos näin tapahtuu. Tämä periaate on aina koskenut alkoholia ja sen tulee koskea myös huumeita.

Työterveyshuollolla on merkittävä rooli päihdeongelmien ehkäisyssä ja varhaisessa toteamisessa sekä sitä kautta työkyvyn ylläpitämisessä. Päihdeongelmaisten hoitoonohjauksesta on saatu hyviä kokemuksia, ja tätä toimintaa on syytä kehittää edelleen. Huumeiden käyttöön on suhtauduttava työterveyshuollossa kuten muihinkin päihteisiin. Erityisen tärkeätä on luoda ja säilyttää luottamuksellinen hoitosuhde työntekijöiden ja työterveyshenkilöstön välillä.

Käytettyjen päihdyttävien aineiden valikoiman laajetessa ja niiden sekakäytön lisääntyessä ongelmien kirjo muuttuu, minkä vuoksi työterveyshenkilöstön jatkokoulutusta päihdeongelmista on lisättävä. Työpaikkojen päihdeohjelmia laadittaessa on otettava huomioon myös muiden päihteiden kuin alkoholin ongelmakäyttö.

Työnantajalla tulee olla oikeus kieltää päihtyneenä työskenteleminen. Valvonnan suhteen alkoholi eroaa kuitenkin selvästi muista päihteistä. Alkoholipäihtymys on helposti havaittavissa, ja veren alkoholipitoisuuden mittaamiseen on olemassa hyviä menetelmiä. Muiden päihteiden aiheuttamaa huumaustilaa on vaikeampaa havaita. Toistaiseksi ei edes ole olemassa luotettavia ja halpoja seulontatestejä, joilla voisi havaita, onko tutkittava näytettä otettaessa juuri päihtymystilassa huumausaineen vaikutuksesta. Huumetestit poikkeavat alkoholipuhallutuksesta siinä, että ne paljastavat paitsi sen, onko työntekijä testaushetkellä huumeiden vaikutuksen alaisena myös sen, onko hän käyttänyt huumeita jopa viikkoja aikaisemmin. Noin satatuhatta suomalaista on käyttänyt huumeita viimeisen kahdentoista kuukauden aikana. Olisi taloudellisesti, sosiaalisesti ja inhimillisesti kestämätöntä sulkea huumeita joskus kokeilleet työmarkkinoiden ulkopuolelle. Siksi tietoa siitä, että työntekijä on joskus vapaa-aikanaan käyttänyt huumeita, ei saa päästää työnantajan tietoon.

Oman ongelmansa muodostaa se, että luotettavaa ja halpaa testiä ei ole olemassa. Testit antavat enemmän vääriä positiivisia kuin oikeita positiivisia tuloksia, ja jatkotestiin joutuminenkin voi jo leimata. Mikäli seulontakokeet yleistyvät, yleistyy myös tieto siitä, miten niissä huijataan, jolloin käytössä ei ole minkäänlaista halpaa testiä esimerkiksi liikenteessä käytettäväksi. On myös vaarana, että testaamisen yleistyminen ohjaa laittomien huumeiden käyttäjät esimerkiksi virtsatesteissä pitempään havaittavan kannabiksen käytöstä kovempiin huumeisiin, joiden käytön jäljet poistuvat elimistöstä jo muutamassa vuorokaudessa. Sopivasti valittu perjantai-illan huume eivät välttämättä näy veri- tai virtsatestissä enää maanantaiaamuna.

Huumetestien laajamittaista seulontakäyttöä työpaikoilla ei voida pitää perusteltuna. Mikäli työntekijöitä rekrytoitaessa käytettäisiin laajalti testejä, jotka paljastavat huumeiden käytön jopa useita kuukausia aikaisemmin, seurauksena monet huumeita satunnaisesti kokeilleet työuraansa aloittelevat nuoret jäisivät työelämän ulkopuolelle.

Työntekijöiden seulontatestausta voidaan pitää hyväksyttävänä vain laissa selkeästi määritellyissä tapauksissa. Testaamiseen ja tulosten tulkintaan tulee käyttää vain terveydenhuollon ammattihenkilöitä, joita koskee tässäkin suhteessa salassapitovelvollisuus.  Työnantajalla ei ole oikeutta saada tietoonsa testien tulosta, vaan ainoastaan terveydenhuollon ammattilaisen lausunto uuteen tehtävään valitun henkilön tai testatun työntekijän soveltuvuudesta työtehtäväänsä. Jos huumetestissä havaitaan näyttöä päihteiden käytöstä, työterveyshuollon on pyrittävä ohjaamaan työntekijä hoitoon työsuojelun tai työterveyden toimintasuunnitelman mukaisesti.

Lasten ja nuorten hyvinvointia ei edistetä oppilaitoksissa tehtävillä laajamittaisilla huumetesteillä. Yksittäistapauksissa testejä voidaan käyttää, jos testin tekeminen on oppilaan kokonaisedun mukaista. Olennaista lasten ja nuorten huumetestauksessa on, että oppilasta ei leimata eikä jätetä yksin mahdollisten ongelmiensa kanssa. On varmistettava, että yksittäisten oppilaiden tiedot eivät päädy muiden kuin terveydenhuoltohenkilökunnan tietoon. Huumeidenkäytön paljastuttua hoitoonohjauksen on tapahduttava ripeästi ja joustavasti, oppilaan kokonaisedun kannalta parhaimmalla tavalla.

Päihteet ja vankila

Vangeista merkittävällä osalla on päihdeongelma. On tärkeää kehittää lainsäädäntöämme sekä lisätä vankeinhoidon koulutusta ja resursseja niin, että päihdeongelmaa voitaisiin hoitaa nykyistä yleisemmin jo rangaistuksen aikana tai rangaistuksen sijaan. On myös kokonaistaloudellisesti ajatellen järkevämpää aloittaa päihdehoito jo vankeusaikana henkilön ollessa joka tapauksessa laitoksessa. Vankilassa aloitetun päihdehoidon jatkaminen vapaudessa on taattava.

Nuorten rikoksentekijöiden kohdalla pitää aktiivisesti kehittää rangaistusmenetelmiä, joiden tavoitteena on pikemminkin hoito ja yhteiskuntaan palauttaminen kuin rangaistus. Esimerkiksi kokeiluna toteutettu nuorisorangaistus pitää ottaa vakinaiseksi seuraamukseksi rangaistusjärjestelmään. Nuorisorangaistus on 15–17-vuotiaille nuorille tarkoitettu rangaistus, joka koostuu nuorisopalvelusta ja valvonnasta. Palvelu voi olla esimerkiksi palkatonta työtä tai sosiaalista toimintakykyä edistäviä tehtäviä. Valvonnan keskeisenä sisältönä ovat nuorten kanssa käytävät keskustelut heidän rikoksistaan sekä rikollisesta käyttäytymisestä. Nuorisorangaistus pitää voida määrätä suoritettavaksi myös mielenterveys- tai päihdehoitona.

Myös aikuisten rikoksentekijöiden kohdalla on aloitettava sopimushoidon kokeilu. Sopimushoito on tarkoitettu sellaisille rikoksentekijöille, joilla rikoksen syynä on vahva päihteiden käyttö. Sopimushoidossa määrättyä rangaistusta ei suoriteta vankilassa vaan siihen erikseen suunnitelluissa hoitolaitoksissa. Kokeiluun on löydyttävä rahat, niin että se voidaan aloittaa suunnitelmien mukaan vuoden 2004 alusta.