|
Vihreän liiton ohjelmatyön strategia
Hyväksytty puoluehallituksessa 8.10.2004 - täydennetty 9.9.2005 (seuranta)
I Ohjelmatyön tehtävät
Ohjelma politiikan ohjeena
Ohjelman tärkein merkitys on toimia edustuksellisen politiikan ohjeena.
Puolueen edustajat valtuustoissa, eduskunnassa ja EU-parlamentissa pyrkivät
noudattamaan yhteisesti hyväksyttyjä periaatteita.
Ohjelmat tulee tehdä hyvässä vuorovaikutuksessa puoleen jäsenten
ja puolueen edustajien kesken. Siksi on tärkeää, että
ohjelmien valmisteluun ja erityisesti ohjelmia valmisteleviin työryhmiin
osallistuu monipuolisesti sekä puolueen jäseniä että
sen virallisia edustajia.
Ohjelmat ovat yksi tärkeä keino kertoa äänestäjille
vihreiden poliittisista tavoitteista. Tavoitteiden asettamisessa on pyrittävä
sellaiseen selkeyteen, että äänestäjille voidaan niiden
pohjalta viestiä, millä periaatteilla vihreiden edustajat toimivat
ja mitä he tavoittelevat. Tämä palvelee samalla muita politiikasta
ja puolueista kiinnostuneita tahoja kuten tutkijoita, mediaa ja kansalaisjärjestöjä.
Ohjelma sisäisen keskustelun välineenä
Ohjelmien valmisteluprosessi antaa hyvän tilaisuuden aktivoida puolueen
sisäistä keskustelua ja tarjoaa yhdessä sovitun menetelmän
yhteisen mielipiteen muodostamiselle. Hyvä valmisteluprosessi on hengeltään
avoin ja tasa-arvoinen, se sallii vanhojen ajatusmallien kyseenalaistamisen
ja antaa tilaa uusille ideoille.
Jotta mahdollisimman moni pääsisi mukaan yhteiseen ohjelmien valmisteluun
ja sitä mukaa yhteisen mielipiteen muodostamiseen, on osallistumismenettelyn
oltava mahdollisimman avoin, kuitenkin niin, että joku selvästi
kantaa vastuun prosessin eteenpäin viemisestä. Ohjelmia valmisteleviin
työryhmiin tulee mahdollisuuksien mukaan järjestää avoin
hakumenettely.
Ohjelmia valmistelevien työryhmien tulee keskuudessaan ja yhdessä
puoluetoimiston kanssa pohtia, kuinka muut kuin työryhmiin valitut henkilöt
saadaan osalliseksi yhteiseen mielipiteen muodostamiseen. Keskustelu vaikeimmista
kysymyksistä voidaan esimerkiksi käydä laajemmilla sähköpostilistoilla
tai työryhmän työn tueksi järjestettävät seminaarit
voivat olla kaikille avoimia. Samalla tulee kiinnittää huomiota
siihen, että ohjelmaluonnosten kommentointiin on varattu riittävästi
tilaisuuksia – ja ennen kaikkea aikaa.
Ohjelma opiskelun välineenä
Poliittista opiskelua ei pidä ymmärtää autoritäärisenä
tiedon jakamisena vaan tasa-arvoisena prosessina, jonka pyrkimyksenä
on etsiä uusia yhteiskunnallisia jäsennystapoja ja keksiä niille
konkreettisia sovellutuksia. Mahdollisimman monille avoin ja yhteisöllinen
opiskelu luo myös uusia yhteisöjä, kehittää puolueen
sisäistä poliittista kulttuuria, lisää suvaitsevaisuutta
ja taitoa kohdata toiset tasavertaisesti ja ennakkoluulottomasti. Valveutunut
jäsenkunta on yksi vihreiden vahvuuksia ja sitä kannattaa ”huoltaa”.
Yksi ohjelmaa valmistelevan työryhmän tehtävistä on pyrkiä
varmistamaan, että ohjelmaan kantaa ottavilla ihmisillä on siihen
riittävät valmiudet. Tämä voidaan järjestää
esimerkiksi liittämällä ohjelmaan taustoittava muistio, käymällä
siitä kattava lähetekeskustelu, järjestämällä
valtuuskunnalle teemaa taustoittava seminaari jnpp. Vaikka politiikka onkin
lähtökohtaisesti arvovalintoja, tarvitaan kannanoton pohjaksi myös
tietoa.
Ohjelma poliittisen integroinnin ja rekrytoinnin välineenä
Ohjelmatyön pitäisi kyetä olemaan myös poliittisen rekrytoinnin
ja integroinnin väline. Innostavat seminaarit tai keskustelupalstat
antavat puolueen jäsenille tilaisuuden osallistua puolueen aatteelliseen
uudistamiseen ja voivat tuoda mukaan vielä puoluetoiminnan tavoittamattomia
osallisia ja asiantuntijoita.
Ohjelmaprosessi yhteiskunnallisen keskustelun välineenä
Vihreissä on valtavasti tietoa ja asiantuntemusta, jota kannattaa käyttää
hyväksi ohjelmia valmisteltaessa. Oman väen rinnalla kannattaa
silti joskus kuulla myös erityisalojen asiantuntijoita tai muita sidosryhmiä.
Ohjelmatyö voi olla prosessi, joka jo valmisteluvaiheessa haastaa yhteiskunnalliseen
keskusteluun muitakin tahoja kuin omaa väkeä. Tämän keskustelun
ei ole pakko rajoittua puolueen jäsenkuntaan vaan se saa mielellään
levitä myös omien seinien ulkopuolelle. Ohjelmien muut mukaan ottava
lähestymistapa tuo yhteiskuntaan uusia innovaatioita myös muiden
toimijoiden (asiantuntijayhteisöt, muut puolueet, virkamiehet, jne.)
omaksuttavaksi. Tasa-arvotavoitteen on oltava läpäisyperiaatteella
osana kaikkea ohjelmatyötä.
II Konkreettisia ehdotuksia
Ohjelmien valmistelu tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia yhteiseen oppimiseen
ja mielipiteen muodostamiseen, sisäisen ja laajemmankin yhteiskunnallisen
keskustelun synnyttämiseen sekä poliittiseen integraatioon. Näihin
tavoitteisiin tulee pyrkiä käytettävissä olevan ajan
ja inhimillisten resurssien puitteissa.
Joskus voi olla tärkeää saada ohjelma ja puolueen yhteinen
mielipide muodostettua mahdollisimman pian, jolloin myös valmisteluprosessi
on vietävä läpi nopeammin. On myös huomattava, että
vihreissä ohjelmatyöryhmien puheenjohtajat ja sihteerit eivät
useinkaan tee ohjelmatyötä palkallisena päätyönään
vaan vapaaehtoisina puolueen aktiiveina. Ao. listaa tuleekin lukea ohjeellisena
muistilistana, sillä aina ei ole mahdollista käyttää
hyväksi kaikkia alla mainittuja mahdollisuuksia.
Vihreän liiton säännöt ohjelmatyöstä:
Valtuuskunnan tehtävänä on (Vihreän
liiton säännöt: 11 § Valtuuskunnan tehtävät)
- päättää periaatteellisista ja ohjelmallisista
kannanotoista ja linjauksista puoluekokousten välillä,
- hyväksyä puolueen ohjelmat lukuun ottamatta periaateohjelmaa,
ellei valtuuskunta päätä siirtää ohjelmien hyväksymistä
puoluekokoukselle tai puoluehallitukselle
Ohjelmaa valmistelevien työryhmien nimeäminen
- avoin haku: haku työryhmiin julkaistaan esimerkiksi
Vihreässä Langassa / Värinässä sekä sisäisillä
listoilla
- työryhmien jäsenet nimetään puoluehallituksessa
(Vihreän liiton säännöt:
8 § Puoluehallituksen tehtävät: … nimetä tarpeelliseksi
katsomansa puolueen työryhmät ja valita niille puheenjohtaja ja
jäsenet)
- työryhmiin pyritään valitsemaan monipuolisesti
puolueen jäseniä ja edustajia
- jos työryhmään on paljon halukkaita osallistujia,
voidaan työryhmän sähköpostilistalle liittää
myös varsinaisen työryhmän ulkopuolisia jäseniä
Sisäisen keskustelun virittäminen
- työryhmän ja/tai puoluetoimiston tulee pohtia,
kuinka ohjelman valmistelu parhaiten kannustaisi puolueen sisäiseen
keskusteluun
- työryhmä ja/tai puoluetoimisto voi esimerkiksi
järjestää osana ohjelman valmistelua myös muille puolueen
jäsenille (ja kannattajille) avoimia seminaareja/keskustelutilaisuuksia
tai laajentaa osan keskustelusta muille sisäisille sähköpostilistoille/internetiin
- samalla tulee pohtia, voisiko ohjelman valmistelu toimia
myös ehdokasrekrytoinnin välineenä
- lisäksi työryhmän ja/tai puoluetoimiston
tulee luoda pohjaa sille, että esimerkiksi puolueen hallituksen
ja valtuuskunnan jäsenillä on tiedollisia valmiuksia ottaa kantaa
ohjelman keskeisiin vaatimuksiin
Yhteiskunnallinen keskustelu
- työryhmä tai sen jäsenet voivat osana valmistelutyötä
luonnostella hallitukselle kannanottoja ohjelman tärkeimmistä vaatimuksista,
kirjoittaa teemasta yleisönosastokirjoituksia, järjestää
julkisia seminaareja jne.
- työryhmän järjestämät vierailut
ohjelman sisällön kannalta keskeisiin sidosryhmiin voivat virittää
keskustelua myös muualla kuin vihreiden keskuudessa.
Ohjeellinen aikataulu
- on tärkeä huolehtia siitä, että liian
kireä aikataulu ei ole este kommentoinnille ja ohjelman prosessoinnille
- valtuuskunnan aloittaessa toimikautensa hallitus tuo sille
keskusteltavaksi esityksen ohjelmien päivittämisestä seuraavan
kahden vuoden aikana
- hallituksen tulee saada ohjelma tutustuttavaksi noin viikkoa
ennen kokousta
- valtuuskunnan tulee saada ohjelma tutustuttavaksi noin
kahta viikkoa ennen kokousta
- ”vaikean” ohjelman kohdalla tulee miettiä, kannattaako
ensimmäinen ohjelmaluonnos viedä valtuuskunnalle lähetekeskusteluun,
jolloin ohjelman muokkaukselle jää paremmin aikaa
- tärkeimmät ohjelmat (kuten esimerkiksi vaaliohjelmat
tai periaateohjelma) voidaan lähettää myös ”kenttäkierrokselle”
- hyvänä tapana on ollut se, että ohjelma käy
myös eduskuntaryhmässä kommentoitavana ennen kuin se hyväksytään
valtuuskunnassa
Seuranta
Perustetaan erikseen seurantatyöryhmiä
huolehtimaan ohjelmien jälkihuollosta. Työryhmien tehtävänä
on:
- Ohjelman
hyväksymisen jälkeen laatia ohjelmasta perusviestit ja
suunnitella, kuinka viestejä viedään eteenpäin
6-12 kk ajan ohjelman hyväksymisen jälkeen.
- Viestintäsuunnitelman lisäksi voidaan tehdä
toimenpide-ehdotuksia, kuten ehdotuksia valtuustoaloitteiksi tai
valtiopäivätoimiksi, ohjelman tavoitteiden edistämiseksi
käytännön politiikassa.
- Yhden tai
kahden vuoden ajan työryhmä tai ryhmän puheenjohtaja
ja sihteeri jatkavat ohjelman vaatimusten ajamista, pitävät
yhteyttä sidosryhmiin ja seuraavat asetettujen tavoitteiden
toteutumista.
- Aktiivisen
seurantajakson päätteeksi työryhmältä tai
sen puheenjohtajalta pyydetään hallitukselle raportti
ohjelman jälkihuollosta.
Vahvistetaan linkkiä
eduskuntaryhmään:
- Käydään
valmistuneet ohjelmat läpi aiheesta kiinnostuneiden avustajien
kanssa.
- Valitaan
ohjelmatyöryhmien puheenjohtajiksi pääsääntöisesti
kansanedustajia, jolloin linkki eduskuntaan säilyy vahvempana.
- Ehdotetaan
eduskuntaryhmän puheenjohtajistolle, että se pohtii
tahollaan ohjelmien toteutumista.
|
|