Vihreän liiton maaseutuohjelma

I MAASEUDUN KEHITYSONGELMIEN TAUSTAA

Maaseudun keskeisin ongelma - alityöllisyys

Viimeisten sadan vuoden ajan maaseutu on jatkuvasti ollut polttava poliittinen kysymys. Sen keskeinen kehitysongelma on ollut jo viime vuosisadan puolelta suhteellisen liikaväestön ongelma - alityöllisyys. Viime vuosisadan lopulla se ilmeni tilattoman väestön ongelmana, jota ratkaistiin vuosina 1918-45 suurten maareformien avulla. 1960-luvun murroksessa alityöllisyys ilmeni tuottavuuden nousun aiheuttamana toimeentulo-ongelmana, jonka seurauksena oli maaltapako, niin kutsuttu Suuri Muutto. Työttömyys on maaseudulla jälleen paha ongelma. Varsinkin syrjäisellä maaseudulla työttömyysluvut ovat huikeat, 25-35 %. Avoimeen työttömyyteen voidaan lisätä vielä piilevä työttömyys: työssäkäyvien, pienyrittäjien sekä viljelijöiden toimeentulo-ongelmat.

Maareformit ja maaseudun elinvoimaisuus

Vuosisadan ensimmäisen puoliskon suuret maareformit (torpparivapautus, Lex Kallio, vuoden 1945 maanhankintalaki) tarjosivat mahdollisuuden itsenäiseen viljelyyn sadoille tuhansille ihmisille. Maanviljelyä harjoittavien tilojen lukumäärä oli suurimmillaan (v.1954) peräti 330.000, joista kuitenkin lähes puolet oli alle 5 hehtaarin viljelyksiä ja 3/4 alle 10 hehtaarin. Pientilavaltaisuuden vuoksi enemmistö maatalousväestöstä oli siinä mielessä epäitsenäistä, ettei se tullut toimeen oman tilan tuotoilla, vaan palkkatuloja oli tienattava toisen palveluksessa. Elämisen mahdollisuudet pientiloilla varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomessa perustuivat pienviljelyn ja metsätöiden yhdistelmään. Syntyi laaja puoli-itsenäisten pieneläjien kerrostuma.

Maaseudun alasajon aika - elinkelvottomien kylien likvidointi

Maaseutu-Suomen valta-aika päättyi 1960-luvun suureen muuttoon. Maaseutu joutui suuriin vaikeuksiin kolmen samanaikaisesti vaikuttaneen yhteiskunnallisen ilmiön seurauksena: maa- ja metsätöitä koneellistettiin, työvoimalla oli kysyntää Etelä-Suomessa ja Ruotsissa ja poliittinen ilmapiiri ei suosinut maaseutua. Tapa talonpoika päivässä oli ajan slogan. Vasemmiston vaalivoitto 1966 ja punamultahallitukset ajoivat päättäväisesti maatalouden rationalisointia. Maaseudun pieneläjien protesti tiivistyi SMP:n nousuun.

Tuottavuuden nousu maa- ja metsätöissä aiheutti sen, että maaseudulla alkoi taas olla runsaasti turhaa väkeä. Kun samaan aikaan oli työtä tarjolla Etelä-Suomessa sekä Ruotsissa, syntyi suurena muuttona tunnettu maaltapakoaalto. Pientilojen toimeentulomahdollisuudet murenivat nopeassa tahdissa. Maaseudun rakennemuutos ja maaltapako olivat Euroopan mittakaavassa ainutlaatuisen nopeita ja tuhosivat vakavasti maaseudun väestön palvelurakenteita. Maaseudulta saneerattiin kaiken kaikkiaan 500 000 työpaikkaa, joista metsätaloudesta 100 000 työpaikkaa, ja "elinkelpoisten" tilojen 100 000 sesonkityöpaikkaa.

Teollisen maatalouden ja palkkatyömaaseudun synty

Vuonna 1956 astui voimaan maataloustulolaki, joka rinnasti viljelijöiden tulot ja sosiaaliturvan palkansaajiin. Viljelijöistä tehtiin kasvavan elintarviketeollisuuden tehokkaita alihankkijoita. Maaseutua on tältä pohjalta kehitetty suuruuden logiikan mukaan bulkkitavaran (vilja, maito, peruna, sellu- ja sahapuu jne.) tuottajana. Maaseudun yksipuolistuminen syvensi ongelmaa, kuinka säilyttää väki ja palvelut maaseudulla.

Hyvinvointivaltion rakentamisprojekti, joka peruskoulujen ja terveyskeskusten osalta alkoi syrjäiseltä maaseudulta toi työpaikkoja varsinkin kunnallisiin palvelutehtäviin. Myös aluepolitiikka teollistamispyrkimyksineen synnytti uusia työpaikkoja ja tasoitti muuttoliikettä, niin että maaseudulla elettiin 1980-luvulla suhteellisen rauhallisen kehityksen vaihetta. Samalla maaseutu palkkatyöläistyi. Maatalouden merkitys pääelinkeinona supistui ja uutena kerrostumana syntyi paikallis- ja aluekeskuksissa työskentelevät palkkatyöläiset.

Autioituneen maaseudun massatyöttömyys ja maatalouden uhat

Maaseutu on pahasti autioitunut rintamaita lukuunottamatta. Suurin osa tiloista on lopettanut toimintansa viime vuosikymmenten murroksissa, väestö on ikääntynyt, työmahdollisuuksia ei tunnu löytyvän ja väkiluvun huvetessa lakkaavat viimeisetkin palvelut.

Jatkuva talouskasvu, joka mahdollisti hyvinvointivaltion työpaikkojen syn-nyn maaseudulle, päättyi syvään talouslamaan ja Suomen EU-jäsenyyteen. Massatyöttömyys, jolle laajoilla maaseutualueilla ei ole näkyvissä vastalääkettä, on muuttanut maaseudun tulevaisuuden kuvan harmaaksi. Kun siihen samanaikaisesti liittyy kaavailtu maatalouden rakennemuutos - 50 000 tilan karsiintuminen ja 80 000 työpaikan vähentyminen, ei ole ihme, että tunnelmat maaseudulla ovat neuvottomat. Julkisen sektorin säästötoimet uhkaavat kuntakeskusten työpaikkoja, jotka ovat tarjonneet runsaasti työmahdollisuuksia maaseudun väestölle. Maaseutuköyhälistön tila on taas vakavasti otettava ongelma.

Vaihtoehtoina tuntuu olevan joko maaseudun autioituminen tai työttömyyden aiheuttama yleinen syrjäytyminen ja laajojen alueiden asukkaiden elämän kurjistuminen. Oulun kaupunki sai vuonna 1996 muuttovoittoa keskikokoisen pohjoissuomalaisen kunnan verran (2 600 uutta asukasta) ja Uudenmaan väkiluvun povataan lisääntyvän vuoteen 2010 mennessä 110 000:lla, pääosin muuttoliikkeen ansiosta. Kuitenkin maaseudun kehittämiseen on varsinkin EU-ohjelmien muodossa tarjolla runsaasti kehittämisresursseja. Virta vie kahteen suuntaan: toisaalta maaseudun perusrakenteita - koulut, postit, kaupat, kulkuyhteydet, tiestö jne. - ollaan säästöjen nimissä rapauttamassa, toisaalta maaseudun kehittämiseksi tehdään paljon ennakkoluulotonta työtä. Tuntuu, että maaseutua ollaan nyt lopullisesti ajamassa alas, kun sinne voisi olla pilkistämässä valoakin.

[ luku 2 ]   [ hakemisto ]