Vihreät & puolustus ja turvallisuus
VÄHEMMÄN ASEITA - ENEMMÄN TURVAA
Vihreät haluavat olla mukana edistämässä
maailmanrauhaa ja vahvistamassa YK:n asemaa kansainvälisen turvallisuuden
takaajana. Kannatamme kansainvälistä aseistariisuntaa ja pidämme
tärkeänä, että Suomi liittyy jalkaväkimiinat kieltävään
Ottawan sopimukseen vuoteen 2006 mennessä. Katsomme, että Suomen
ja Euroopan unionin on kannettava vastuuta myös globaalista turvallisuudesta.
Meidän mielestämme Suomen ei tule hakea sotilasliitto Naton jäsenyyttä.
Ympäristökatastrofi voi olla turvallisuusuhkana
Kansainvälisillä turvallisuusuhilla tarkoitetaan
yhä useammin terrorismia ja joukkotuhoaseita kuin perinteistä valtioiden
välistä sotaa. Samalla käsitys turvallisuudesta on laajentunut
ja sotilaallisten uhkien rinnalle on nostettu uusia uhkakuvia kuten ympäristökatastrofit,
ydinturvallisuus tai tartuntatautien leviäminen.
Kun uhat muuttuvat, myös turvallisuuspolitiikan keinojen on muututtava.
Kansainvälinen ympäristöpolitiikka, jolla pyritään
turvaamaan ekologisesti kestävä maailma, on tärkeä keino
ehkäistä luonnonvarojen rajallisuudesta ja ilmaston muutoksesta
syntyviä konflikteja.
Maailmankauppa on uudistettava siten, että globalisaation hyödyt
jakautuvat nykyistä tasaisemmin. Tämä on paras keino lisätä
sosiaalista turvallisuutta ja heikentää samalla terrorismin kasvualustaa.
Tehokkain keino estää ydinvoimaan nojaavien joukkotuhoaseiden leviäminen
on luopua ydinvoimasta.
Konfliktit ehkäistävä ennalta
Erilaisten konfliktien syntyminen pitäisi pystyä
ehkäisemään jo ennalta. Se onnistuu parhaiten silloin kun
yhteiskunnan perusasiat ovat kunnossa, kun kansalaisia kohdellaan tasa-arvoisesti
ja demokratia toimii eivätkä hyvinvointierot ole kohtuuttomia.
Vihreiden tavoitteena on YK:n päätöksenteon tehostaminen siten,
ettei kansanmurhien pysäyttäminen voi juuttua yhden maan veto-oikeuteen.
Kansainvälisellä yhteisöllä pitää olla mahdollisuus
pysäyttää kansanmurha tilanteessa, jossa YK ei kykene päätöksentekoon.
Tämänkaltaisen poikkeuksellisen toiminnan kriteerien on oltava
erittäin tiukat.
EU:lla on vastuuta globaalista turvallisuudesta
Euroopan unionissa uhat ja konfliktit on pääsääntöisesti
nähty unionialueen ulkopuolella. Silti on tärkeää, että
EU:sta tulee nykyistä aktiivisempi toimija ulko- ja turvallisuuspolitiikassa,
sillä unionilla on vastuuta myös globaalista turvallisuudesta.
EU:n kriisinhallinnan lähtökohtina on aina oltava pyrkimys rauhaan
ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Unionin puolustuspoliittista yhteistyötä
tulee suunnata myös uusien uhkien torjuntaan ja puolustusmenoja on karsittava
päällekkäisyyksiä poistamalla. Terrorismin torjunnan
nimissä ei saa tarpeettomasti rajoittaa kansalaisvapauksia.
Suomea ei ole enää tarpeen kutsua sotilaallisesti liittoutumattomaksi,
sillä olemme vahvasti sitoutuneet Euroopan unioniin, joka luo itselleen
yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Suomen eduskunnan tulee
kuitenkin jatkossakin päättää esimerkiksi Suomen osallistumisesta
kriisinhallintaoperaatioihin tai puolustuksensa voimavaroista.
Asevelvollisuus ja uudet uhat
Suomen on tuettava voimakkaasti EU:n ja Venäjän
yhteistyötä ja kumppanuutta. Mitä syvempi EU:n ja Venäjän
välinen yhteistyö on, sitä epätodennäköisempää
on, että niiden välille syntyy konflikteja.
Suomeen ei kohdistu välittömiä sotilaallisia uhkia. Suomen
armeijan perustehtävä, aluepuolustuksesta huolehtiminen, pystyttäisiin
hoitamaan nykyistä pienemmällä armeijalla. Asevelvollisuuden
pakollisuudesta luopumista tulisi suunnitella siten, että puolustusjärjestelmän
ylläpidon kannalta riittävä osa ikäluokasta suorittaa
asepalveluksen. Kun suurin osa ikäluokasta vapautetaan asepalveluksesta,
luovutaan samalla siviilipalvelusjärjestelmästä.
Jotta pystyisimme vastaamaan paremmin uusiin turvallisuusuhkiin, asepalveluksessa
tulisi paremmin huomioida sisäisen turvallisuuden uudet haasteet, ympäristöturvallisuus
sekä kansainväliseen kriisinhallintaan liittyvät tehtävät.
Takaisin valikkoon
Kotisivulle
|