Vihreät & ihmisoikeudet
Yhtäläiset mahdollisuudet erilaisille yksilöille
Ihmisoikeudet ovat demokratian toteutumisen edellytys.
Kansalaisilla on aito mahdollisuus olla mukana yhteiskunnallisessa päätöksenteossa
vain, jos he voivat ilmaista mielipiteensä vapaasti ilman pelkoa
mielipidevainosta. Päätöksiin vaikuttaminen edellyttää
riittävää koulutusta ja vapaata tiedonvälitystä,
jotka myös kuuluvat yleismaailmallisten ihmisoikeuksien ydinsisältöön.
Myös yhdenvertaisuus ja tasa-arvo toteutuvat ihmisoikeuksien osana.
Ihmisten erilaisuus rikastuttaa yhteisöään ja koko yhteiskuntaa.
Ikä, sukupuoli, syntyperä, vamma, vakaumus tai sukupuolinen suuntautuminen
ei saa olla esteenä täysivaltaisen kansalaisen oikeuksien ja velvollisuuksien
toteutumiselle. Ihmisoikeuksien kunnioittamiseen kuuluu myös erityistä
huolenpitoa tarvitsevien tukeminen. Esimerkiksi vammansa vuoksi ulkopuolisen
avun varassa oleville on turvattava muun väestön kanssa yhtäläiset
koulutus- ja liikkumismahdollisuudet.
Ihmisoikeusjulistuksilla on merkitystä
Ihmisoikeuksien sisältöä on konkretisoitu lukuisissa
julistuksissa ja sopimuksissa. Tunnetuin on YK:n Ihmisoikeuksien julistus,
joka täytti 50 vuotta vuonna 1998. Vuonna 1966 YK hyväksyi kansalais-
ja poliittisia oikeuksia sekä taloudellisia, sosiaalisia
ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevat yleissopimukset. Vuonna 1993
syntyi Wienin julistus ja toimintaohjelma vahvistamaan ja laajentamaan YK:n
ihmisoikeusjulistuksen periaatteita.
Julistukset ja periaatepäätökset ovat olleet
perustana monille juridisesti sitoville kansainvälisille ihmisoikeussopimuksille.
Euroopassa sellainen saatiin aikaan pian ihmisoikeusjulistuksen jälkeen,
vuonna 1950. Tämän Euroopan Neuvoston asiakirjan
Suomi ratifioi kuitenkin vasta 1990. Se johti osaltaan vuonna 1995 hallitusmuotoon
tehtyyn muutokseen, jossa kansalaisen perusoikeuksia laajennettiin ja nykyaikaistettiin.
Vihreille perusoikeusuudistuksen eräs tärkeä
tulos oli hyvän ympäristön arvon tunnustaminen perustuslakitasolla.
Vaikka ihmisoikeuksia poljetaankin joka päivä eri
puolilla maailmaa, niitä tukevat julistukset, sopimukset ja lakikirjaukset
ovat tärkeitä. Ne kertovat halusta ja tarpeesta, joita ihmisillä
eri puolilla maailmaa ja erilaisissa kulttuureissa on
ihmisoikeuksien toteuttamiseen. Ne ovat myös konkreettisia työkaluja
ihmisoikeuksien puolesta taisteleville yksilöille, kansoille ja kansalaisryhmille.
Julistuksista on vuosien mittaan tullut tärkeä
henkinen tuki, kun vainotut ovat pitäneet puoliaan sortajiaan vastaan.
Ihmisoikeudet toteutuvat kansalaisyhteiskunnassa
Vahva kansalaisyhteiskunta kehittyy yksilön oikeuksien
ja vastuun kokonaisuudesta. Toisen oikeudet eivät saa estää
muiden oikeuksien toteutumista. Vihreä kansalaisyhteiskunta on suvaitseva
erilaisuudelle, kokee vähemmistöt rikkautena
ja huolehtii siitä, että kansalaisten oikeudet voivat toteutua
myös tulevien sukupolvien osalta. Tasa-arvo on itsestäänselvyys.
Sukupuoli, ikä, sukupuolinen suuntautuminen, vammaisuus, kieli, maailmankatsomus,
uskonto tai rotu eivät saa olla esteenä yhdenvertaisuuden
ja muiden kansalaisoikeuksien toteutumiselle.
Vihreä kansalaisyhteiskunta ottaa maahanmuuttajat vastaan
niiden tuomaa monikulttuurisuutta kunnioittaen. Turvapaikan tarjoaminen pakolaisille
on osa maailmanlaajuista vastuutamme. Heille on taattava Geneven sopimuksen
ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen suoja täydessä
laajuudessaan. Vihreiden mielestä Suomen tulee nostaa pakolaiskiintiötään,
ja maahanmuuttajaperheiden lapsilla on oikeus omaan kieleensä. Rasismiin
on puututtava yhteiskunnallisesti ja maahanmuuttajien
tasa-arvoa tulee toteuttaa myös käytännössä.
Ihmisoikeudet kaiken politiikan perustaksi
Ihmisoikeudet on saatava pysyväksi osaksi Suomen ulko-
ja turvallisuuspolitiikkaa. Ihmisoikeuksien edistämisen on oltava myös
kauppapolitiikan lähtökohta. Kansainvälisessä yhteistyössä
on tuettava erityisesti naisten, lasten sekä etnisten
ja kulttuuristen vähemmistöjen oikeuksia.
Konfliktien muuttuminen valtioiden sisäisiksi on haaste
ihmisoikeuspolitiikalle. Suomen on osaltaan vaikutettava siihen, että
ihmisoikeussopimusten periaatteet sisältyvät kaikkien maiden lainsäädäntöön
konfliktien uhrien turvaksi. Tärkeintä on kuitenkin
lisätä ennaltaehkäisevää, ihmisoikeuksien toteutumista
tukevaa kansainvälistä apua alueilla, joilla konfliktin uhka on
havaittu.
Arjen ihmisoikeuksia Suomessa
Vihreät pitävät tärkeänä, että
Suomen ratifioimien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja hallitusmuotomme
takaamien perusoikeuksien toteutumista ihmisten arjessa arvioidaan jatkuvana
ja kattavana prosessina. Jokaisella ihmisellä
on oikeus täysiin kansalaisoikeuksiin, työhön, kulttuuriin
ja henkilökohtaiseen onneen. Työ ja perhe-elämä on voitava
sovittaa yhteen. Lainsäädännössä tulee parantaa
erilaisten perhemallien keskinäistä tasa-arvoa.
Perusopetuksen määrä ja laatu eivät saa riippua
oppilaan asuma-alueesta eikä asuinkunnasta. Perustuslaissa vammaisille
turvatut oikeudet tulee käytännössä toteuttaa eri alojen
lainsäädännössä. Samaa sukupuolta olevat parisuhteet tulee
saattaa tasavertaiseen asemaan avioliittoihin verrattuna myös adoptio-oikeuden osalta.
Takaisin valikkoon
Kotisivulle
|