Vihreän liiton esseekilpailu

Tämä on Vihreän liiton vanha nettisivusto 2000-2006
Nykyiset sivut: www.vihreat.fi

Etusivu

Yhteystiedot

Kannanotot

Ohjelmat

Toiminta

Jäsenyys

Maailman vihreät

Vihreän liiton esseekilpailu

Julkaistu 3.11.2005

Vihreä liitto valmistelee uutta periaateohjelmaa vuoden 2006 puoluekokoukseen. Osana periaateohjelman valmistelua puolueen jäsenille järjestettiin esseekilpailu otsikolla ”Mitä on vihreä aate?”.

Raatina toiminut periaateohjelmatyöryhmä päätti jakaa ensimmäisen palkinnon Mari Saarion ja Riitta Vuoren kesken. Mari Saario on tuore vihreä valtuutettu ja lääketeollisuuden ympäristöasiantuntija Piikkiöstä. Riitta Vuori on Lahden vihreiden puheenjohtaja sekä ranskan ja opinto-ohjauksen lehtori.

Mari Saario

Tieto ja tunne, aito vihreä arvopolitiikka

Teollistuneen länsimaisen ihmisen ihannekuva on rationaalinen, järjen hallitsema ihminen. Kuitenkin ihminen, joka arvelee tekevänsä valinnat aina puhtaan järjen pohjalta, on käytännössä ihminen, joka ei tunnista omia tunteitaan. Tunne vaikuttaa jokaisen ihmisen ratkaisuihin. Ja vielä syvemmin, mikäli näitä tunteita ei tiedosta.

Myös politiikassa tietoa ja järkeä korostetaan ja jopa tunteiden olemassaolon tunnustamista pidetään politiikkaan kuulumattomana, se leimataan. Yksilöiden lailla myös ihmisyhteisö on kuitenkin tunteiden vaikutuksen alainen. Ne näkyvät arvoina ja arvoristiriitoina, jotka pahimmillaan katkaisevat yhteisön toimimiselle välttämättömän keskusteluyhteyden. Liian monen poliitikon huono ratkaisu asiaan on väheksyä arvoja ja pyrkiä niistä näennäisesti eroon, joko kieltämällä ne tai julistamalla omien arvojen ainoaa oikeellisuutta. Yhteiskunnallisesti kumpikaan ei ole toimiva ratkaisu.

Vihreän aatteen ideaali on mielestäni moniarvoisuus ja aito arvopolitiikka. Vihreä aate myöntää ihmisten tunteiden merkityksen ja sen, että yksilöt ovat arvoiltaan erilaisia. Vasta näiden perusasioiden jälkeen voidaan saavuttaa yhteinen arvopohja, se alue, jossa tiedollisista asioista voidaan keskustella ja päättää. Ja sen jälkeen taata kaikkien osapuolien sitoutuminen yhteiseen päätökseen.

Arvopolitiikassa on kuitenkin vaaransa. Kaiken salliva yhteiskunta on anarkistinen. Loputon toisten arvojen kunnioittaminen tukehduttaa päätöksenteon, kaikkeen löytyy aina äänekäs vähemmistö. Ehdottomien ihmisten ei saa antaa pysäyttää vuoropuhelua. Tunteiden korostaminen voi mennä myös ylitse, fakta on fakta eikä sitä voi tunnepohjalta kieltää. Maapalloa ei saa myöntää pannukakuksi, vaikka ajatus jollekulle henki ja elämä olisikin. Arvokeskustelun jälkeen on tultava päätösten ja tekojen aika. Myös kipua tuottavien päätösten.

Vihreän aatteen vahvuutta löytyy kuitenkin, ehkä hiukan yllättäen, myös tiedon puolelta. Tämä ei välttämättä tule aina esille vihreästä liikkeestä puhuttaessa. Vihreä aate on yhteiskunnallisesti kaikkein realistisin aate, äärettömän epämiellyttävien totuuksien vartija. Loputon kasvu ei ole mahdollista. Ilmastonmuutos on tosiasia. Talouskasvu ei ole ihmiskunnan päätavoite. Tulevat sukupolvet eivät voi elää meidän tavallamme. Tuuleen huutamisen uhallakin vihreän liikkeen on uskallettava puhua tosiasioista, yli budjetti-, vaali- ja vuosikausien. Ja haastaa näiden tosiasioiden eteen mahdollisimman paljon muita, mielestään realistisesti ajattelevia päättäjiä. Tuoden pöytään tosiasioita ja ymmärtäen asiassa vaikuttavia tunteita.

Ollakseen uskottava totuuden puhuja vihreän liikkeen on pidettävä huolta imagostaan. Ei itseisarvoisesti vaan entistä paremman kuuluvuuden takia. Arvokeskustelun osaajinahan vihreän aatteen ja sen edustajien ei pitäisi fundamentalistisesti olla tuomitsemassa esimerkiksi uusia teknologioita, vaan pyrkiä rakentavaan vuoropuheluun. Oli kyseessä sitten geeniteknologia, fuusiovoima tai kehittyvä lääketiede. Vastaavasti erilaisen huuhaan pesiytyminen vihreään aatteeseen vie sen uskottavuutta. Faktat ovat faktoja ja ravisteltu vesi ei muista maagisia ominaisuuksia saati vaikuta elimistöön, vaikka valmisteitaan kauppaava homeopaatti niin väittäisikin. Ja vaikka se tuntuisi hyvältä uskoa.

Yksikään poliittinen liike ei ole onnistunut peruuttamaan kehityksen pyörää tai edes pysäyttämään sitä. Mutta vihreällä liikkeellä on kaikki mahdollisuudet olla mukana vaikuttamassa, mihin kehitys vie. Ja hyväksyen tässäkin moniarvoisuuden. Toiset kaipaavat takaisin luontoon, toiset moniarvoiseen kaupunkiyhteisöön. Vihreä liike voi olla rakentamassa näitä molempia ekologisesti kestäviksi malleiksi. Ihmisarvoista elämää varten, meille ja tuleville ihmisille.

Riitta Vuori

Mon credo vert

Teen työtä nuorten, tulevaisuuden, tuoreen elämän parissa. Tapaan joka päivä ihmisiä, joitten katse on suuntautunut tulevaisuuteen, jotka kulkevat kohti kasvua ja kukoistusta. Opetan tietoja ja taitoja, joita nuoret tarvitsevat nykyhetkessä ja tulevaisuudessa, joten johdonmukaisesti pyrin omalta osaltani toimimaan niin, ettei työni olisi turhaa, että uudella sukupolvella olisi elämä ja tulevaisuus. Niinpä luonnollinen poliittinen valintani on Vihreä liitto. Se on ainoa puolue, joka suhtautuu elämään ja maailmaan kokonaisvaltaisesti, oikeudenmukaisuuteen pyrkien, ymmärtäen ihmisen roolin maailmankaikkeudessa. Ihminen on osa luontoa ja tarvitsee sitä elääkseen, joten meidän pitäisi osata olla nöyriä, kunnioittaa luontoa, kaikkea elämää, tehdä kaikkemme sen ja maapallon säilyttämiseksi. Meidän pitäisi oppia menneisyydestä, muttei elää siinä, toimia nykyisyydessä, mutta katsoa eteenpäin. Olla kuin pikku prinssi: olennaisin on silmiltä näkymättömissä, mutta sydämellä näkee hyvin. Vihreys ei silti ole pelkkä tunteen, vaan hyvin suurelta osin myös järjen ja tiedon aate. Se on vapaa etupiiriajattelusta, sen ei tarvitse huomioida jonkun pienen ryhmän itsekkäitä, omahyväisiä tai nurkkapatrioottisia pyrkimyksiä, vaan se voi nähdä kokonaisuuden.

Ykkösasiasta, ihmisen paikan ymmärtämisestä, seuraa monta hyvää asia vihreässä aatteessa. Voidakseen ymmärtää ensinnäkin oman paikkansa kokonaisuudessa ihmisyksilön tulisi ymmärtää myös oma paikkansa toisten ihmisten suhteen ja päinvastoin: toisten ihmisten paikka minun suhteeni. Siitä seuraa suvaitsevaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja tasaveroisuuden vaatimus. Samalla tavoin kuin arvostamme ja vaalimme luonnon monimuotoisuutta korostamme myös ihmiskunnan diversiteettiä: siis eri rodut, kulttuurit, kansat, seksuaaliset suunnat, pitkät, pätkät, mummot, mimmit – tervetuloa vihreän sateenvarjon alle! Runoilijaa mukaillakseni: ei paras oo kenkään ihminen, on toinen vain erilainen kuin toinen. Oikeastaan vihreät ovat enemmän filantrooppeja kuin lähimmäisenrakkauden nimeen vannovat kristillisdemokraatit.

Kaikkein parasta vihreydessä on jokaiseen, siis myös minuun itseeni, kohdistuva suvaitsevaisuus: mikä riemu onkaan saada olla oma itsensä! Minun ei tarvitse ruveta selittelemään miksi olen liikuntarajoitteinen: miksi en kulje henkilöautolla, vaan kävellen ja pyörällä. Miksi lapsiparkani joutuvat kävelemään kahden kilometrin matkan kouluun tai keskustaan, vaikka perheessä on auto. Miksi meidän telkkarista ei näy Formula-ajoja, ei ralleja, eikä edes moottoripyöräkisoja. Miksi en suomalaisena ole ylpeä Mika Häkkisestä tai Kimi Räikkösestä. Saan jättää lihat kaupan hyllylle, pihvit pannulle: ei tarvitse selittää miksi en syö lihaa. Miksi kuulun eläinsuojeluyhdistykseen, miksi arvostan eläinten suojeluspyhimystä Fransiscus Assisilaista, vaikken edes kuulu kirkkoon. Miksi hoidan terveyttäni ja kuntoani, sitä ei toinen vihreä kysy: oma kehoni on lähin maailmankaikkeuteni, lähin huollettava naturani, tärkein työvälineeni. Näitä mielipiteitä ei Matti Meikäläinen käsitä, mutta Ville tai Veera Vihreälle ne ovat täysin ymmärrettäviä, jopa luonnollisia.

Vihreys antaa minulle sen toivon kipinän, uskon hyvyyden ja ihmisyyden voittoon, jota tarvitsen mielekkääseen elämään. Businesstaivaaseen uskova porvari, salaporvaridemari, kroonisesti väärinymmärretty vasuri, jalat maassa pitävä kepulainen pilkkaisi minua, mutta sinä, vihreä toveri, et halveksi, vaikket ehkä olekaan yhtä naiivi kuin minä, ikuinen lapsi. Olen enemmistön seurassa yksin, marsilainen, eksynyt harmaaseen massaan, mutta vihreässä seurassa olen moninkertainen, voimakas ja rohkea. Olemme ikuista, uusiutuvaa energiaa, uskomme vihreään paratiisiin, vaikka se usko joskus onkin koetuksella tuhoa ennustavien tapahtumien vyöryessä ylitsemme. Siunattuja kylähulluja!

Ja jos sitten suuren pamauksen tullessa olen pyhäkössäni Salpausselän metsässä niin toivottavasti vielä ennen viimeistä askelta ehdin ymmärtää, että vihreä aate on toiminut niin kuin luomakunnan saattohoidon pitääkin: antanut toivoa ja parantunut viimeisten vuosiemme elämänlaatua.

”Jollei ole uskoa parempaan maailmaan, ei parempaa maailmaa tulekaan. ”