|
|
Vihreän liiton valtuuskunta 22.4.2006
Porissa
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Heidi Hautalan puheenvuoro:
20 vuotta Tšernobylin
jälkeen - onko mitään opittu?
Tällaisena aurinkoisena huhtikuun lopun lauantaina vuonna 1986
järjestettiin Helsingissä mielenosoitus
viidettä ydinvoimalaa vastaan. Paikalla oli toistatuhatta
ihmistä, mikä ei ollut Suomen oloissa aivan
vähän, mutta silti jotkut povasivat ydinvoiman
vastaisen liikkeen kuolemaa. Emme tienneet, että Tšernobylin ydinvoimalassa
Pripjatissa Pohjois-Ukrainassa oli edellisenä
yönä räjähtänyt
ydinreaktori. Vallitsi vuodenaikaan nähden
epätavallisen leppeä kaakkoinen ilmavirtaus, joka
teki päivästä tavallistakin
säteilevämmän. Se tuuli toi reaaliajassa
myös säteilyn ja lähes kolme vuorokautta
onnettomuushetken jälkeen myös tiedon historian
vakavimmasta ydinvoimaturmasta.
"Missä olit kun kuulit asiasta", kysytään
nyt 20 vuotta myöhemmin. Moni koki
ensimmäistä kertaa, kuinka paikallinen ja globaali
todellisuus olivat läsnä yhtä aikaa.
Jouduimme rajoittamaan metsien sienien ja järvien kalojen
syöntiä. Ymmärsimme, että valtion
rajat eivät pysäyttäisi
säteilyä, joka lisäsi
syöpätapauksia hyvinkin kaukana.
Onnettomuuden seurauksista kärsitään
edelleen laajassa mitassa erityisesti Ukrainassa ja
Valko-Venäjällä. Myös eri puolilta
silloista Neuvostoliittoa raivaustöihin pakotetut
"likvidaattorit" ovat menettäneet terveytensä
säteilysairauksien takia. Viralliset luvut
lisääntyneistä
syöpätapauksista lähellä ja kaukana
on kyseenalaistettu.
"Onko Tšernobylistä
opittu mitään?" on myös
kysyttävä. Ei opittu, että
kestävä energiatulevaisuus vaatii maailmanlaajuista
toimintaa ja paikallisia ratkaisuja. Ydinvoimalarakentaminen toki
hiipui. Tietoisuus fossiilisten polttoaineiden käytön
ilmastoriskeistä alkoi jo olla tiedossa. Silti
kestävän, turvallisen energian tielle ei
lähdetty. 20 vuotta on hukattu.
Ydinvoima on saatu näyttämään
lähes ainoalta vaadittavan mittaluokan vaihtoehdolta
ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tämä on
käsittämätöntä
yksistään siksi, että koko
tämän vuosisadan ajan pitäisi joka vuosi
valmistua 70 reaktoria, ja sittenkään maailman
sähköstä ei edes puolta tuotettaisi
ydinvoimalla. Tällaisesta ydinvoimarakentamisesta seuraa
valtava määrä radioaktiivisten aineiden
kuljetuksia maalla, merellä ja ilmassa. Ja
näinkö unohtuu kansainvälisen terrorismin
torjunta? Ydinjäteongelma on teknisesti ja poliittisesti
ratkaistu vasta täällä Suomessa, muualla
unta uusistakin ydinvoimaloista nähdään
tietämättä, mitä
käytetylle ydinpolttoaineelle tehdään. Uusia
ydinvoimaloita on helpoin rakentaa maissa, joissa demokratia ei
häiritse päätöksentekoa:
Venäjällä, Kiinassa, Iranissa…
Pidän lievästi sanottuna erikoisena tasavallan
presidentti Tarja Halosen
juuri Latvian venäjänkieliselle Telegraf-sanomalehdelle
antamaa haastattelua, jossa Halonen sanoo: "Suomi ei ole koskaan
vastustanut ydinenergian käyttöä, ja siksi
tuemme uuden ydinvoimalan rakentamista (Liettuaan) Ignalinaan."
– Onko presidentti Halonen tällä
kannanotollaan valmis ottamaan vastaan myös
tämän periaatepäätöksen
tasolla olevan Baltian maiden yhteisen ydinvoimalaitoksen tuottamat
ydinjätteet Suomeen? Myös eduskunnan puhemies on
ryhtynyt nostamaan Suomen kansainvälistä arvostusta
markkinoimalla ydinvoimaa ulkomailla.
Venäjän politikointi energiavaroillaan on tuottanut
Euroopassa shokin ja on yhtäkkiä herätty
vaatimaan vapautumista energian tuontiriippuvuudesta. Ydinvoimaan
turvautuminen ei kuitenkaan ole mikään kotimainen
ratkaisu – missään Euroopassa –
vaan uraanin saanti ja uraanivarojen hupeneminen mahdollisesti
kiihtyvän ydinvoimarakentamisen myötä luovat
uuden öljyriippuvuuden vertaisen uhkan.
Keskustelu Venäjältä, mahdollisesti Sosnovyi
Borin ydinvoimalasta vedettävästä
sähkökaapelista Suomenlahden alitse käy
kuumana. EU:n energiakomissaari sanoi äskettäin,
että jos kaapeli toteutetaan, olisi vaadittava Sosnovyi Borin
ydinvoimalan sulkemista. Komission kanta on jo
pitkään ollut aivan selvä: Tšernobyl-tyyppiset
ydinvoimaloista on päästävä eroon,
koska niitä ei saa kansainvälisiä
ydinturvallisuusmääräyksiä
täyttäviksi. Kysynkin, aikooko
pääministeri Vanhanen
ottaa asian puheeksi Venäjän kanssa?
Hänhän on hiljattain sanonut, että yksi
hallituksen lupapäätökseen vaikuttava seikka
on tuontisähkön tuotantotapa.
Muistamme kaikki, kuinka viidettä ydinvoimalaa perusteltiin
sillä, että päästäisiin
eroon venäläisen "romusähkön"
tuonnista. Nyt halutaan siis tuoda tätä samaa
sähköä odoteltaessa viidennen ydinvoimalan
rakentamista. Nopeimmat ovat ehtineet sanomaan, että kaapelia
ei tarvita, jos tehdään pikaisesti
päätös kuudennesta ydinvoimalasta. Kumma,
että tätä logiikkaa ei ole juuri
kyseenalaistettu julkisuudessa.
Oli aivan oikein, että Vihreä liitto jätti
hallituksen keväällä 2002, kun eduskunta
hyväksyi viidennen ydinvoimalan rakentamisen. Emme halunneet,
että Suomen vihreitä
käytetään kansainvälisenä
ekomerkkinä ja välineenä ydinvoiman
katteettomaan maineenpalautukseen. Olemme myös
nähneet, että
ydinvoimapäätöksen kaunis
kääre risupaketteineen ei ole toteutunut.
Tämä hallitus on tehnyt
ympäristöpolitiikasta kolmannen luokan kysymyksen,
josta puuttuu kaikki päättäväisyys
ja johdonmukaisuus, jota Suomi kuuluttaa
kansainvälisissä neuvotteluissa. Vasen käsi
ei todellakaan tiedä mitä oikea tekee:
pääministeri Vanhanen pitää
hallituksen päätöstä tukea
omakotitalojen puupellettilämmitystä
"historiallisena" askeleena ilmastonmuutoksen torjunnassa, ja samalla
hän myöntää verohelpotuksia
maatalouden fossiilisten polttoaineen
käyttöön.
Energiapolitiikka on keskeinen osa Vihreän liiton
eduskuntavaaliohjelmaa. Vaadimme, että kaikki puolueet ottavat
etukäteen kantaa myös ydinvoimakysymykseen. Puolueen
puheenjohtaja Tarja
Cronberg ja minä olemme täysin samaa
mieltä siitä, että emme aio
tällä kertaa antaa vastustajillemme aseita, joilla he
voivat sulkea etukäteen vihreät pois
hallitusyhteistyöstä.
Kantamme ydinvoimaan on selkeä: ydinvoima on ongelma
eikä ratkaisu, ja haluamme olla mukana
tekemässä
päätöksiä kokonaisuudesta, jossa on
mukana useampia energiavaihtoehtoja. Me tulemme
työskentelemän sen puolesta, että energian-
ja sähkönkulutuksen kasvu taitetaan, kaiken tuotannon
energia- ja ekotehokkuutta lisätään
huomattavasti, uusiutuvat energialähteet saavat ansaitsemansa
uudet ohjauskeinot kuten syöttötariffit,
vihreät sertifikaatit ja ekologisen verouudistuksen.
Tässä hallitus on pettänyt itsensä
täysin. Energiapolitiikka on aivan liian keskeinen
tulevaisuuskysymys, jotta jo etukäteen luovuttaisimme sen
niiden käsiin, jotka kieltäytyvät
näkemästä maailman muutosta.
|
|