Vihreä liitto


Tämä on Vihreän liiton vanha nettisivusto 2000-2006
Nykyiset sivut: www.vihreat.fi

Etusivu

Yhteystiedot

Kannanotot

Ohjelmat

Toiminta

Jäsenyys

Maailman vihreät


Viikkoinfon tilaus

Ilmastonmuutossivut



Liity jäseneksi!

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Satu Hassi Vihreän liiton valtuuskunnan kokouksessa Helsingissä 29.3.03:

Vihreille ympäristökysymykset ovat tärkeitä

Keskustelu valtiosihteeri Sailaksen ensi maanantaina julkistettavista ehdotuksista on alkanut. Vihreät yrittivät saada tätä keskustelua aikaan jo ennen vaaleja ja olemme edelleen sitä mieltä, että ehdotukset olisi julkistettu ennen vaaleja eikä vasta hallitustunnustelujen alkajaisiksi.

Vihreillä on talous- ja sosiaalipolitiikassa monia yhteisiä tavoitteita monien muidenkin puolueiden kanssa. Mutta me olemme edelleen ainoa puolue, joka pitää ympäristökysymyksiä keskeisinä. Eteneminen ympäristön ja luonnon suojelussa on edelleen paljolti vihreiden varassa. Esimerkiksi Itämeren suojelemiseksi ei riitä, että edellinen halitus hyväksyi hyvän suojeluohjelman. Se on myös toteutettava. Tässä tarvitaan muun muassa maatalouden ympäristötuen nostamista, haja-asutuksen jätevesinormien tiukentamista ja joukkoliikennettä edistävää liikennepolitiikkaa.

On muistettava myös pitkän aikavälin suuret haasteet. Maapalloa uhkaavan ilmastonmuutoksen torjumiseksi Kioton sopimuksen toteuttaminen on vasta alkua. Ei riitä, että toteutamme vuoteen 2010 mennessä sen, mitä Kiotossa on sovittu. Vuoden 2010 jälkeen tarvitaan välttämättä uusia ja entistä haastavampia päästövähennyksiä, jos haluamme pelastaa maapallon ilmastonmuutokselta. Energian säästön ja uusiutuvan energian käytön edistäminen on tärkein ja paras tapa varautua seuravien vuosikymmenien haasteisiin.

Energia-alan lehdistössä puhe kuudennesta ydinvoimalasta on jo alkanut. Niissä ennustetaan tämän keskustelun alkavan vakavasti jo ennen viidennen ydinvoimalan käynnistymistä. Onkin varottava, ettemme aja Suomea riippuvaiseksi yhä kasvavista annoksista ydinvoimaa - mitä pahemmaksi annamme tämän riippuvuuden kehittyä, sitä vaikeampia vieroitusoireet tulevat aikanaan olemaan. Energiaa säästävämmin käyttävän tekniikan ja uusiutuvan energian edistäminen on paras tapa päästä irti tästä riippuvuudesta.

Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on maapallon laajuinen kysymys, mutta sen suojelu voi tapahtua vain paikallisesti. Suomi on vastuussa luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä omassa maassaan. Keskeisin kysymys tässä on eteläisen Suomen metsien lisäsuojelu. Suomen uhanalaisista lajeista suurin ryhmä elää juuri metsissä. Siksi vihreille onkin hyvin keskeistä, että eteläisen Suomen metsien suojelussa edetään.


 

Julkaistu 31.03.2003 © Vihreä liitto rp.