|
Tiedote 14.2.2003
Terveysliikuntatoimikunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tuija Brax (vihr.)
eduskunnan Elämäntaparyhmän alkoholi-seminaarissa eduskunnassa:
Raittiustyössä on paljon parannettavaa - urheilun siteet alkoholimainontaan katkaistava
Tuoreen tilaston mukaan suomalaiset ovat taas juoneet uuden ennätysmäärän
alkoholia. Ja samaan aikaan tiedetään, että edessä on surkeaakin surkeampi
valintatilanne alkoholin veron laskun tai kasvavan halpaviinan tuontirallin
välillä.
On käsittämätöntä että hallitus ei tässä tilanteessa ole ryhtynyt vakavaiin
uusiin toimiin päihteidenvastaisessa työssä. Minusta päihdetyössä pitäisi
toimia samoin kuin terveysliikunnan osalta tehtiin. Olisi pakotettava
opetusministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö nykyistä tehokkaampaan ja
tuloksellisempaan yhteistyöhön. Johtamani terveysliikuntatoimikunta löysi
vuoden lähes viikottaisen työskentelyn jälkeen keinot sitouttaa mainitut
ministeriöt yhdessä ennaltaehkäisemään ja hoitamaan tiettyjä kansansairauksia
liikunnan avulla. Työn jälki näkyy jo nyt kentällä ja uusia projekteja muun
muassa mielenterveysongelmaisten piirissä on käynnistymässä.
Uuden ajan raittiustyön yksi keskeinen kohde tulee olla Suomen suurin
nuorisoliike urheilu- ja liikuntaseurat. Nuori Suomi ry on jo pitkään
valmistellut ohjelmaa, jolla urheiluseurat voisivat tehdä nykyistä paljon
tehokkaampaa ja konkreettista raittiustyötä. Tälle ohjelmalle on saatava
rahoitus heti. Etenkin nyt, kun tutkimukset kertovat masentavia uutisia siitä,
että nuoret urheilijat käyttävät paljon alkoholia.
Samalla kun urheiluseuroille annetaan keinoja ja rahaa tehdä osuutensa, on
heiltä myös vaadittava enemmän. Minusta valtion avun saannin kriteerinä tulee
olla lajiliittojen osalta se, että he pidättäytyvät kaikesta
alkoholimainonnasta. Vastaava ehto voidaan asettaa kunnallisella tasolla
urheiluseurojen avustuksille.
|