|
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Anni Sinnemäki Eläinten viikon
alkaessa, 4.10.01:
Eläinsuojelujärjestöjen valtionapu palautettava
Vihreiden kansanedustaja Anni Sinnemäki vaatii eläinsuojelujärjestöjen
valtionavun palauttamista. Eläinsuojelukysymysten yhteiskunnallinen painoarvo
on voimakkaasti lisääntynyt sen jälkeen, kun avustuksesta vuonna 1992
luovuttiin lamaan vedoten. Jotta eläinten hyvinvoinnista aktiivisesti käytävä
keskustelu säilyisi tasapainoisena, myös eläinsuojelujärjestöille olisi
taattava riittävät toimintaresurssit.
Eläinten viikkoa vietetään tuttuun tapaan lokakuun 4.-10. päivä. Anni Sinnemäki
haluaa Eläinten viikon yhteydessä nostaa keskusteluun suomalaisten
eläinsuojelujärjestöjen taloudelliset resurssit. Tällä hetkellä
valtakunnalliset eläinsuojelujärjestöt Eläinsuojeluliitto Animalia ry,
Helsingin eläinsuojeluyhdistys ry ja Suomen Eläinsuojeluyhdistys ry eivät saa
lainkaan valtion tukea. Vuoteen 1992 asti kyseiset järjestöt saivat valtiolta
avustusta vapaaehtoiseen eläinsuojelutyöhön. Avustuksen kokonaismäärä oli
vuositasolla noin 200 000 markkaa.
- Eläinsuojelukysymysten yhteiskunnallinen painoarvo on lisääntynyt
voimakkaasti ja käytävässä yhteiskunnallisessa keskustelussa
eläinsuojelujärjestöjen eläinten hyvinvointia koskeva asiantuntemus korostuu.
Tämän vuoksi järjestöavustukset olisi saatava takaisin budjettiin, Sinnemäki
toteaa.
Valtakunnalliset eläinsuojelujärjestöt huolehtivat valtiolle kuuluvasta
eläinsuojeluvalvonnasta vapaaehtoisten eläinsuojeluvalvojien avulla sekä
tiedottavat eläinsuojelukysymyksistä ehkäisten näin esimerkiksi eläinten
heitteillejättöä sekä muita eläinsuojelurikoksia. EU-alueen ruokaskandaalit,
kuten BSE, ovat nostaneet eläintuotannon menetelmät eurooppalaisen politiikan
ytimeen. Eläinsuojelujärjestöt ovat kuitenkin jo pitkään ennen ruokaskandaaleja
tuoneet tuotantoeläinten hyvinvointikysymyksiä poliittiseen keskusteluun.
Tällä hetkellä turkistarhaus on voimakkaan keskustelun kohteena sekä EU-tasolla
että useissa jäsenvaltioissa. Myös Suomessa turkistarhauksen tulevaisuuden
pohdinta on näin tullut entistä ajankohtaisemmaksi. Tässä tilanteessa olisi
tärkeää, että eläinsuojelujärjestöillä olisi riittävät resurssit osallistua
käytävään keskusteluun ja tuoda turkistarhaukseen liittyviä eettisiä
näkökantoja esiin.
Sinnemäki jätti syyskuussa talousarvioaloitteen, jossa hän ehdottaa, että
eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon 35000 euroa avustusten
maksamiseksi valtakunnallisille vapaaehtoista eläinsuojelutyötä tekeville
yhteisöille.
Suomen Eläinsuojeluyhdistys SEY Eläinten viikolla
Eläinsuojeluliitto Animalian Eläinten viikko
Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY
|